Klassikkohaaste III, Huojuva talo

Mikä ihmeen klassikkohaaste?

"Kaihertaako lukematon klassikko? Kaikki ovat SEN lukeneet paitsi minä? Kalvavan sivistysaukon pääset täyttämään vertaistuen voimin." Lue lisää täältä.

Olen osallistunut kahteen aiempaankin klassikkohaasteeseen, mutta kauhukseni huomasin, että molemmilla kerroilla mieskirjailijalla. Nyt valitsin tasapuolisuuden nimissä naisen. Alun perin piti lukemani Helvi Hämäläisen Säädyllinen murhenäytelmä, mutta vaihdoin Jotuniin, koska Huojuva talo osui käteeni kuin sattumalta kirjastossa. Lisäksi olen halunnut jo pitkään sen lukea.

Maria Jotuni: Huojuva talo
Otava 1963 (1991)
S. 577

Huojuva talo on avioliittoromaani ja Lean kasvutarina. Ennen kuin Lea saa Eeronsa, jota ei oikeastaan ajatellut alun alkaen tai lainkaan naivansa, käydään läpi Lean lapsuus.

Lealla riittää sympatiaa (minullakin muuten riitti) veltolle isälleen, mutta ei niinkään tomeralle äidilleen. Ehkä Lea myöhemmin näkee Eerossa isäänsä ja on siksi pitkämielinen. Tai sitten Lea on varsin joustava persoona, joka uskoo ihmisen pohjimmaiseen hyvyyteen. Itse en voi sietää sanontaa "hän on pohjimmiltaan hyvä ihminen". Se ikään kuin oikeuttaa ilkeän ihmisen tekemään ja olemaan, mitä tahansa. Minä en siten usko ihmisen puhtaaseen hyvyyteen, kuten ei Eerokaan.

Mutta palatkaamme Eeroon myöhemmin. Haluan ensin kirjoittaa Leasta. Haluan nostaa Lean etusijalle. Lean, joka ei koskaan asettanut ensimmäiseksi itseään, vaan eli elämänsä Eeron tunteita luodaten ja niitä peläten. Jopa siinä määrin, että lapsetkin kärsivät.

Huojuvaa taloa onkin ajoittain raastavaa lukea, sillä olisi tehnyt mieli huutaa ääneen. Huutaa ensin Lealle jätä se saatanan sika ja sen jälkeen huutaa Eerolle aaaarrrggghhhh (loput sensuroitu) ja ehkä jopa antaa korvatillikka tahi isän kädestä.

Onko Lea heikko? Mielestäni Lean suurin heikkous on se, että hän yrittää (yli)ymmärtää Eeroa ja luulee voivansa muuttaa ihmisiä, siis Eeron. Mutta kun ei ihmistä voi muuttaa, sitä ei Lea ymmärrä tai ehkä ymmärtääkin sisimmässään, mutta ei halua uskoa. Hän vain jatkaa sekopään miehensä analysointia, yrittää ennakoida hänen tekojansa ja sovittaa oman käytöksensä Eeroa miellyttäväksi. Mutta ei Eeroa voi miellyttää, ei ainakaan Lea. Tai ehkä voisikin, jos Lea itse muuttuisi toiseksi sen sijaan että yrittää muuttaa Eeroa.

Onko Lea hyvä? Niin, riippuu kenen silmin katsotaan. Varmaan kaikkien mielestä Lea on hyvä ja jalo ja onhan hän suurimmaksi osaksi johdonmukainen hyvyydessään ja suopeudessaan. Mutta mitä on sellainen hyvyys tai jalous, joka kohdistuu vain yhteen ja jättää toiset tuon yhden armoille? En epäile ollenkaan, etteikö Lea rakasta lapsiansa, mutta hän tuntuu hukkuneen omaan missioonsa pelastaa Eero - ja avioliittonsa. Kyllä se tapahtuu osin lasten kustannuksella. Miksi ihminen puolustaa ilkeää ja pahaa, mutta ei samalla tarmolla viattomia ja puhtaita?

Rakastaako Lea Eeroa? Minusta ei, hän haluaa uskoa ja muuttaa, on riippuvainen vaikka luulen, että Lea pärjäisi ilman Eeroakin. Ja niinhän hän pärjääkin.

Wikipediassa lukee:

"Teosta (Huojuva talo) on pidetty myös hyvän ja pahan vertauskuvana: narsistisen itsekeskeinen Eero Markku edustaa pahaa, Lea ja hänen vanha ihastuksensa puolestaan edustavat hyvää."

En usko, että on olemassa totaalipahaa tai totaalihyvää: kaikissa ihmisissä on molempia. Voimme pohtia, miksi Lea on teoiltaan (huom. ei aina ajatuksiltaan) lojaali Eerolle, mutta sivuuttaa lastensa hyvinvoinnin. Onko se puhdasta hyvyyttä muka?

Entä Eero? Onko Eero paha? Jollakin tasolla Eero tajuaa tekevänsä väärin ja olevansa dorka (hups, sallinette modernin ilmaisun), mutta ei voi muuttaa itseään. Eero on mielestään viettiensä vanki eikä voi itselleen mitään. Ei sellaista voi parantaa, joka haluaa pitää särönsä. Eero mahtaa olla misantrooppi, sellaista pahinta laatua oleva, sillä misantroopeissakin on eroja eivätkä kaikki ole niin äärimmäisiä.

Eero on lisäksi itara ja julma, käyttää rahaa vallan välineenä. Ei vaateta vaimoaan kunnollisesti, ja alkuun joutui Lea eri ruokaakin syömään. Kuitenkin Eero oli se, joka halusi ettei Lea käy töissä.

"Eero puhui rauhasta puukko taskussansa ja sivistyksestä palvelustyttö polvillansa."

Kirjan muuhun juoneen ja henkilöihin en puutu (muuten tämä postaus ei lopu ikinä), suosittelen itse lukemaan. Huojuva talo tarjoilee valtaisan määrän tunnetta ja tuntemuksia. Minun olisi tehnyt mieli paiskata kirja noin sata kertaa seinään ja huutaa, raapia itseni verille turhautuneena Lean alistumisesta ja nöyristelystä.

Kannet suljettuani tuli itku. Itketti turha kituminen ja suru, oman onnensa estäminen. Sillä lopulta Lea itse seisoi onnensa edessä, ei päästänyt sitä liki. Samaan aikaan ihailen Lean tyyneyttä ja vakautta ja itken sitäkin. Lea sai lopulta elämänsä, mutta miten ja voi kuinka myöhään.

Yhteenveto: en lainkaan ihmettele Huojuvan talon klassikkoasemaa. Romaani kuvaa aikaansa, mutta pienin muutoksin sen voisi hyvin sijoittaa tähänkin päivään. Ja se on pelottavaa.

Muu huomio: Eero ei muutu, mutta ei muutu Leakaan. Mitä me tästä opimme... Tekee mieli todeta turhaan yrität toista muuttaa, kun et itsekään muutu. Tietyssä määrin ihminen muuttuu läpi elämän, mutta persoonan perustukset harvemmin.

~~~

Täällä ovat linkit muiden klassikkohaasteeseen osallistuvien blogeihin. Kiitos Marilelle emännöinnistä! Tämä on tosiaan jo kolmas järjestetty haaste ja lisää on tulossa. Jos et siis nyt ehtinyt mukaan, niin ei tämä tähän pääty.