Sivut

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Kantis paloi ja Very British Problem -arvonta

Heräsin varhain sunnuntaiaamuna sireenien huutoon ja avoimesta ikkunasta sisään puskevaan savunhajuun. Aromi oli sen verran voimakas, että oli heti selvää ettei kyseessä ole mikään varhaisaamun grillituokio.

Kohotin päätä ja vilkaisin ulos.

Näkymä ikkunasta, kuva huhtikuulta.

Sänkymme on sijoitettu niin, että sen päädyssä on ikkuna. Siihen on oikeastaan ihan syykin: haluan tuntea tuulenvireen kasvoillani nukkuessani. Se on vähän kuin nukkuisi puoliksi ulkona. Kesällä voi ikkunaa pitää auki, talvella tuulenvire puskee karmeista, vaikka ikkuna olisi kiinni.

Kadulla oli paloauto, vastapäisen talon takaata nousi musta pilvi. Ikkuna kiinni ja äkkiä. Unenpäpperöinen mieli yritti tajuta, missä palaa. Hetken luulin, että palo on meidän kadulla, koska paloautokin oli siinä. Mutta toinen paloauto (paikalle saapui kaksi paloautoa) oli ajanut väärin.

Tulipalo roihusi läheisen pubin puutarhassa (eli "beer gardenissa"), joka on vastapäisten talojen takana. Palo saatiin nopeasti hallintaan ja sammutettua. Noin kolmasosa puutarhasta paloi. Koska kyseessä on kantikseni ja tunnen suurimman osan sen henkilökunnasta, käväisin myöhemmin kysymässä, mitä tapahtui (vetäsin samalla yhden pintin siideriä lenkin päätteeksi palautusjuomaksi).

Juttelin ketjun johtajan kanssa, joka oli hälytetty paikalle. Kerroin, että näin liekit ikkunastani aamulla. Että heräsin siihen. Hän pahoitteli minulle aiheutunutta häiriötä. Tämä on kuvaava esimerkki brittiläisestä huomaavaisuudesta, joka on tarttunut osittain minuunkin.

Minäkin pahoittelen ja pyytelen anteeksi lähes joka asiaa, vaikka vika ei olisi edes minun, ja vaikka ei olisi edes aihetta pahoitella. Vähän samaan tyyliin kuin että ohittaa kaupassa ihmisen ja sanoo "sorry". Sellainen on minustakin täällä tullut. Tai jos en keksi, mitä sanoa, saatan sanoa sorry. Se on hassu kulttuurinen piirre, joka on tarttunut minuun ihan huomaamatta.

Luin joskus pari vuotta sitten huumorikirjan Very British Problems (Rob Temple, Sphere 2013). Muutama (mielestäni) hauska ote Very British Problems -sivulta Twitteristä.


Brit 1: Sorry?
Brit 2: Sorry?
1: I thought you said something?
2: I don't think so?
1: Oh, sorry!
2: Sorry!
*Both laugh for hours*

*

Being unable to ask a stranger a question without first saying "excuse me, hi, sorry"


Kirja tuntuu tosi tutulta ja osa jutuista sopisi mielestäni kuvaamaan suomalaisuuttakin. Vai olenko asunut liian kauan täällä, etten enää erota näiden piirteiden alkuperää. Mielestäni en. Britit tykkäävät valittaa säästä, kuten suomalaiset. Jo kirjan alaviite liittyy siihen: Making life awkward for ourselves one rainy day at a time.

Teen nyt jotain poikkeuksellista ja järjestän arvonnan. Voittaja saa omakseen Very British Problem -kirjan.

Säännöt:

1. Kommentoi postausta ja ilmoita halukkuutesi olla mukana arvonnassa.
2. Jos sinulla ei ole esim. Blogger-tunnuksia tai blogia, jätä s-postiosoitteesi, että voin ilmoittaa voitosta myös henkilökohtaisesti sinulle.
3. Arvonta alkaa heti ja päättyy perjantaina 17.6. kello 16.00 Suomen aikaa.
4. Voittajan julkaisen sekä blogissani että lähetän hänelle mailia. Jos ei voittaja ilmoittaudu tiistaihin 21.6. mennessä, arvon uuden voittajan.

Onnea arvontaan ja mukavaa tuoretta viikkoa!

Päivitys 18.6.2015: Arvonnan tulokset voi tsekata täältä

22 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa! Hillitön tuo keskustelu!

    Äh, kantiksen puutarhan palaminen ei ole kivaa, itse pubirakennus siis säilyi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pubi säilyi koskemattomana, onneksi. Kyseinen juottola oli koko alkuvuoden rempassa ja avautui vasta keväällä entistä ehompana. Se on tärkeä paikka minulle ja monelle muulle. Käydään siellä usein miehen kanssa viikonloppuna lenkin jälkeen palautusjuomalla (ettei vaan liian terveelliseksi mene elämä, hoh) ja nauttimassa säästä, jos säitä pitelee.
      Olet mukana arvonnassa!

      KAIKILLE KIINNOTUNEILLE, TÄSSÄ YLEISTÄ TIETOA TULIPALOSTA JA SEN MAHDOLLISESTA SYTTYMISSYYSTÄ:
      Tuo koko tapaus on hyvin outo. "Olutpuutarha" on todella iso keidas talojen välissä, ns. sisäpihapuutarha, kuten monet "kaljapuutarhat" täällä. Palon syttymispaikka on ihan kauimmaisessa nurkassa eli pubirakennus (jossa on muuten myös asuinhuoneistoja) ei ollut varsinaisessa vaarassa, koska palo huomattiin nopeasti ja paloautot saapuivat paikalle nopeasti.

      Ensin arveltiin jotain oikosulkua tmv. mutta se ei tule kyseeseen, sillä palo alkoi paikasta, jossa ei mitään elektroniikkaa ollut. Puutarha suljetaan kello 11 ja pubi keskiyöllä. Viimeinen vuorossa ollut tsekkaa aina mestat. Kaikki oli ok. Mikä voi muka kyteä 6-7 tuntia tylliin kukkaruukussa ja sitten yhtäkkiä aamukuuden aikaan syttyä? Edes huonosti tumpattu tupakka ei tähän pysty.

      Lisäksi kalusteet ja tekonurmi ovat kaikki tulisuojeltuja eli vaatii kyllä vähän tujumpaa kipinää saada ne palamaan. Tulee mieleen tuhopoltto. Puutarhassa on kamera, mutta runsaslehtisten puiden takia syttymispaikka saattaa olla kameran ulottumattomissa. Tekijä siis mahdollisesti tietää paikan. Toivottavasti tämä keissi selviää - toistaiseksi en tiedä itsekään tämän enempää.

      Poista
  2. Voi mikä herätys :/
    Onneksi palo ei levinnyt sen laajemmalle, mutta ikävää silti.

    Osallistun innolla arvontaan, koska tänäänkin on ihan huono sää. (Aamuauringossa lämpömittari nousi +32 asteeseen, tuntia myöhemmin samainen mittari oli vähän rehellisemmällä tuulella ja näytti 12 astetta. Tuuleekin jostain kylmästä suunnasta.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pääasia ettei tullut henkilövahinkoja. Muun voi aina korvata.

      Olet mukana arvonnassa! Toivottavasti arpaonni on parempi kuin sää siellä :D

      Poista
  3. Hui mikä herätys! Tuollainen on pelottavaa, ensimmäisenä tulee mieleen että eihän vaan oma talo ole tulessa. Mitä kirjaan tulee, niin se kuulostaa ihan mahtavalle! Nauroin ääneen jo noille esimerkeillekin, niin tunnistettavaa huomaavaisuutta kyllä. Mukana arvonnassa siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, se olikin ensimmäinen ajatus: että missä palaa, ei kai meidän talossa. Toisaalta meillä on tehokas palovaroitin - se laukeaa joskus kokatessakin. :D

      Se on hauska kirja, olet mukana arvonnassa!

      Poista
  4. Mä voisin osallistua. Puoleksi brittinä kirja kiinnostaa kovasti :D Oon jo hetken lukenu sun blogia ja aivan ihania kirjavinkkejä sulta saanu. Vähän erilaisia verrattuna siihen, mitä yleensä luen mut hyvin mielenkiintosia:) hyvin moni kirja on lisätty lukulistalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva kuulla että olet löytänyt blogistani myös mahdollista luettavaa! :) Ja kiva saada puolibrittikin mukaan arvontaan, olet siis mukana arvonassa!

      Poista
  5. On ihana nukkua ikkuna auki ja siitä voi olla hyötyäkin. Heräsin lauantaiaamuna kellojen kilinään, piha oli täynnä lampaita. Olin unohtanut laittaa portin kiinni. No, eihän siinä mitään, onhan tuota tapahtunut aikaisempinakaan kesinä. Mutta nyt olin yläkerrassa, jalka kipsissä... Kun kello oli vasta viisi, niin en voinut herättää teini-ikäistäni. Niinpä raahauduin alas ja ulos keppien kanssa. Sain ajettua lampaat ja laitoin portin kiinni.

    Kyllä, osallistun arvontaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, olipa sinulla villaisa herätys. :D Onneksi eivät lähteneet seikkailemaan pihamaata pidemmälle. Kipsattu jalka ei tosin kuulosta kovin mukavalta. Toivottavasti paranee pian!

      Olet mukana arvonassa. :)

      Poista
  6. Onneksi palo saatiin haltuun!

    Peukku tuolle siideripalaustusjuomalle! =D Pitäisiköhän itsekin kokeilla, no ehkä ei kuitenkaan, kun olen käytännössä liukunut absolutistin puolelle - mutta onhan niitä alkoholittomiakin siidereitä olemassa. =D

    Osallistun arvontaan, kaikki brittiläisyys kiinnostaa, luulen, että olin britti edellisessä elämässäni.. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palautusjuoma on samalla palkinto hienosta urheilusuorituksesta. :D Jostain luin, että olut olisi kelvollisempi palautusjuoma, mutta en voi sietää olutta. ;) Ja kyllä, palautusjuomana voisi juoda mehuakin tai jonkin alkoholittoman drinkin, jos ei alkoholi inspaa.

      Olet mukana arvonassa!

      Poista
  7. Hui, olipa karmea herätys. Olen aina ajatellut, että olisiko mitään kamalampaa tapaa herätä kuin herätä se, että tajuaisi, että jossain palaa. Sekin olisi tosin aika kamala herätys, jos tajuaisi, että kotona on murtovaras.

    Juu, ja totta kai osallistun arvontaan. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulipalo tai murtovaras, karmeita shokkiherätyksiä olisivat molemmat. Onneksi tässä tapauksessa vaaraa ei koitunut kenellekään.

      Olet mukana arvonassa!

      Poista
  8. Onneksi paloi vain puutarhassa, vaikka ikäväähän sekin on.
    Ilman muuta osallistun arvontaan - brittihuumori puree.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavara on aina korvattavissa, ihmishenki ei, joten onni onnettomuudessa. :)

      Olet mukana arvonassa!

      Poista
  9. Olipas säpäkkä herätys. Olen mukana arvonnassa. Nämä kulttuurien piirteitä valottavat kirjat ovat hauskoja. Suomessahan on nyt se Matti-sarjakuva, jonka tekijää en tähän hätään muista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin näistä kulttuurihuumorikirjoista! Matti-sarjakuva on mennyt minulta ihan ohi, pitääpä googletella, joten kiitos vinkistä :)

      Olet mukana arvonnassa!

      Poista
  10. Olisipa kertakaikkisen hirveää herätä noin.

    Osallistun arvontaan! Kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta :)

    VastaaPoista
  11. Ihana kirja! Ja varmasti ollut shokkiherätys. Mukana olen, josko saisi taas lisä(epä)ymmärrystä mieheni brittipuolta kohtaan :D
    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ehkä tästä kirjasta olisi apua :D Olet mukana arvonassa!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.