Sphere, 2015
S. 387
Ei ole ainakaan toistaiseksi suomennettu
Jessica Treadway on yhdysvaltalainen kirjailija. If She Did It julkaistiin Jenkeissä nimellä Lacy Eye, joka on minusta aivan napakymppinimi tälle kirjalle.
Brittinimi on suoraan sanottuna tylsä ja jopa typerä, vaikka periaatteessa sopiikin kirjan nimeksi.
Mutta Lacy Eyessa on enemmän syvyyttä ja sanomaa, joka ohjaisi lukijaa ihan toisella tavalla kuin tuollainen arkinen arvuuttelunimike.
Vaan ehkä kirjan nimi onkin valittu, että takakanteen voidaan lätkäistä tällainen (kuva alla) mainosteksti, jossa ratsastetaan toisilla romaaneilla, kuten niin trendikästä on?
Jep jep, onneksi en nähyt tuota tekstiä kuin vasta alettuani lukea kyseistä kirjaa. Olisi nimittäin jäänyt lukematta (Ai miksi? No koska olen lukenut Kevinin ja olin kuivua kasaan sitä lukiessani, karseeta jaaritusta. Husband's Secretia en ole lukenut, mutta tiedän kirjan olemassaolosta).
Mainittakoon että näköni on erittäin valikoiva, ja vaikka luen kirjasta takatekstin (enhän voi muuten tietää kiinnostaako kirja minua - en osta tai lainaa sikaa säkissä), en välttämättä näe/lue noita myyntivirkkeitä, koska oletan että suurella präntätyt ovat pelkkään markkinointilätinää ja sananhelinää, joiden en halua vaikuttavan lukupäätökseeni.
Välikysymys: lukisitko sinä tämän kirjan tuon takakannen perusteella? Uteliaisuudesta kysyn.
Takakansi kertookin kirjan asetelman melko perusteellisesti, joten mitäpä tässä juonesta sen enempää lätisemään. Kirjan brittinimi (If She Did It) latistaa kirjan yhdeksi teemaksi eli lukija voi päätellä, että kirjassa pohditaan oliko Hannan tyttärellä tekemistä isänsä murhan ja äitinsä pahoinpitelyn kanssa vai ei.
Schuttin perhe: äiti Hanna, isä Joe, vanhempi tytär Iris ja nuorempi tytär Dawn.
Kirjan kertoja on Hanna Schutt, jonka ajatusten kautta tarinaa lähdetään kerimään auki. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kolme vuotta brutaalin tapahtuman jälkeiseen aikaan. Nykyaika etenee melko maltillisesti, koska kerronta luisuu menneisyyteen harva se sivu (pakko tunnustaa, että jossain vaiheessa tuo aikahyppely alkoi hieman rasittaa, kun tuntui ettei nykyajassa päästy lainkaan eteenpäin, vaan jatkuvasti vajottiin jonnekin menneisyyden suohon).
Hannan muisteloiden kautta rakentuu kuva Schuttin perheestä ja sen keskinäisestä dynamiikasta. Henkilöiden persoonallisuudet avautuvat hiljalleen lukijalle Hannan oman persoonan ja asenteen suodattamina.
Kirjan tapahtumat ovat melko tavanomaisia, jopa ennalta-arvattavia. Kirjan jännite ei kuitenkaan rakennu tapahtumista (eikä oikeastaan edes siitä kuka teki ja mitä), vaan henkilöiden persoonallisuuksista ja käyttäytymisestä, motiiveista. Hannan persoona on häiritsevä: hän on kenties sokein näkevä ihminen. Aviomieskin puskee omaa tahtoaan läpi kuvitellen sen olevan kaikkien tahto. En voi olla pohtimatta, miten helkutin hukassa kaikki ovat.
Summa summarum: mielenkiintoinen kirja, joka kannatti ehdottomasti lukea. Ei sisällä raakuuksilla mässäilyä. Yksi verilöyly luonnollisesti tapahtuu, mutta sitä ei toisteta eikä siinä ryvetä. Se on oikeastaan sivuseikka.
Kävin eilen kuvaamassa kirjoja läheisessä puistossa. Mitäpä sitä ei tekisi saadakseen blogiin kivat kirjakuvat.
Tuo alin kuva on täydellinen. Kirjankin haluan lukea.
VastaaPoistaKiitokset! Kirjakin on lukemisen arvoinen eli rohkenen suositella. :)
PoistaMinäkin olen lukenut Kevinin,mutta voisin lukea tämänkin.
VastaaPoistaTästä puuttuu Kevinin mielestäni överiksi menevä jaarittelevuus. Suosittelen siis. :)
PoistaTuo nimen vaihto saman kielen sisällä on outo ja turha juttu! Olen törmännyt tähän joidenkin muidenkin kirjojen kohdalla ja aina pitänyt jompaa kumpaa nimeä selvästi parempana.
VastaaPoistanimi If She Did It on ilmeisesti tarkoitettu nostattamaan jännitystä, mutta toimii päinvastoin. Takakansi kertoo juonen ja antaa minulle aavistuksen kirjasta, jossa ei muuta olekaan kuin se juoni.
Etkö pitänyt kirjasta Poikani Kevin? Minä pidin paljon. Elokuvasta en pitänyt, koska Tilda Swinton ei vastannut yhtään sitä kuvaa, mikä minulle syntyi Kevinin äidistä. Elokuvan loppu oli myös haalea verrattuna niihin mielikuviin, mitä kirjan loppu nostatti minussa. Myös se haikea aviomiehelle kertominen, mikä oli kirjan hienous, puuttui leffasta ja teki siitä tavallisemman.
Olen törmännyt tähän nimen vaihtamiseen usein ja se ottaa siksikin päähän, että kun etsii tiettyä kirjaa eikä sitä meinaa löytää ja sitten tajuaakin jossain vaiheessa ja joopa joo - olen etsinyt väärällä nimellä. Näin kävi minulle taannoin Little Been kanssa, jonka "alkuperäinen" brittinimi on On the Other Hand.
PoistaIf She Did It on todellakin typerä ja asenteellinen nimi. Nyt sietäisi hävetä kuka ikinä tämän brittiversion nimen päättikin! Varmasti mainosmielessä väännetty nimi, että saadaan tuohon takakanteen kiva arvuutteluleikki. En arvosta. Tämä kirja on (britti)nimeään parempi.
Poikani Kevin olisi voinut olla hyvä, mutta pilasin itse lukuelämyksen katsomalla sen pohjalta tehdyn elokuvan, kun minulla oli kirja vielä kesken. Se luonnollisesti spoilasi koko loppukirjan, jonka lukeminen minulla muutenkin takkuili, koska en oikein jaksanut Shriverin jaarittelevaa tyyliä. Jaarittelu on ihan ok, jos nyt suunnilleen pysyy aiheessa, mutta Kevinin kohdalla oli vähän liikaa (turhia) sivupolkuja. Päällimmäisenä mieleeni jäi tomaatit - voi syvä huokaus. :D Shriverin tyyli on ilmeisesti jaaritteleva, joten en ole Kevinin jälkeen lukenut häneltä muuta enkä aio lukea.
Kiva kirjakuva. Itsekin suuntaan usein ulos, jos vain täälläpäin on mahdollisuuksia, nytkin sataa ropisee, joten pitäisi olla just sellainen synkähkö kirja, jota kuvata sateella.
VastaaPoistaPoikani Kevin on minulle sellainen Top-kirja. Ainoa kirjailijan kirjoista, josta olen pitänyt. Elokuvakin oli hyytävän hyvä.
Nuo kirjojen takakansitekstit jätän yleensä lukematta ja luen kirjan sisältöä. Varaan aika paljon netin kautta kirjastosta, joten minun ei tarvitse lukea noita mainoslöpinöitä. Pokkareissa on usein kirjablokkaajien lainauksia, joita luen mielelläni, sillä tiedän silloin,että kirja on myös luettu.
En minä sateella mene ulos kirjoja kuvaamaan. Liian märkää puuhaa sellainen. :D Kerroinkin tuossa yllä, miksei Poikani Kevin uponnut minulle. Elokuva oli ok, muttei mitenkään kummoinen minun makuuni.
PoistaMinusta hyvä takakansiteksi ei ole mainoslöpinä, vaan tuotteen esittely. Sen tekeminen vaatii taitoa ja hienotunteisuutta, ettei kirjaa spoilata mutta toisaalta kerrotaan riittävästi ja oleellisesti sen sisältämiä asioita, että potentiaalinen lukija voi sen perusteella päätellä voisiko kirja ehkä olla juuri häntä varten. Nuo lehtien kehusitaatit jätän yleensä noteeraamatta: luen ne vasta kirjan luettuani.
Minulle takateksti on tärkeä, koska lainaan ja ostelenkin kirjoja paljon takatekstien ja selailun perusteella ihan hetken mielijohteesta.
Poikani Kevin oli minusta kirjana hurjan vaikuttava.
VastaaPoistaTakakansiteksteihin minulla on vähän ongelmallinen suhde. Turhan usein ne ovat liian mainostavia, jolloin odotukset nousevat liian korkeiksi, tai sitten ne paljastavat liikaa.
Hyvän takakansitekstin kirjoittaminen on tosiaan taidelaji: on karseaa kuraa mutta onneksi löytyy taiten punnittuja esittelyjäkin, joiden perusteella on helpompi päättää lukeako vai eikö. Juonireferaatti takakannessa on kyllä killeri: sellaisiakin on tullut eteen eikä ihme, että silloin pettyy.
Poista