Ei niin kauheaa kauhua

Thomas Olde Heuvelt: HEX
Hodder&Stoughton, 2016
enlgannistanut Nancy Forest-Flier
S. 380
Kirjaa ei ole ainakaan toistaiseksi käännetty suomeksi

Kylläpä harmittaa, kun kovasti odottamani kirja osoittautuukin pettymykseksi. Jo edellisestä, joskin varsin aneemisesta, postauksesta voi päätellä, ettei Hex tehnyt vaikutusta. Silloin oli tosin vielä noin sata sivua lukematta, vaan eivätpä ne loput tilannetta juuri pelastaneet.

Black Spring on pieni eristäytynyt kyläpahanen Jenkeissä. Alun perin Hollannissa, mutta kirjailija teki muutoksia englanninkieliseen käännökseen Jenkkejä silmällä pitäen - ihan kuin täällä Brittilässä ei puhuttaisi englantia, hmps. Perustelut tarinan uudelleensijoittamisesta voi lukea täältä. Minusta kyseessä on kaupallisuus, anteeksi nyt vain. Tai lukijoiden älyn kyseenalaistaminen.

Tai ehkä nahkeat ajatukseni johtuvat siitä, että olen itsekin pieneltä - vielä pienemmältä! - kielialueelta ja Euroopasta. En myöskään tajua perusteluja miljöön/kulttuurin tuttuuden tärkeydestä. Kyseessähän on periaatteessa fantasia. Toisekseen minulta saa aina plussaa erilaisista kulttuureista enkä näe syytä, miksi kauhukirjallisuus ravistelisi jotenkin enemmän, jos miljöö/kulttuuri on tuttu.

No, takaisin sinne Black Springiin, jota näennäisesti on pitänyt vallassaan noita jo 1700-luvulta lähtien. Black Springiin muuttaneet ovat ikuisesti tuomittuja asumaan siellä, sillä pois lähteminen aiheuttaa itsetuhoisia ajatuksia. Mielenkiintoinen asetelma ja kirjan alku onkin varsin vetävä ja melko pian noidan tarina avautuu lukijalle. Siinä ei oikeastaan ole mitään erikoista. Mitäs luulisitte noidille tehdyn 1700-luvulla?

Kirjassa seurataan erityisesti Steve Grantin perhettä. Perheeseen kuuluu isä-Steven lisäksi vaimo, kaksi poikaa ja koira. Myös muita ihmisiä tietenkin on, mutta erityisesti Grantin perhe tulee lähelle lukijaa. Jos tulee. Minusta koko perhe on varsin hengetön ja jotenkin ontto. En tiedä, mistä se johtuu, etten saa otetta oikein kenestäkään: kaikki ihmiset vaikuttavat jokseenkin samanlaisilta. Latteilta.

Enkä pitänyt tavasta, jolla he puhuivat koirastaan - ihan kuin se olisi ollut rasite. Siksi en oikein osannut samastua niihin tuntemuksiin, kun tapahtui jotain kamalaa. Tuli vain mieleeni: mitäs siinä ruikutatte - ettehän edes piitanneet koirastanne.

HEX ei ole erityisen jännittävä eikä varsinkaan kauhea. Tai no, on aika kauheaa kun tylsistyy kauhukirjaa lukiessa niin paljon, että jopa oravat alkavat vaikuttaa jännittävämmiltä.

Hexistä olisi voinut saada irti vaikka mitä, mutta valitettavasti ei saada. Mielestäni jännitteen rakentaminen kestää liian kauan ja on jopa ajoittain puuduttavaa. Kun sitten vihdoin ja viimein alkaa tapahtua toden teolla, niin lukijaparka on jo niin uupunut, ettei halua muuta kuin äkkiä kirjasta eroon. Kyllä, vaikka periaatteessa tietyt ajatukset ja käänteet kirjan lopussa ovat melko yllättäviä ja kiinnostavia.

Taas tuli hapan miete, mutta näin tämän kirjan koin ja harmittaa itseänikin. Moni on tästä kirjasta Goodreadsissa kuitenkin pitänyt, joten linkitän sinne: sieltä voi lukea positiivisempia lukukokemuksia ja hankkia ns. second opinionin. Toisen roska on toisen aarre.

~~~

Osallistun tällä kirjalla Hämärän jälkeen -haasteeseen. Jee, nyt on sekin haaste vihdoin korkattu.