Sivut

tiistai 8. maaliskuuta 2016

Poika matkalaukussa

Lene Kaaberbol, Agnete Friis: The Boy in the Suitcase
alkuper. Drengen i kufferten, 2008
Soho Crime, 2011
Tanskasta englannistanut Lene Kaaberbol
S. 313
Suom. Poika matkalaukussa

Tänään on naistenpäivä, hyvää sellaista kaikille naisille. Naistenpäivän kunniaksi tuntuu erityisen mukavalta blogata naiskirjailijoiden kirjasta.

The Boy in the Suitcase aloittaa Nina Borgista kertovan kirjasarjan. Nina Borg on Punaisen ristin sairaanhoitaja, jolla on ilmiselvästi vaikeuksia sanoa ei, jos häneltä pyydetään apua. Niinpä kun hänen ystävänsä Karin pyytää Ninaa noutamaan matkalaukun juna-aseman lokerikosta, Nina hieman vastentahtoisesti suostuu.

Kirjan nimestä voi päätellä, mitä matkalaukusta löytyy: pieni poikahan siellä. Huumattu, mutta hengissä. Nina on ymmällään, miten menetellä lapsen kanssa. Poikanen saattaa olla laittomasti maassa ja Nina pelkää, miten pojan käy, jos hän ilmoittaa asiasta poliisille. Siinä eräs syy, miksi Nina ei ilmoita, vaan kantaa pojan autoonsa ja päättää yrittää selvittää asian itse.

Vaan eipä tiennyt Nina mihin sotkuun itsensä solmi. Pojan taustan selvittäminen ei ole ihan helppoa, kun ei ole yhteistä kieltä. Lisäksi on selvää, että joku muukin haluaa pojan eikä aio luovuttaa ennen kuin saa hänet käsiinsä.

Juoni vaikuttaa aluksi melko simppeliltä, sillä tapahtumia tarkastellaan useamman henkilön näkökulmasta. Lukija siis tietää enemmän kuin Nina Borg, mutta eipä silti tiedäkään kaikkea. Eli yllätyksiä on varastossa.

Eräs mielenkiintoinen elementti romaanissa on Nina Borgin persoona, jonka ailahtelevaisuus vaikuttaa perhesuhteisiinkin. Aviomiestä raastaa epävakaa ja ajoittain katoileva vaimo, lapset kärsivät äitinsä poissaolosta. Minua raastaa Ninan omituinen ajatuksenjuoksu, jota on toisinaan vaikea ymmärtää, vaikka miten päin sitä pohtii. Kompleksinen hahmo siis, joka myös ärsyttää, tunnustan.

Nina Borg on hajamielinen ja minulle syntyi kuva, että hänen menneisyydessään on jotain synkkää. Siitä on viitteitä tässä romaanissa, mutta varsinaista tietoa ei anneta. Ehkä Ninan menneisyys valottaa enemmän seuraavassa romaanissa.

Summa summarum: vahva ja mielenkiintoinen lukukokemus, aion pikimmiten jatkaa sarjan lukemista sillä sainkin juuri (kiitos eBayn!) hyppysiini kirjan toisen osan. Kolmas osa minulla olikin ennestään suomen kielellä.


Nina Borg -sarja:

1. The Boy in the Suitcase - Poika matkalaukussa
2. Invisible Murder - Hiljainen, huomaamaton murha
3. Death of a Nightingale - Satakielen kuolema
4. The Considerate Killer - Huomaavainen murhaaja (julkaistaan suomeksi elokuussa)


Pojasta matkalaukussa on kirjoittanut ainakin Kirjasähkökäyrä, Leena Lumi ja Rakkaudesta kirjoihin.


Olen tänä vuonna tähän mennessä lukenut 22 kirjaa. Naistenpäivän kunniaksi laskin monta niistä on naiskirjailijalta ja tulos on 9. En valitse luettavia kirjoja sukupuolen perusteella: itse asiassa sukupuoli on vähiten vaikuttava tekijä lukemisiini.

Kiinnostuin nyt kuitenkin, miten tällaisella random-lukemisella sukupuoli jakautuu ja siksipä laskin edellisen vuoden lukeman. Yhteensä luin 72 kirjaa, joista naisten kirjoittamia on 34. Melko tasaisesti näyttää jakautuvan vain hieman miesten eduksi.

10 kommenttia:

  1. Iiik, mäkin olen lukenut tämän, saattoi olla ennen blogiaikaa. Muistan vieläkin sen kammofiiliksen... Kiitti muistutuksesta, unohdin, että kyseessä on sarja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun on pitkään pitänyt tämä lukea, mutta vasta nyt sain aikaiseksi. Tarttunen pian toiseen osaan - tai ainakin yritän (sorruin eBayssa ja tilasin _muutaman_ kirjan) :D

      Poista
  2. Minustakin tämä oli hyvä. En alksi aikonut lukea kun tuli nimestä jo sulejtunapaikan kammo-olo, mutta onneksi luin. Ninan persoona kantaa tätä paljon.

    Olen lukenut Nina Borg -sarjan jatkojakin, mutta enää en muista mitä vai kakkiko...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua taas kirjan nimi on kiehtonut jo aikojen alusta lähtien, mutta aina jokin muu kirja on kiilannut eteen.

      Nina Borg on mielenkiintoinen hahmo, mutta myös ärsyttävä.

      Poista
  3. Minäkin olen joskus suunnitellut tämän sarjan lukemista, mutta ei ole vielä toteutunut eli sama vanha biisi kuin niin monen muunkin kiinnostavan teoksen kohdalla. Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus voi vähän suunnittelun ja toteuttamisen välillä kestää. Minäkin olen suunnitellut lukevani tämän jo monta vuotta, mutta vasta nyt sain aikaiseksi. :D

      Hyvää myöhäistä naistenpäivää, vaikka varmaan naistenpäivää voi viettää vaikka joka päivä etekin, jos sattuu olemaan nainen!

      Poista
  4. Tämä oli pakko lukea. Kirjan nimi oli jo niin pysäyttävä. Olen lukenut kaikki sarjan kirjat paitsi tuota uusinta, joten kiitos lukuvinkistä :) Nina on kaikkine komplekseineen oikein kiinnostava päähenkilö. Kerrankin dekkarin päähenkilö, joka ei kekkuloi ympäripäissään tai huumeiden alaisena.

    Hyvää naistenpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogeista minä tämän kirjan taannoin bongasinkin. :) Haha, Nina Borg ei tosiaan vaikuta juopporetkulta. :D Olen kyllä törmännyt muihinkin dekkareihin, joissa ei ryypätä tai piikitetä jatkuvasti. ;)

      Poista
  5. Hyvää naistenpäivää murmeli <3 Tämä sarja vei mennessään juuri Ninan persoonan takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naispäivää sinullekin, muru <3 Erikoinen hahmo tosiaan tuo Nina. Periaatteessa kiva, kun ei ole ihan tasapainoinen. :P

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.