Legend Press, 2014
S. 270
Romaanin ruokaisa nimi ei oikein houkuttele. Normaalisti en olisi ottanut tätä kirjaa edes käteeni kirjastossa tai missään muuallakaan. Mutta nytpä varta vasten poikkesin kirjastoon banaanin elämää lainaamaan.
Kiinnostuin The Life of Bananasta luettuani kirjasta Ompun (terkkuja!) blogissa. Ruokaisa nimi alkoi kiinnostaa ymmärtäessäni, mihin sillä viitataan. Kiinalaiset kutsuvat banaaneiksi henkilöitä, jotka ovat ulkoisesti keltaisia, mutta sisältä valkoisia. Kirjan kertoja Xing Li on 12-vuotias "banaani".
Törmään heti toiseen ennakkoluuloon (minullahan näitä piisaa): hieman arveluttaa lukea romaani, jossa on lapsikertoja. Aloin kuitenkin lukea ja yhtäkkiä olin lukenut sivukaupalla ja hamusin lisää ja lisää. Vielä yksi luku, kun se on niin lyhyt. Vielä yksi luku, kun siinä on niin hauska otsikko. Vielä yksi luku, koska haluan tietää mitä otsikolla tarkoitetaan.
Xing Li on sympaattinen kertoja, joka taiteilee kahden kulttuurin rajamailla. Lontoossa syntynyneenä hän on periaatteessa täysin britti, vaikka molemmat vanhemmat ovat Singaporesta. Kodissa vaalitaan kiinalaisia arvoja kun taas ympäröivä kulttuuri on brittiäistä. Xing Li ei sulaudu joukkoon ulkonäkönsä takia ja koulussa hän on helppo kiusaamiskohde. Ja totisesti häntä kiusataan.
Kirjan tyyli on kepeä, ajoittain jopa hulvaton tyyntyen kuitenkin paikoitellen haikeaksi, jopa surulliseksi. Niin valtavan tunteiden kirjon tämä kirja tarjoaa, että itsekin vuodatin muutaman kyyneleen. Hämmentyneenä mietin, miten PP Wong sen tekee: hän on hauska ja syvällinen samaan aikaan. Wong ei alleviivaa eikä hiero kulttuurieroja lukijan naamaan - hän juttelee ne kuin tutulleen.
Grandma is always telling me that I have to keep things in the family. When I was four, she opened my palm so my fingers were spread out flat. She said "This is your family." Then she put a crumpled sweet wrapper into the middle of my hand and closed my hand tightly. "Chinese families keep rubbish in and don't let rubbish out." She kept my hand closed shut even when I struggled to open it. I laughed 'cos I thought she was being funny. But now that I'm nearly grown up, I know it ain't a game.
Kirjan tyyli onkin kauttaaltaan jutusteleva, tuttavallinen. Itse en välttämättä lämpene sellaiselle tyylille, mutta jälleen (ennakko)luuloni romuttuvat: tässä kaikki on kohdillaan. Puhuttelevuus ei häiritse, koska se tulee niin luonnollisesti. Wongin kieli on raikasta kuin aamukaste orvokin terälehdellä; vauhdikasta kuin vasikan laukka kevätnurmella; kuplivaa kuin kattilassa kiehuva vesi. Sanalla sanoen: hurmaavaa.
Isoäidin murteellisen tömäkkä tyyli tuo oman vivaihteikkaan lisänsä tekstiin.
The taxi driver whistles as he drives down the motorway.
"Stop your whistle, whistle. People paying money for you drive, not make musical."
Kannatti lukea, ehdottomasti. Näin jälkikäteen tekee mieleni sanoa, että kokisin olevani astetta köyhempi, ellen olisi tätä lukenut. Koskettavan hauska romaani!
PP Wongista voi lukea lisää vaikka GoodReadsistä.
Voi Elegia, olen todella iloinen, että sinäkin tykkäsit tästä. Kuvaat niin mainiosti tämän kirjan tyyliä. On surua ja iloa sekaisin ja Wongin kieli tosiaankin koukuttaa lukijan. Tuo isoäiti oli kyllä värikäs hahmo ja olihan hänellä sitten se toinenkin puolensa kuin mikä ensin tuotiin esiin. Ihastuttava kirja!
VastaaPoistaMinä puolestani olen iloinen, että luin tämän, Omppu! Siitä kuuluu kiitos täysin sinulle :)) Tykkään muutenkin blogistasi, koska luet paljon myös englanniksi, joten minun on helppo napata lukuvinkkejä, koska tiedän saavani kirjat yleensä melko helposti jostain.
Poista