Doubleday, 2015
S. 316
Tässä kirjassa juopotellaan niin paljon, että käväisi mielessä josko itsekin kaataisi lasillisen halpaa punkkua lasiin. En kaatanut. Ehkäpä syyskuussa ilmestyvään suomennokseen asetetaan ikäraja ja kirjaa myydään vain Alkossa.
Rachelilla on alkoholiongelma. Syöksykierre mustaan alkoi jo hänen suhteensa aika, mutta kumppanin, Tomin, dumpattua hänet (Rachelin) tilanne vain paheni.
Ei tunnu kivalta, kun rakas aviomies jättää ja vieläpä toisen naisen takia. Nyt Tomilla ja hänen uudella Anna-vaimollaan on kaikki, mitä Rachel olisi halunnut. Ja Rachelilla vain viinapullo ja pieni vuokrahuone.
Rachelin alkoholiongelmaa on kuvattu melko uskottavasti. Rachel on itsekin tietoinen riippuvuudestaan, mutta lopettaminen on vaikeaa, koska alkoholi antaa rauhan, päästää pois. Se tuo tilapäisen unohduksen ja helpotuksen. Periaatteessa saatan tuntea empatiaa Rachelia kohtaan (ja varsinkin ymmärrän hänen tunteitaaan, joita riippuvuus aiheuttaa), mutta samalla hän käy hermoilleni.
Rachelin pakkomielteenomainen toikkarointi ja toisten asioihin sotkeutuminen ja nenän työntäminen joka paikkaan käy hermoilleni ja muutaman (niinku noin sadan) kerran olisi tehnyt mieli huutaa, että jätä nyt ne kaikki saamarin ihmiset rauhaan - mitä niiden elämä sinulle kuuluu! So what, että näit jotain junan ikkunasta. Mitä sitten, mitä se sinulle kuuluu? Kerro poliisille ja anna sitten asian olla. Mutta ei. Ajoittain tylsistyin nimenomaan Rachelin ollessa kertojana.
Kirjassa on Rachelin lisäksi kaksi muuta kertojaa: Anna ja Megan. Annan tuossa jo mainitsinkin: hän on Tomin toinen vaimo. Nainen joka syrjäytti Rachelin ja tuli hänen paikalleen. Itse asiassa jopa samaan kotiin, jossa Tom ja Rachel joskus asuivat yhdessä niin onnellisina.
Tuolla samaisella kadulla asuu myös Megan miehensä Scottin kanssa. Tällä(kään) pariskunnalla ei mene järin hyvin. Megan on arvaamaton ja ailahtelevainen, suorastaan ärsyttävä bitch. Oops, sori. Kirjahan voi olla varsin mainio, vaikka sen kaikki henkilöt olisivat karseita niin kuin esimerkiksi tässä romaanissa. Toisaalta kussakin on myös ne pidettävät ja inhimilliset puolensa: harva ihminenhän on oikeassa elämässäkään joko täysin bitch tai täysin rakastettava.
Tämä kirja ei silti onnistunut vakuuttamaan minua. Olen yrittänyt miettiä miksi, mutten osaa sanoa. Ehkä joskus keksin, mikä tässä minua mättää. Ihan luettava tämä silti oli, eli en harkinnut kaulakiikkua tai muutenkaan vahingoittanut itseäni kirjaa lukiessani. Enkä tosiaan edes ratkennut ryyppäämään.
Tätä kirjaa on verrattu Gillian Flynnin Gone Girliin (Kiltti tyttö), josta on paljon pöhisty Suomessakin. Itse en ole Kilttiä tyttöä lukenut, mutta katsoin sen elokuvana jokunen aika sitten. Elokuvan perusteella saatan ymmärtää rinnastuksen, mutta kyllä tämä The Girl on the Train on ihan omanalaisensa teos kuitenkin.
Myös Annami on lukenut tämän kirjan.
Ai juopottelua sisältää, eihän tätä voi sitten Suomessa edes mainostaa.
VastaaPoistaTämä on jollain lilluvalla lukulistallani ja nyt tietysti kun tästä kirjoitit, niin haluaisin tietää, olisiko minustakin nuo henkilöt yhtä ärsyttäviä. Lillutan siis edelleen.
Joo, alkoholismia on tässä kirjassa! Sellaista se on, kun viinaa saa joka paikasta ;D
PoistaLue ihmeessä - olisi kiva kuulla, miten sinä tämän koet!
Onneksi en ole siis ainoa, joka vakavista alkoholismikuvauksista saa ajatuksen, että lasillinen voisi maistua. Etenkin Bukowskilla on tälläinen vaikutus. Täytyy laittaa tämä kirja lukulistalle kun oli se Gone Girl nyt ainakin viihdyttävä.
VastaaPoistaOnneksi en minäkään siis ole ainoa. Olen hieman pelännyt, että olen. Kommentteihin vastaaminenkin kesti, kun jäi putki päälle - vitsi vitsi. :D Bukowskia en varmaan edes uskalla lukea, jos siiitä tulee moninkertaisempi houkutus tarttua pulloon. ;)
PoistaMinulle alkoholi-inspiraatio tuli aikoinaan Tom Waitsistä, jonka rahisevasta äänestä nautin joskus 90-luvulla Bourbon viskin kera. Se tuntui kuuluvan asiaan vaikka en ajatellutkaan aloittaa laulamista... Bukowski kirjallisuuden puolella on ilmiselvä tapaus.
VastaaPoistaEli ei Bukowskia herkästi (alkoholista) innostuville ihmisille. Eli minulle. :D Musiikki voi muuten minullakin saada aikaan juomahimon, mutta sellaisen (himon) voi aiheuttaa vain jotkin kasari- ja ysärihumpat, joista tulee nostalginen olo!
PoistaBukowskin juopot kuitenkin kalpenevat Bridget Jonesin rinnalla. :-)
VastaaPoistaBridget Jones oli vähän liikaa minulle. Jäi joskus se ensimmäinen kirja kesken. Siinä oli suklaatakin aika paljon, mikäli en ihan väärin muista. ;)
PoistaTämä taisi olla Otavan syksy -katalogissa, kiinnosteli kieltämättä jonkin verran. Tosin vertaus Gone Girliin mietityttää, se oli minulle pettymys. Saa nähdä pomppaako tämän suomennos lopulta lukupinooni vaiko ei.
VastaaPoistaEn osaa tuohon Gone Girl -vertaukseen kummemmin ottaa kantaa, koska minähän en sitä ole lukenut (leffana vain katsonut). Mutta siis eivät nämä samasta puusta ole veistetyt ainakaan sen elokuvan perusteella. Eikä tämäkään sinänsä huono ollut, mutta ei vain ilmeisesti ollut minun juttu.
Poista