Sivut

torstai 30. huhtikuuta 2015

Huhtikuun hurjastelut

On taas se aika kuukaudesta, kun naamassa kukkivat tulppaanit sun muut leikkokukat. Ei vainen, kirjoista piti puhumani. Ei muuta kuin kasa tiskiin, kas tässä kuluvan kuun kirjahommailut.


Neljän kuukauden otannan perusteella näyttää siltä, että kirjat lisääntyvät kuukaudessa keskimäärin seitsemällä kappaleella. En ole raportoinnin myötä tai takia muuttanut ostokäyttäytymistäni, koska haluan saada mahdollisimman autenttisen kuvan tästä kirjojenostopakkomielteestäni.

Onko seitsemän kirjaa kuussa paljon vai vähän? En osaa sanoa, koska en toistaiseksi koe asiaa ongelmana. Olen kuitenkin harkinnut, että pitäisin "ostovapaan" kuukauden eli en saisi - siis kieltäisin ehdottomasti itseltäni - ostaa kirjoja. En yhden yhtä, en edes muka vahingossa.

Mutta kokeilu täytynee siirtää ensi vuoteen, koska enhän nyt voi kesken raportointivuoden keinotekoisesti muuttaa tapojani, enhän. Ja siis voihan olla niin, etten jonakin kuukautena osta kirjoja. Eihän sitä koskaan tiedä. Heh.

Kootut selitykset ja perustelut:


Tom Rob Smithin romaanista Child 44 käytiin keskustelua eräässä kirjaryhmässä. Kiinnostuin kirjasta niin paljon, että se piti heti saada lukea. Menin charity shoppiin ja kas siellä se jökötti hyllyssä kahden punnan hintaan.

Luin kirjan heti ja päätin, että haluan lukea jatkotkin. En tosin ole vielä päässyt jatkoille, koska välistä puuttuu The Secret Speech (Salainen puhe), jota en ole toistaiseksi löytänyt kaupasta (joutunee tilaamaan sen jostain netistä). The Farm (ihan itsenäinen teos) liimautui käteen, koska hei Tom Rob Smith - pakko saada! Tuo Agent 6 on siis trilogian kolmas kirja.


Grumpy Cat on varmaan kaikille tuttu. Söpö kirja, se kertoo minusta. Olen siis sen jo lukenut, mutta en aio siitä blogata, koska eipä minulla ole kirjasta mitään tuoretta sanottavaa. Selailen sitä, kun ottaa päähän. Eli päivittäin.

Paula Hawkins: The Girl on the Train, luin jo ja melkein alkoholisoiduin. Ihan ok kirja, mutta jokin tökki. Lue pidemmän kaavan mietteeni täältä.




Per Pettersonin rompsku I refuse (suom. En suostu) on ollut jonkin verran esillä blogeissa. Minulle ihan uusi kirjailijatuttavuus, joten ajattelinpa laajentua ja kokeilla häntä. Eli kiitosta vinkeistä! Vaikka en aina jaksa kommentoida (en väkisin viitsi: joskus on kiva vain lukea blogeja hiljaa), niin luen kyllä silti blogeja.


Bonuskirjana saapui Otavalta pyytämäti ja yllättäin Britt-Marie kävi täällä. Kirjan takakanessa lukee "Naispuolinen mielensäpahoittaja valloittaa! Ruotsin jättimenestys nyt Suomessa." (kirja ilmestyy kesäkuussa)

Jännää. En ole lukenut Mielensäpahoittajaa, joten periaatteessa voin lukea tämän kirjan ilman mitään ennakko-odotuksia.


Tällaiset kirjahommat siis huhtikuussa. Mielipiteitä: silkkaa sontaa vai helmiäkin joukossa?

 Mukavaa vappua, toverit! Kuten huomata saattaa, en ole pessyt ikkunaa. Enkä pese.

12 kommenttia:

  1. Yritän pitää jotain rajaa kaunoissa. Olen oppinut vaatimaan kirjalta perustelun, aionko lukea uudestaan, tarvitsenko johonkin. Jos kirja ei pysty perustelemaan jäämistään, niin tuomio on kiertoon. Kirjaton kuukausi olisi kamalaa, siis ettei olisi postissa tulossa, että en olisi tilannut mitään. Nytkin odotan kahta adlibriksen lähetystä. Ja tänään löysin Modianon ja Ehtoolehdon postilaatikosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pistän kirjoja kiertoon ihan huolettomasti eli en niitä jää hautomaan. Toki on sitten kirjoja, joista en mistään hinnasta luopuisi, mutta aika harva opus kuuluu tuohon joukkoon.

      Kirjaston kuukausi olisi tosiaan ongelmallinen, koska itse olen niin selkeästi heräteostelija, etten edes tajua kun yhtäkkiä ostan kirjan. :D

      Poista
  2. Kyllä kai olet kuullut että ikkunoiden pesemättömyys on lintujen ystävän valinta! Lasiset rakennukset kun ovat joka puolella lisääntyneet niin linnut lentelevät päistikkaa niihin. Likainen ikkuna erottuu paremmin, eikä tipu erehdy luulemaan maiseman jatkumoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tainnut joskus kuulla, mutta hyvä kun virkistit muistiani: nyt en ainakaan pese ikinä ikkunoita! :D

      Poista
  3. Kirjojenosteluaddiktio ei ole niitä pahimpia addiktioita. Jotkut ostavat koko ajan vaatteita, vaikka ei ole tarvis, ja hurjan kalliita meikkituotteita.
    Minulta saat siis synninpäästön. ;)
    On ihan kinnostavaa seurata joskus kulutustottumuksiaan. Näin suoralta kädeltä tuntuu, että en osta paljon kirjoja, mutta itse asiassa kyllä minullakin usein on jotain tulossa adlibriksestä, englanninkielisiä lähinnä.
    Mukavaa vappua toveri Elegia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ollut sellainen tolkuton vaateostaja, mutta olen päässyt siitä tavasta eroon eli nykyään mietin todella tarkkaan, mitä rättejä ja kenkiä ostan. Jos en heti keksi, missä sitä vaatetta käytän, jätän sen kauppaan. Ja kas, suurin osa rievuista jää ostamatta. :D

      Kiitos synninpäästöstä, tulee tarpeeseen. ;) Vaikka toisaalta en saa morkkiksia kirjaostoista, koska täällä kirjat ovat sen verran edullisia, ettei niitä ostamalla ihan heti mene konkurssiin.

      Minustakin on mielenkiintoista näin seurata omia kulutustottumuksia. Olen oikeastaan aika yllättynyt ensinnäkin siitä, että nähtävästi tulee hommailtua suunnilleen saman verran kirjoja per kuukausi. Mutta katsotaan nyt, miten tämä tästä vuoden mittaan kehittyy. Suosittelen muuten kokeilemaan tällaista, jos oma ostelu arveluttaa. Hankinnathan voi kirjata vihkoonkin eli ei tarvitse blogiin kirjata, jos ei halua kaikelle kansalle kertoa. :D

      Poista
  4. Kirjoja ei voi olla koskaan liikaa! Tosin itse karsin koko ajan että hyllyissä olisivat vain ne kappaleet jotka ehdottomasti haluan siellä olevan. Kaikki muut kirjat kiertoon tavalla tai toisella. Pian olen jo tavoitteessani: kun ostan x-määrän kirjoja niin sama määrä poistuu.
    Ihana maisema teidän ikkunasta! Täällä tulee räntää, oiva vappusää siis:) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin kierrätän kirjoja eli niitä tänne tosiaan haali turhana makaamaan. Kirjoja pitää olla PALJON, että on valinnanvaraa kun iskee epämääräinen olo, ettei tiedä mitä lukisi. :-)

      Poista
  5. Heii, mullekin tuli toi naismielensäpahoittaja :D Toivottavasti on hyvä! Ja heii toisen kerran, saithan Ohlssonin uusimman? Mulle tuli niitä jostain syystä kaksi, wink, wink <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En saanut Ohlssonia, en tosin ole pyytänytkään (en ole oikein nyt pyydellyt mitään, kun en ole vain jaksanut). Mutta jos sulta liikenee se ylimääräinen, niin ottaisin mieluusti vastaan! <3

      Poista
  6. Ei tietenkään saa mennä kesken raportointikauden muuttamaan ostoskäyttäytymistä :D Kirjaostosten raportointi on yllättävän mukavaa puuhaa (ei oikeasti yllätä, ainahan olen tykännyt listoista!) ja toisten ostoksista on yhtä mukava lukea.

    Tuota Hawkinsin kirjaahan jo postauksessasi kommentoinkin, Crumpy Catia olen pikaisesti selannut kirjastossa ja muistelen lukeneeni Child 44 -kirjan suomennoksen, mutta en ole ihan varma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha :D En muuten tiedä pystyisinkö olemaan kuukautta ostamatta kirjaa. Kaamea huomio (tässäkin kuussa jo pari livahtanut kassiin, hups), täytyy varmaan ensi vuonna kokeilla. :D

      Minä aika valikoivasti tykkään listoista (tai no, toisten listat on kivempia: itse olen aika laiska niitä tekemään), mutta tämän kirjashoppailun kirjaaminen on hauskaa. Ja tykkään kurkistella toistenkin ostoksia!

      Juu, Hawkins on vähän ristiriitainen juttu. Toisaalta toivon, että luet sen, koska haluan tietää mitä mieltä siitä olet. :D Grumpy cat on kirjana tuttu ja turvallinen, ei siis oikeastaan yllättävä mutta passaa tosi hyvin rasittuneille aivoille kuvakirjana. ;D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.