Korealainen kuurupiilo

Kannen suunnittelu: Jennifer Carrow

James Church: A Corpse in the Koryo
Thomas Dunne, 2006
S. 280

Tämä kirja on vastikään suomennettu nimellä Korealainen kuurupiilo. Pakko sanoa, että käännösnimi pesee mennen tullen alkuperäisen. Näin harvemmin käy, mutta joskus kuitenkin. Varsinaista kuurupiiloa tämä kirja nimittäin on.

Kirjan nimessä "Koryo" viittaa hotelliin ja kyllähän sieltä ruumis löytyy (suomalainen kaiken lisäksi), mutta kuurupiilo on silti osuvampi - täyden kympin käännösnimi (kirjan on suomentanut Aura Nurmi - muuhun käännökseen en ota kantaa, koska luin kirjan enkuksi)!

James Church on pseudonyymi, mutta selkeästi tietää mistä kirjoittaa. Siksi hän ei voikaan omalla nimellään (ja naamallaan) kirjoittaa, ettei ovi Pohjois-Koreaan sulkeudu. Vaan mitäpä väliä: tarina on tärkein. Ja se on hyvin kirjoitettu. Tässä yhteydessä kiitän blogini kommentoijaa @kolanteri vinkistä: häneltä kuulin James Churchista ensimmäisen kerran.

Mutta jos nyt itse kirjaan. Verrattuna tavanomaisempiin dekkareihin tässä on melko mutkikas ja salaperäinen juonikuvio. Ei kuitenkaan niin mutkikas, etteikö sitä tajuaisi - ainakin lopulta. Matkan varrella ei ehkä niinkään, koska tarkastajammekaan ei aina ole ihan selvillä, mitä on tekemässä - ja miksi. Ja miksi hänen täytyy rampata alvariinsa pitkin kyliä.

Tarkastaja O:lle on annettu tehtävä: mene mäenrinteelle ja ota kuva ohiajavasta autosta. Melko niukka ohje, mutta sellaista se on. Ei tarvitse tietää liikaa, tai oikeastaan mitään. Tekee vain niin kuin käsketään. Ja O tekee: harmi vain, ettei kamera toimi. Se ei sinänsä ole omituista, sillä moni asia ei toimi. Ja jos jokin toimiikin, se saattaa kadota. Nimittäin kaikki katoaa, jopa vedenkeittimet.

"Save some tea." I spoke softly into the handset, though there was not a living thing in sight.
"Can't. The kettle's gone. The red one. It disappeared."

Epäonninen kuvauskeikka panee alulle tapahtumaketjun, jonka seurauksia ei voi kuin arvailla. Eikä niitä oikeastaan voi edes arvailla, koska ei ole varmuutta, mikä lumipallo alkoi vyöryä. Tarkastaja O:n esimies, Pak,  tietää enemmän, tietenkin, kuin kertoo.

Pak on hyväsydäminen, vaikkei sitä päällepäin huomaisikaan. Välittäminen tulee ilmi tekojen kautta. Harvaan voi todella luottaa ja luottamusta joutuu arvioimaan useammankin kerran uudelleen saman ihmisen kohdalla. Tarkastaja O:n ja Pakin (luottamus)suhde on kuitenkin melko vakaalla pohjalla. Toisaalta sitä voi luulla tuntevansa toisen, mutta lopulta ei tiedäkään juuri mitään.

"For the next ten days we fade into the background. See this swing set? It's colorless. Blends in with the dirt. Moves ever so gently when the wind blows. Even the birds won't shit on it, because they don't believe it's here. That's us. Do I make myself clear?"

Tässä kirjassa ei jeesustella Pohjois-Korean kamalia oloja. Tarkastaja O elää periaatteessa etuoikeutettua elämää (muistakaa, että kaikki on suhteellista): hän ei ole työleirillä (eikä niitä tässä kirjassa kuvata) eikä pahemmin näe nälkää, vaikka palkkaa ei olekaan maksettu aikoihin. Hänellä on kuitenkin koti, ja mikä tärkeintä, hänellä on työ. Pitää vain leikkiä mukana, olla sokea silloin kun pitää ja nähdä vain sitä, mitä on tarkoitus. Kuulemisesta puhumattakaan.

"People think I'm absentminded, that I forget things. Maybe. To me, it's more complicated. I know something, but I choose not to remember it. I can do both at the same time."

Tämä kirja täydentää melko lailla sitä kuvaa, mikä minulle on muodostunut Pohjois-Koreasta lukemani faktan ja fiktion perusteella. Tämä suljettu maa kiehtoo ja etoo minua samaan aikaan. Täydellistä totuutta maan asioista ei liene monella, mutta aika samassa linjassa tuntuu tiedomuruset olevan olevan näiden maassa syystä tai toisesta asuneiden ja sieltä loikanneiden kanssa. Tässäkin kirjassa tulee ns. siinä sivussa esille kaikenlaista tietoutta, joka osaltaan rakentaa kulttuurikuvaa Pohjois-Koreasta.

Sanoisinkin, että tässä kirjassa kiinnostavinta on nimenomaan kulttuuri ja ihmiset: ihmisistä etenkin tarkastaja O, johon kiinnyin kovasti. Juoni on lopulta sivuseikka, vaikka sellainen toki kirjassa on. Mutta mystisyyteen ja salaperäisyyteen yleensä liittyy se, ettei kaikkea saada koskaan täysin tietää. Ei tässäkään kirjassa.

Kirjan tunnelma on melkko synkeä, mutta sitä ryydittää mustahko huumori. Varsinainen Pohjois-Korea Noir. Tätä kirjaa lukiessa saa nyrjäyttää aivonsa eri asentoon ja suodattaa lukemansa tyystin erilaisen kulttuurin kautta. Kirjailija tarjoileekin aimo annoksen ajateltavaa, jos vain malttaa pysähtyä ajattelemaan.

Muuten: O voisi helposti loikata. Mutta hänellä ei ole aikomustakaan. Miksi?

Inspector O -sarja:

1. A Corpse in the Koryo, 2006 /suom. Korealainen kuurupiilo, 2015
2. Hidden Moon, 2007 (tilauksessa)
3. Bamboo and Blood, 2008 (hyllyssäni)
4. The Man with the Baltic Stare, 2010
5. A Drop of Chinese Blood, 2012

Minulla on siis tämän sarjan kolmas osa hyllyssäni, toinen on tulossa. Sen verran aion ainakin tätä sarjaa vielä lukea ja loputkin, jos viihdyn. En toistaiseksi löytänyt suomenkielisiä blogikirjoituksia tästä kirjasta. Sen sijaan voipi lukea vaikkapa tämän parin vuoden takaisen haastattelun, jossa Church kertoo kirjoistaan.