Sivut

tiistai 16. joulukuuta 2014

On the Neighbourhood


Maisemiin, joissa joka päivä kulkee, turtuu. Kuitenkin se tuttu ja arkinenkin voi olla - usein onkin - kaunista, kun vain avaa silmänsä ja oikeasti katsoo, näkee. Tässä muutama kuva paikallisesta asumusarkkitehtuurista. Kuvat olen ottanut eilen ja toissapäivänä eli tuore kama on kyseessä.


Meitä on suosittu säillä. Aurinko on paistellut lähes päivittäin, nytkin paistelee. Harvemmin täällä sellaisia pitkiä auringottomia putkia on (puhun nyt siis Lontoon alueesta, en koko brittilästä): yleensä jossain vaiheessa ainakin hetken paistaa. Paitsi viime talvi oli todella sateinen ja silloin ei moneen päivään näkynyt sitä aurinkoakaan.


Puheet siitä, että täällä aina sataa, ovat potaskaa. Tosin britit itsekin huokailevat, että aina sataa ja silloin tekisi mieleni sanoa, että menkää Helsinkiin: siellä sataa enemmän (tämä on ihan tilastollinen fakta).


Lunta täällä (Lontoon alue) ei ole tuprutellut aikoihin. Viime talvena ei tullut kertaakaan - sitä aiempina on tullut muutaman kerran, mutta lumi sulaa yleensä päivän aikana pois. Maksimissaan se kestää pari päivää. Sopii mainiosti minulle.


Tähän alle lisään vielä kuvan kotitalostamme. Sen olen ottanut vuosi sitten lokakuussa, kun muutimme tänne. Muutosta löytyy juttua ja muutama kuva lisää täältä. Rakastan tätä aluetta: en haluaisi asua missään muualla Lontoossa kuin täällä! Tästä on muodostunut minulle rakas kotiseutu.


26 kommenttia:

  1. Ihailin tätä aluetta jo silloin kun muutitte tänne. Hyvin viehätttävää ja tulee ihan tunne, että tuolla sitä voisi elellä koko ikänsä.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ihan sama tunne. Brittilähän oli meille alun perin vain väliaikainen kohde matkalla muualle. Mutta tänne juutuimme ja näiden vuosien aikana olen juurtunut tänne enkä enää haluakaan muuttaa sinne, minne oli tarkoitus. Onneksi ei tarvitse! <3

      Poista
  2. Todella kaunista! Ihan kateeksi käy. Talot näyttävät melkein piparkakkutaloilta. Eipä ole omalla asuinaluellani mitään vastaavaa. Kun sinulla kerran on näin upeat lähimaisemat, yrittäisit nyt pitää silmäsi auki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttuuteen turtuu ja siksi on hyvä avata silmät. Yritän jatkossa pitää ne auki. :D

      Poista
  3. No, en kyllä ihmettele, että rakastat asuinaluettasi. Ihanan oloinen paikka.

    Se, mitä Lontoossa olen käynyt, niin yleensä aina olen saanut auringonpaisteesta nauttia ja todennut saman kuin sinä, että legenda siitä, että Englannissa aina sataa on vahvasti liioiteltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihana paikka ja ihana maa: riittävästi virikkeitä ja tilaa tällaiselle levottomalle sielulle. Ja voi kadota massaan ja olla kasvoton, olematon. :)

      Jep, tosin britit pitävät itse(kin) melko tehokkaasti yllä tätä mielikuvaa sateiden saaresta. Kyllähän täällä satelee, mutta ei niin paljon kuin luullaan. :D

      Poista
  4. Kaunista, kaunista... Hyvä tuo Tuijan "vaatimus". On se totta, että itse turtuu lähiympäristön kauneudelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, yritän nyt oikein tarkoituksella katsella ympärilleni enkä vain vaellella omissa maailmoissani. Tein tätä samaa tosiaan joskus Suomessakin: unettomina kausina hyppäsin fillarin selkään aamuyöllä ja polkaisin Helsingin keskustaan ihailemaan sen tyhjiä katuja ja talojen muotoja. <3

      Poista
  5. Ihanan idyllisiä taloja!

    Tutulta kyllä kuulostaa, että tulee hetken kuluttua sokeaksi kotiseudulleen. Käyn joskus kävelyillä ihastelemassa lähialueen arkkitehtuuria ihan vain sen takia, että muistaisin, kuinka onnekkaasti saan asua nättien paikkojen äärellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkinen muuttuu helposti mitättömäksi, jos vain kulkee katsomatta, näkee massan mutta ei muotoja. Ihanaa, että muutkin tekevät kävelyjä vain ihaillakseen tuttuja paikkoja uusin silmin! <3

      Poista
  6. Okei, ja minun brittiläkaipuuni sen kun vain kasvaa... I want to go there so badly! =D Minä olin varmasti britti edellisessä elämässäni, miten muuten voi kaivata niin paljon paikkaan, jossa ei ole koskaan käynyt. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun rakkaus tähän maahan kasvoi hitaasti eli en saanut ns. salamasta. "Suhde" kehittyi ja lujittui vuosien saatossa. :D

      Poista
  7. Näyttääpä ihanalta! Britteihin pitää joskus matkustaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kannattaa, suosittelen! Minähän olin täällä käynyt vain kerran (tosin road tripillä eli tuli nähtyä melko paljon) ennen muuttoa tänne. :-)

      Poista
  8. Onpa teillä siellä kaunista! Ja niin kaunista on sinun blogissasikin, enpä olekaan tainnut käydä täällä uudistuksen jälkeen. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä uusi asu on ollut täällä jo useita viikkoja eli ei ole niin uusi enää. Pitää kohta taas vaihtaa, heh :D

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Niin on ja kaikki tarpeelliset palvelut ja menoa ja meininkiä lähellä, jos sellaista kaipaa :)

      Poista
  10. Ihanassa paikassa asut. Tuo talvi sopisi minulle. Ihailen juuri pihani vihreää nurmea. Sain lumesta tarpeeksi viikonloppuna. Kaikki suunniteltu jäi tekemättä, kun olimme 16.00-23.00 pimeässä, ilman vettä jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi on kyllä kaunista, se tekee maisemasta kauniin ja valoisan. Mutta loska ja räntä ja pakkanen ovat kamalia! Ja onpa muuten ällöttävää, että sähköt meni teiltä! Sellainen kyllä tosiaan muuttaa suunnitelmia.

      Poista
  11. Olipa kiva nähdä lähimaisemiasi! Ihanan persoonallisen näköisiä taloja. Tuo kolmannen kuvan linnamainen talo varsinkin on kiinnostava. Minkäköhänlainen perhe siellä asuu... Sininen päivänvarjo on pihassa ainakin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oletan, että sen linnamaisen talon piha on ns. communal garden eli kuuluu kaikille talossa asuville. Veikkaan, että tuossa talossa on ainakin 6 huoneistoa. Yleensä nämä tällaiset talot ovat sellaisia, että kukin huoneisto käsittää yhden kerroksen. Ökyrikkaat tietty erikseen, jotka asuttavat kokonaisia taloja. :D

      Poista
  12. Kotokonnuilla on syytä liikkua turistina, olen huomannut myös saman.
    Kuvauksellisia taloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, sitä ei ikinä tiedä, mitä voi nähdä kun avaa silmänsä! :))

      Poista
  13. Ihanaa, että olet rakastunut kotikulmiisi :)
    Minä kuvailin tänään vaihteeksi kaikenlaista masentavaa, kun oli yllättäen pilvinen päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pitäisi yrittää muistaa se joka päivä eikä turtua. :) Pilvisellä säällä on joskus helpompi kuvata, kun ei tule häiritseviä varjoja. Tosin maisemat näyttävät kauniimmalta yleensä auringon kera. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.