Syöpäläiset

David Cronenberg: Consumed
Fourth Estate, 2014
S. 284


Jos olisin odottanut tältä kirjalta jotain, olisin pettynyt karvaasti. Onneksi tajusin olla odottamatta mitään, joten ei tarvinnut pettyä. Kirjaa lukiessani odotin ainoastaan, että jotain tapahtuu. Se onkin ainoa syy, miksi luin kirjan loppuun asti.

Consumed on suomennettu nimellä Syöpäläiset. Juttelin kirjasta jonkin verran ystäväni Annikan (terkut muru!) kanssa ja sitä kautta siis kuulin tästä kirjasta. Olisi muuten mennyt ihan ohi. Kirja vaikutti niin omituiselta, että siksi halusin sen lukea.

Minua kiinnosti myös oma mielipiteeni, jota en tietenkään voisi tietää, ellen kirjaa lue. Tai no, onhan joillakin ihmisillä varsin messeviäkin mielipiteitä kirjoista, joita eivät ole lukeneet, mutta minä haluan muodostaa mielipiteeni lukemalla kirjan itse.

Kirjan asetelma on periaatteessa varsin kiinnostava. Keskeiset henkilöt ovat rakastavaiset Naomi ja Nathan, jotka molemmat ovat freelance-toimittajia. He eivät tosin työskentele yhdessä, vaan molemmilla on omat juttuintressinsä: Nathania kiinnostavat lähinnä lääketieteelliset aiheet, Naomia mm. ihmiset ja skandaalit. Molempia heitä kiinnostaa tekniikka ja (kuvaus)laitteet.

Kumpainenkin liitelee pitkin maailmaa milloin missäkin ja he tapaavat toisiaan lähinnä lentokenttien hotelleissa. Noin muuten he pitävät yhteyttä netin välityksellä muun muassa Skypellä. Kirjan alku onkin varsin mielenkiintoinen ja koukuttava: seurataan vuoroin Naomin, vuoroin Nathanin juttututkimuksia.

Naomi on kiinnostunut filosofipariskunnan, Célestinen ja Aristiden, tapauksesta: Célestine on löydetty silvottuna kodistaan ja Aristide, jota epäillään vaimonsa murhasta, on kadonnut kuin penis emättimeen (hups, sori). Lisäksi murhan ympärillä pyörii huhumylly mahdollisesta kannibalismista: löytyy merkkejä siitä, että Célestineä on hieman maisteltu.

Siis ihan mielettömän jännittävää ja kiinnostavaa! Alussa, kyllä. Melko pian alkaa kuitenkin varsinainen jahkaaminen ja tamppaaminen. Mitään oleellista ei periaatteessa tapahdu. Nathanin ja Naomin pakkomielteen teknisiin vempaimiin jakaa ilmeisesti myös itse kirjailija Cronenberg, joka taitaa olla ns. Nikon-ihminen (olisi edes Canon, niin minua olisi voinut ehkä jopa hiukan kiinnostaa - tai sitten ei).

Nathan slumbed back against the corridor's damp wall. So he was stuck now with the 24-70mm zoom on his primary camera body, the D3. How close could that thing focus? It would probably be good enough. And he could drop the D3's image files if he really needed to be close.

Vastaavia kuvauksia on kirjassa pilvin pimein unohtamatta kaikkia muita laitteita, joita toistellaan pitkin kirjaa. Käväisi ihan mielessäni saako Cronenberg rahaa brändien mainitsemisesta tyyliin huntti per laaki.

Now, having made her habitual nest of BlackBerry, cameras, iPad, compact and SD flashcards, lenses, tissue boxes, bags, pens and markers, makeup gear (minimal), cups and glasses bearing traces of coffee and various juices, chargers of all shapes and sizes, two laptops, chunky brushed-aluminum Nagra Kudelski digital audio recorder, notebooks and calendars and magazines, all of these anchored by her duffel bag and her backpack, Naomi reviewed her latest photos using Adobe Lightroom while watching a new video concerning the Arosteguys that had just surfaced on YouTube.

Cronenberg viljelee paljon pitkiä virkkeitä. Usein mukana menossa on myös ajatusviivoja ja sulkeita. Virkkeet on pikaluettava, ettei alku unohdu ennen kuin pääsee loppuun asti. Joskus jätin ensimmäisellä lukukerralla sulkeet tai ajatusviivojen sisällön lukematta ja luin vain muun tekstin. Sitten luin sulkeet erikseen.

Ihan hienosti Cronenberg rakentaa tekstinsä, ei siinä mitään. Hän kirjoittaa johdonmukaista ja moitteetonta kieltä. Mutta voi miten tylsää, kuluttavaa, teknistä, persoonatonta, konemaista. Koko kirja on yksi persoona: kaikki henkilöt tuntuvat samanlaisilta. Tai no, Hervén penis kallistuu erektiossa yhdeksänkymmentä astetta oikealle. Muiden penikset taisivat olla ihan suoria.

Koin pienen persoonan ja inhimillisyyden pilkahduksen ainoastaan kaksi (nekin pikaisesti ilmaistuna) kertaa kirjassa. Toinen liittyi Naomiin (hän tunsi mustasukkaisuutta) ja toinen Nathaniin (hän oli huolissaan Naomista).

Tämä kirja ei ole mielestäni kauhua. Ei vaikka mukana menossa on tauteja ja sairauksia, hyönteisiä tississä, kannibalismia, itsensä silpomista, seksiä (jota ei edes kunnolla kuvattu). Ei ei ei, kauhun tuntua ei ole. Ei pelota, ei edes jännitä. Lähinnä pitkästyttää ja kirjan kieli on omiaan etäännyttämään vielä enemmän. Tässä kirjassa ei yksinkertaisesti ole mitään tunnelmaa.

Cronenberg on kanadalainen elokuvantekijä (genrenä kauhu), näyttelijä  ja käsikirjoittaja. Tiettyä käsikirjoitusmaisuutta on tässä romaanissa mielestäni havaittavissa. Moni seikka on niin perin juurin selostettu ja "kohtausmainen", että minulle tuli sellainen olo kun katsoisin elokuvan kuvaamista kohtaus kohtaukselta. Se on varsin tylsää, sillä mielessäni kaikuu ainoastaan ohjeita tyyliin "katse kameraan numero 3, otto. N, nosta hieman leukaa ja katso vasemmalle ja plaa plaa." Tällaisia asioita ei tietenkään kirjassa mainittu, mutta minulle tuli sellainen olo.

Entäs kirjan loppu sitten? No kun se ei loppunut, aargh! Ilmeisesti tälle tulee jatko-osa. Periaatteessa se kiinnostaa minua, sillä tässä kirjassa on kyllä kaiken taustalla ihan kiinnostava juoni. Mutta jaksanko lukea enää tällaista jaarittelua? Noh, ehkä aika kultaa muistot ennen kuin seuraava osa mahdollisesti ilmestyy.

Annikan bloggaus Syöpäläisistä on luettavissa täältä. Pakko vielä loppuun sanoa, että kitkeristä mietteistäni huolimatta olen jollain pervessillä tavalla tyytyväinen, että luin tämän kirjan.