Sivut

tiistai 30. syyskuuta 2014

Retkikuuluminen

Sandusky, Ohio.

Terkut Jenkeistä. Hengissä olen edelleen ja tarkoitus olisi olla jatkossakin. Retki alkaa lähetä loppuaan: lauantaina on lento takaisin kotiin Chicagosta. Toivottavasti kenttä ei ole enää ihan sekaisin silloin. Jos joku on seurannut uutisia, hän on saattanut huomata että Chicagon kentällä on posahtanut.

Graceland, Memphis, Tennessee.
Enpä ole muuten lukenut sivuakaan kirjaa reissussa. Tästä tuli siis todellinen loma myös lukemisesta. Alkaa kyllä jo esiintyä vieroituisoireita, mutta täytynee vielä pyristellä. On ollut mahtava reissu, mutta toisaalta koti-ikäväkin alkaa jo kaihertaa. Reissaaminen on niin hektistä, että taidan olla loman tarpeessa.

Pleasure Pier, Galveston (Texas).

Paljon on nähty ja koettu eli kirjamietteiden - kunhan saan jotain luettua - ohessa luvassa on matkajuttuja.


Nyt olisi tarkoitus lähteä dyynejä tutkimaan. Tällä hetkellä sijaitsen Michigan Cityssä, Indianassa. Aika kälynen (eli ei-kiinnostava) mesta (en kuulu kohderyhmään), mutta onneksi on hotelli kasinokompleksissa, niin voi illat pelata. Vielä olen voiton puolella. Huomenna jatkuu matka jonnekin.

Palailen blogimaailmaan kaiketi seuraavan kerran sitten kotoota. Siihen asti lukekaa minunkin puolesta!

Ps. Vastaan vastaamatta jääneisiin kommentteihin palauduttuani kotoon.

6 kommenttia:

  1. Mukavaa reissuilua :) Chicagoon olisi joskus kiva mennä;siellä asuu pikkuserkkuni perheineen,jotka olen jo kerran tavannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits, nyt olenkin jo kotona. Chicagolle ei paljon ollut aikaa, mutta sellainen pintapuolinen kierros tuli tehtyä ja osa kaupungista nähtyä. :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, takaisinkin jo tulin. Oli enää jämät jäljellä ;)

      Poista
  3. Mukavaa loppureissua! Ja eiköhän se Chicagon kenttäkin ole jo raiteillaan kun sinne asti ehditte.
    Jään odottamaan matkakertomuksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits, ajoissa päästiin lähtemään. Hoitavat kansainvälisen liikenteen ensin alta pois, ettei kaikki maaliman kentät mene sekaisin. Paljon oli peruttu sisäisiä lentoja kyllä eli palon vaikutukset koskettavat lähinnä Jenkkejä. Ja menee kuulemma vielä jokunen aika, että kenttä saadaan täysin toimintakykyiseksi. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.