 |
| Kansi: Eliza Karmasalo/Like |
Like 2008
S. 109
Voitin tämän Hanna Haurun pienoisromaanin Marika Oksan arvonnassa. Kiitänpä vielä tätäkin kautta - kyllä kannatti osallistua. Ja voittaa.
Utopia on lyhykäinen ja nopealukuinen. Tässä on nyt kyseessä pitkälti tunnelma- ja miljöökirja, jossa ei mitään järin hurjaa tapahdu. Eletään ihan "tavallista" arkea keskellä korpea, joka ennen kyläkin oli, mutta josta lähes kaikki asukkaat ja sitten palvelut häipyivät.
Kylää jää asuttamaan yksi perhe ja juoppo Birgitta: yhteensä viisi asukasta. Birgitan puolustukseksi - mikäli hän nyt sellaista tarvitsee - voinen mainita, että eipä hän ainut juoppo ollut. Kyllä se viina maistuu perheen isännällekin. Ja pojalle. Ja äidille. Vain tyttöä ei viinahuuruissa hilluminen kiinnosta.
Tytön elämää häiritsee itsepäinen poro, joka vierailee hänen (tytön) unissaan ja houkuttelee jättämään kylän. Tyttö ei tahdo ja tahtoo lähteä. Tyttö ei pidä ja pitää porosta.
"Hanna Haurun viides kaunokirjallinen teos on runollinen, groteski ja absurdi laulu lähtemisen ja jäämisen vaikeudesta." (kirjan takakannesta lainattu)
Noinhan tuon voisi kiteyttää. Minua tämä kirja kosketteli, ja houkutteli nimenomaan tunnelmansa takia jatkamaan vielä yhden luvun. Toisen, kolmannen.
Haurun teksti on napakkaa ja selkeää, riisuttua. Runolliseksi mielestäni hieman liiankin karua ja suoraa. Kerronnassa (ja myös yksittäisissä kohtauksissa) on havaittavissa selkeitä koomisia piirteitä, jotka sekoittuvat melankoliseen ja uupuneeseen tunnelmaan. Missään tapauksessa en kokenut kirjaa kuitenkaan mitenkään synkkänä enkä edes rankkana.
Merkillinen kirja, josta voisi sanoa "mitä helvettiä minä juuri luin". Kirja on absurdi, mutta silti se tuntuu jotenkin todelliselta. Kerrassaan uskomatonta. Antoisa lukukokemus.
Olipa mukavaa, että Haurun kirja oli antoisa lukukokemus kaikessa outoudessaan. :) Tämmöisiä tunnelmapainotteisia kirjoja on kiva lukea aina silloin tällöin. Haurun kirjoihin en ole vielä itse tutustunut, mutta kiinnostus on kyllä korkealla. Täällä pororajan tuntumassa kun satun juuri nyt asumaan, niin voisin aloittaa vaikka tästä kirjasta. :)
VastaaPoistaKyllä oli! Olin jo pitkään halunnut Utopian lukea, joten oli se pakko ottaa heti lukuun. Saatanpa lukea sen joskus toistekin: jotain niin tenhoavaa siinä oli. :)
PoistaOlen lukenut useamman Haurun kirjan ja tykkäillyt. Paitsi yhtä kirjaa en tajunnut, mutta se olikin ilmeisesti novellikokoelma ja minä yritin lukea sitä pienoisromaanina. Ei ihme, ettei oikein avautunut :D
Olen lukenut Haurun Tyhjien sielujen saari, joka on lyhytproosaa, mutta silti aivan uskomattoman hyvä. Siitä löytyi tunnelmaa koko kirjan ajan. Joku voisi sanoa, että sairasta, mutta minuun kirja puri oikein kunnolla. Ja outohan se oli, mutta tykkäsin, joten aion lukea muutakin Haurun tuotantoa.
VastaaPoistaMinäkin olen lukenut Tyhjien sielujen saaren ja pidin siitä todella paljon. Se on lukemistani Haurun kirjoista edelleen paras. Tyhjien sielujen saaressa oli sellainen asetelma, että olisin mieluusti lukenut vaikka suurrromaanin verran sitä! Täytyykin lukaista se uudelleen jossain vaiheessa. :)
Poistajännää
VastaaPoistaLukeminen on. :)
PoistaTämä on ovela kirja! Juuri sellainen, että ensireaktio kirjan loputtua on melko ristiriitainen, mutta pian huomaa löytävänsä lähinnä kehuttavaa. Tyhjien sielujen saari on minunkin suosikkini Haurun kirjoista.
VastaaPoistaJuuri noin Maija, hyvin sanottu tästä kirjasta! Utopia on muutenkin sellainen, että luen sen varmaan joskus vuosien päästä uudelleen. Jokin siinä tenhoaa, vaikken edes osaa eritellä mikä.
PoistaKuulostaa kiinnostavalta kirjalta. Itse olen lukenut Haurulta vain suppean novellikokoelman "Liian pienet sandaalit", jonka jokaisessa novellissa käsiteltiin naiseen kohdistuvia odotuksia, millaisena nainen kelpaa. Pidin siitä kovasti.
VastaaPoistaKuulostaapa kiinnostavalta tuokin Haurun kirja. En ole itse siitä kuullutkaan. Haurulta suosittelen näin alkuun tuota jo useasti mainittua Tyhjien sielujen saarta. Se on kiehtova!
Poista