Sivut

perjantai 2. toukokuuta 2014

Sininen tapetti

Kesän kunniaksi uudistin blogini ulkoasua. Halusin vaihteeksi sinisävyjä, joten valitsin randomilla (eli ensin silmiini ja käsiini osuvat) sinisävyisiä kirjoja ja heitin (asettelin) ne lattialle kuvaamista varten.

Näkyykö tuttuja ja/tai luettuja kirjoja? Itsekään en ole noista kaikkia lukenut, mutta osan sentään.


Kevyt pyöräytys Photarissa ja tapetti valmistui.


Kirjojen hipeltäminen oli niin kivaa, että taidanpa tehdä seuraavan tapetin samalla metodilla. En nyt ihan heti kuitenkaan, vaan mennään tällä nyt vaikkapa syksyyn asti. Syksyllä voisi sitten vaihtaa värin vaikkapa punaiseksi. Punakantisia(kin) kirjoja näkyy olevan melko runsaasti.


Blogin bannerin olen muokannut John William Waterhousen maalauksesta.

Mukavaa viikonloppua!

43 kommenttia:

  1. Onpa kiva silmälle! Hyvä idea :)

    Noista en ainakaan muista lukeneeni muita kuin tuon Hämeen-Anttilan. En hirveästi tykännyt, jotenkin kai odotin enemmän. Olen lukenut kirjailijan muita kirjoja, ja tämä tuntui vähän "löysältä". Andersenin sadut toki ovat tuttuja, vaikken ole ihan varma, olenko niitä ihan sellaisenaan itse lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän, tykkään itsekin tästä. Ainakin toistaiseksi :D

      Minulta on tuo Hämeen-Anttila lukematta vielä. Olen kyllä lukenut useamman Hämeen-Anttilan romaanin ja niistä pitänyt. Hyllyssä odottelee myös Sudenvuosi (on odotellut jo aika kauan, hehe).

      Anderesenin satukirja on lempparini! Nappasin sen mukaani lapsuudenkodistani eli minulle sen sadut ovat hyvinkin tuttuja ja rakkaita.

      Poista
    2. Suden vuodesta tykkäsin tosi paljon! Ja muistakin Hämeen-Anttiloista, vaikkakin tuotanto tuntuu jotenkin "epätasaiselta". Joskus tuntuu kuin kirja olisi kirjoitettu vähän kiireessä ja vasemmalla kädellä, toiset taas ovat tosi hyviä. Kaikkia hänen kirjojaan en ole lukenut.


      Andersenin sadut ovat ihania :)

      Poista
    3. Yritin kerran lukea sen Suden vuoden, mutta jätin sen kesken noin kahden sivun jälkeen. Luulen, että aika oli väärä. En siis traumatisoitunut siitä :D Olen tykkäillyt kaikista lukemistani Hämeen-Anttilan kirjoista, paitsi Sokkopelistä. Se taitaa olla sellainen vasuri. :)

      Poista
  2. Todella ihana, vau :) Olen lukenut Lisa Genovan, Emma Donoghuen Huoneen, Mende Nazerin Orjan, Simon Lelicin, Minette Waltersin ja Henning Mankelin kirjat.
    Tuo maalaus on huippuhieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän. :) Minulta on Lisa Genova ja Emma Donoghue vielä(kin) lukematta. Koko ajan tulee muuta eteen. :D

      Poista
  3. Upean näköistä. :) Siniset rauhoittavat sävyt sopivatkin mukavasti kesään ja tähän alkukevääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. Meillä on jo ihan kesä täällä - ainakin Suomen mittakaavassa. ;)

      Poista
  4. Hienolta näyttää! Ihailen kovasti sinun taitoasi tehdä noita pohjia :)

    VastaaPoista
  5. Hauska ja hyvältä näyttävä idea! ja parasta, kun on itse tehty. Orja ja Huone ovat minulla ainakin luettu :)

    VastaaPoista
  6. Ooo, ihana, tykkään! =D Täydellinen sinisen sävy! Sinä se osaat.

    VastaaPoista
  7. Mainio idea ja tosi kaunis lopputulos!

    VastaaPoista
  8. Tosi kiva idea! Persoonallinen taustakuva ja sopii kirjablogin ulkoasuun kuin lempparikirjailijan uutuus yöpöydälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiits! Tapetin kirjat muistuttavat samalla minulle "lue mut" :D

      Poista
  9. Tosi hienolta näyttää!

    Äkkivilkaisulta en nähnyt noiden kirjojen joukossa yhtään semmoista, jonka olisin lukenut. Paitsi tuo Andersenin satukirja. Pieni tulitikkutyttö ahdistaa minua vieläkin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitäisikin lukea Pieni tulitikkutyttö pitkästä aikaa uudemman kerran. Ja itse asiassa kaikki nuo kirjan sadut. En ole niitä pitkiin aikoihin lukenut.

      Poista
  10. Nätti ulkoasu. Olen lukenut kuvasta vain yhden ja sen taidatkin jo tietää (jos kärsitkin yhtäkkisestä muistinmenetyksestä, voin paljastaa, että tarkoitin Genesistä).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja arvasin kirjan! Pidin Geneseiksestä niin kovin, että hankin sen omaksikin. :)

      Poista
    2. Minä haikailen myös tuon painoksen perään. Minulla on Genesis englanninkielisenä pokkarina ja suomenkielisenä kovakantisena. Haluaisin enkunkielisenkin kovakantisena, jotta se kestäisi hyvin lukemista.

      Poista
    3. Voin pidellä silmät auki ja jos osuu Genesis kovana eteen, niin ostan pois kuleksimasta. :)

      Poista
    4. Kiitos, oletpa ihana. Bookdepositorysta kovakantiset ovat loppu ja Suomestakaan noita kovakantisia ei tunnu mistään saavan. (Suomenkielinenkin painos taitaa olla tällä hetkellä valitettavasti loppu, ainakin muutama kuukausi sitten kaikki suomalaiset verkkokaupat myivät eioota.)

      Poista
    5. Juu, ei ole vaivaa tästä. Mieluusti autan aina kirja-asioissa ja kirjat ovat täällä muutenkin niin edukkaita, että ei huolta senkään suhteen ;) (Itse en sitä suomenkielistä kaipaa; minulle riittää tuo enkunkielinen).

      Poista
    6. Englanniksi kirja olikin parempi, vaikka suomennoskin oli ihan hyvä. Olen vain innokas keräämään lempikirjojani useammalla (osaamallani) kielellä hyllyyni, joten tuo suomenkielinenkin piti hankkia omaksi, vaikka todennäköisesti mieluummin Genesistä luenkin englanniksi.

      Poista
  11. Onpa kaunista sinistä ja hienosti yhdisteltynä! Room ja Slave on tutut, molemmat hyviä kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Minulta on Room vielä lukematta, mutta Slavesta pidin.

      Poista
  12. Hauska idea! Tuttuja kirjoja ei silmiini osunut, paitsi Andersenin satukirja, jonka kansikuvassa on jotain tuttua. Olen varmaan jossain nähnyt, vaikka en ole lukenut. Omasta hyllystä löytyy Andersenin kauneimmat sadut ja pari osaa Andersenin satuja ja tarinoita -sarjasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Andersenin sadut ovat kyllä ihastuttavia. Ne tekivät minuun lapsena suuren vaikutuksen - etenkin Pieni merenneito, joka oli suosikkini!

      Poista
    2. Oi! Pieni merenneito on minunkin lempisatuni. :)

      Poista
  13. Hieno! Ja ihana tuo maalauskin. (Tuttu on ainoastaan Harjukaupunki.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Harjukaupungin ajattelin lukea asap. Se vaikuttaa kiintoisalta ja Sieluista pidin kovasti!

      Poista
  14. Herkullinen idea ja yhtä namu toteutus. Mankell, Välimäki ja Jääskeläinen on luettu. Näitä lisää, joka kuukaudelle oma väri!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta! Loppuu kirjat (tai värit) kesken, jos joka kuukaudelle oma väri. :P Älä nyt yllytä!

      Poista
  15. Todella hieno sinisävyinen tapetti =)

    VastaaPoista
  16. Hieno tapetti! Olen ystävilläni auttamassa asuntoa myyntikuntoon, ja hämmästyttävää, miten paljon sinikantisia kirjoja onkaan. Näyttää kirjahyllykin paremmalta värijärjestyksessä. Heh, ja parasta, perin muutaman kirjan omaan hyllyynikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinikantisia on tosiaan paljon - jopa niin paljon, että kaikki eivät mahtuneet tapettiin. :D Noh, eri kirjat sitten ensi kerralla, kun tulee sinisen vuoro.

      Kirjojen "periminen" on kyllä hienoutta!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.