Yönäytös

Marisha Pessl: Night Film
(Usa 2013)
Windmill 2014
S. 600

Pitelen nyt sellaista jytkyä kädessäni, että ihan sanattomaksi vetää. Jytky paisuu ja tursuaa, täyttää sylini kokonaan ja pyrkii siitäkin ulos. Kuin puuro padassa, joka ei lakannut kiehumasta.

Sellainen on Marisha Pessl'n Night Film (suom. Yönäytös): se lämpenee, alkaa kuumottaa ja ennen kuin huomaakaan, se alkaa porista. Ja sitten se on menoa.

Kulissi

Stanislas Cordova on salaperäinen elokuvaohjaaja ja -moguli, jonka ympärillä kuhisee ja kuhistaan. Kukaan ei tunnu edes tietävän, miltä Cordova näyttää, koska  hän poistui julkisuudesta jo vuosikymmeniä sitten.

Journalisti

Scott McGrath on journalisti, joka aiemmin ilmiötä Cordova tutkiessaan, menetti sekä uransa että avioliittonsa.

Kun Stanislas Cordovan tytär, Ashley, tekee oletettavasti itsemurhan, McGrath ajautuu uudemman kerran työntämään sorkkansa Cordovan pesäkkeeseen. Tällä kertaa hänen tutkimuskulmansa on kuitenkin toinen: sen sijaan, että yrittäisi päästä itse S. Cordovaan käsiksi, hän keskittyy tutkimaan Ashleyn eriskummallista itsemurhaa. Vai onko se edes itsemurha?

Avukseen McGrath saa - tai joutuu ottamaan - pari innokasta nuorta, jotka hän sattumalta kohtaa. Hopper on huumeidenkäyttäjä, Nora haaveilee näyttelijänurasta. Kolmikosta muodostuu hupaisiakin piirteitä sisältävä tutkijaryhmä, kun toisilleen ennestään tuntemattomat henkilöt sovittelevat maailmankatsomuksiaan yhteen tutkimusten tiimellyksessä.

Huomaan istuvani ja tuijottavani ruutua. Tuntuu, etten saa mitään itsestäni ulos. Kirjan juoni on niin nerokas, että se vetää sanattomaksi. Samalla se suututtaa. Ja ihastuttaa. Ihan kuin minua olisi lyöty poskelle, enkä osaa päättää käännänkö toisenkin poskeni vai lyönkö takaisin. Ei, minua ei ole petetty. Minua on viety kuin mätää kukkoa ja minä nautin siitä.

Minä nautin McGrathin pohdiskeluista ja mietin, milloin on aika lopettaa. Vai onko koskaan? Kirjassa viitataan useammankin kerran lapamatoon. En kerro miten ja missä yhteydessä, mutta rakastuin siihen. Ei, en siihen lapamatoon, vaan sen vertauskuvallisuuteen. Tarinaan sen takana.

Kirjassa viitataan myös Paholaisen siltaan, Devil's Bridge. Se tuli puun takaa ja oli erityisen kiehtovaa, koska olen kuullut kyseisen kansatarinan. Itse asiassa olen ollut Paholaisen sillalla, tosin Walesissa - katso kuvat! Mutta miten silta liittyy itse kirjaan? No kuulkaa, lukekaapa. Enpä aio tosiaankaan kertoa.

Vaikka tämä kirja on melkoisen synkkä, sitä ryydittävät ajoittainen huumori ja tilannekomiikka. Siinä missä höhötin ääneen kirjaa lukiessani, olisin varmasti toisissa kohdin pureskellut kynsiäni, jos harrastaisin sellaista.

Minun piti mennä välillä nurkkaan seisomaan ja lukemaan tätä kirjaa, koska en voinut olla aloillani (teen tuota samaa, jos esim. elokuvassa on jännä kohta; en voi silloin istua paikallani, vaan minun pitää mennä nojailemaan seinää vasten ja kurkkia sieltä). En saattanut myöskään laskea kirjaa käsistäni, joten menin sen kanssa kävelylle. Luinkin kirjan viimeiset noin 50 sivua kävellen.

Harmittaa se, etten merkkaillut sivunumeroita ylös voidakseni poimia lainauksia. Upeita ja ajatuksia herättäviä sitaatteja tästä kirjasta löytyisi metrikaupalla. Yritin niitä äsken etsiä randomisti, mutta kirja on sen verran paksu, että siitä ei nyt tule mitään. Ei siis lainauksia tällä kertaa.

Kiinnostuin tästä kirjasta luettuani Annikan arvion - terveisiä ja kiitos taas kerran lukuvinkistä! Annikan blogissa on myös kuvia kirjasta, sillä tämähän sisältää runsaastikin (sepitettyä) kuvitusta muun muassa erilaisten lehtijuttujen ja nettisivujen tiimoilta.

Kirjan ovat lukeneet myös ainakin Annami, Krista ja Kirjakirppu.

Kuva yllä: Juottola Walesin Devil's Bridgen kupeessa.