Kukkia Algernonille

Daniel Keyes: Flowers for Algernon
Gollancz 2006
(Usa 1966)
S. 238

Flowers for Algernon (suom. Kukkia Algernonille) on jo pitkään hengaillut hyllyssäni odottelemassa vuoroaan.  Nyt sitten tuli vihdoin sopiva mielentila sillekin kirjalle. 

Mielentilat määrittelevät sen, mitä kulloinkin luen. Huomaan, että lukuhimoni menevät sykleissä: tietyt genret (ja joskus jopa maat) ovat kausittain intohimoni kohteena. Koska olen vain tavallinen lukija, voin lukea juuri sitä, mitä milloinkin huvittaa. Ei siis ole painetta valita jotain tiettyä kirjallisuutta luettavaksi. Onneksi.

Mutta asiaan. Tai ennen kuin varsinaisesti pääsen itse asiaan eli kirjaan, on pakko todeta, että olen luultavasti lukenut tämän kirjan ennenkin. Se ei olisi mikään ihme, sillä olen lukenut kirjoja pienestä tyttösestä lähtien enkä voi millään muistaa kaikkea lukemaani.

Anyway, Flowers for Algernon toi mieleeni tutunomaisia välähdyksiä, suoranaisia déjà vu -kokemuksia. Kirjan maisema oli jo olemassa päässäni ja olen varma, etten ole kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa nähnyt. Katsoin nimittäin kirjan luettuani sen (elokuvan) alun YouTubesta eikä se soittanut mitään kelloja päässäni. Päätin kyllä, että aion katsoa kys. elokuvan kokonaan (ja jostain muualta kuin YouTubesta).

Charlie Gordon on kolmikymppinen lapsen tasolle jäänyt mies. Hänen älykkyysosamääränsä on hädin tuskin 70 ja hän työskentelee leipomossa tehden yksinkertaisia askareita, lähinnä siivoamista. Charlie valitaan kokeeseen, jota on kokeiltu aiemmin vain hiirellä, Algernonilla. Siitä alkaa Charlien matka älykkyyteen, mutta samalla myös tuhoutumiseen.

Progris riport 1 martch 3

Dr Strauss says I should rite down what I think and remembir and evrey thing that happins to me from now on. I dont no why but he says its importint so they will see if they can use me. I hope they use me becaus Miss Kinnian says mabye they can make me smart. I want to be smart.

Kirja on kirjoitettu kokonaan Charlien näkökulmasta ns. edistymisraporttien muodossa. Raporteista on hyvin nähtävissä Charlien kehittyminen. Älykkyys kasvaakin melkoista tahtia, mutta emotionaalinen kehitys laahaa jäljessä. Charliesta tulee ns. kirjaviisas, mutta tunnetasolla hän on edelleen ymmällään.

Kirjaa lukiessa tuli mieleeni useasti vanha sanonta tieto lisää tuskaa. Se pätee ainakin Charlien kohdalla, sillä hyvästä syystä voi miettiä olisko hänen elämänsä kuitenkin ollut onnellisempaa, jos hänen aivoihinsa ei olisi kajottu.

This intelligence has driven a wedge between me and all the people I knew and loved, driven me out of the bakery. Now I'm more alone than ever before. I wonder what would happen if they put Algernon back in the big cage with some of the other mice. Would they turn against him?

Kirja pakottaa pohtimaan, kuinka ihminen niin herkästi kaipaa ylemmyyden tunnetta ja otetta toisista ihmisistä. Siihen tarkoitukseen sopii mainiosti hieman yksinkertaisempi ihminen, jolle voi nauraa.

Charlie on aina tulkinnut naurun hyväntahtoiseksi ystävällisyydeksi; tulkinnut, että hänestä pidetään. Minua jotkin kohtaukset suorastaan etoivat. Leipomon työntekijät (omistajaa lukuun ottamatta) eivät olleet aidosti Charlien ystäviä: Charlie oli heille vain olento, jonka kustannuksella pilailla.

Charlien tietoisuuden kasvaessa hänen suhteensa ja suhtautumisensa ympäröivään maailmaan ja ihmisiin muuttuu radikaalisti. Samoin suhde itseen muuttuu muistikuvien alkaessa ponnahdella tietoisuuteen.  

En ihmettele, että tämä kirja herätti aikanaan (ensimmäisen kerran julkaistu jatkokertomuksena lehdessä 1951) runsaasti kohua ja keskustelua. Minusta kirja toimii vieläkin ihmisyyden ja moraalisten peruskysymysten herättelijänä

Since when a guinea pig supposed to be grateful?

Niinpä. Pitäisikö koe-eläimen tosiaan olla kiitollinen?

Löysin yhden epäloogisuuden kirjasta: Charlie on jossain vaiheessa operaation jälkeen oppinut ajamaan autoa (ja hommannut ajokortin?), vaikka siitä ei ole kirjassa mitään mainintaa. Missähän välissä hän on oikein sellaisen tempun ehtinyt tehdä - se jäänee arvoitukseksi.

~~~

Flowers for Algernonin on lisäkseni lukenut ja siitä blogannut ainakin Noora (Tea with Anna Karenina), jonka mietteisiin yhdyn täysin. Muutenkin Nooran kirjoitus on huomattavasti kattavampi ja syvällisempi kuin minun, joten suosittelen sen lukemaan. Ja sen jälkeen suosittelen lukemaan kirjan. Varaa nessuja lähistölle.