Sivut

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Parantaja

Kansi: Nils Olsson/Katslosa design
Antti Tuomainen: The Healer
(Parantaja 2010)
Harvill Secker 2013
Kääntänyt Lola Rogers
S. 246

Luen kirjat mieluiten alkuperäiskielellä (käytännössä Suomi tai Englanti eli aika suppea on kielitaitoni mitä tulee kokonaisten romaanien lukemiseen) ja etenkin suomalaiset kirjat haluaisin lukea suomen kielellä.

Aina se ei onnistu, joten päätinpä kokeilla suomalaisen kirjan lukemista englanniksi käännettynä.

Koekaniiniksi valikoitui Antti Tuomaisen The Healer eli Parantaja. Bongasin Tuomaisen sattumalta kirjastossa ja innostuin heti. En ole yhtäkään Tuomaisen kirjaa aiemmin lukenut, vaikka minulla on jopa hyllyssä yksi hänen kirjansa (Veljeni vartija, jota en siis ole vielä[kään] lukenut).

Aluksi tuntui oudolta lukea englanniksi kuvauksia kotoisasta ja minulle rakkaasta Helsingistä. Tosin Helsinki ei ole kirjassa ihan sellainen kuin se oli tai on nyt. Ilmastonmuutoksen seurauksena kadut tulvivat ja vettä sataa kuin esterin pepusta.

Elämä on kaaosmaista taistelua ja pärjäämistä. Poliisi on resurssipulan takia voimaton selvittelemään pahimpiakaan rikoksia; ne kirjataan kyllä ylös, mutta harvemmin niihin ehditään sen kummemmin paneutua.

Kaiken tämä kaaoksen keskellä katoaa kuin vesi viemäriin, jälkiä jättämättä ja ääneti, toimittaja Johanna Lehtinen. Runoilija-aviomies, Tapani, ryhtyy selvittelemään rakkaansa kohtaloa. Se ei olekaan mikään helppo tehtävä, sillä johtolankoja ei tunnu löytyvän millään.

Lisäksi kaupungissa mellastaa Parantajaksi nimetty sarjamurhaaja. Onko Parantajalla jotain tekemistä Johannan katoamisen kanssa? Ja jos on, niin mitä. Tapanin on kaivettava johtolankansa melko syvältä, jos mielii löytää vaimonsa.

Kirjan tunnelma on viipyilevän apea, melankolinen, synkkä, ajoittain pohdiskelevakin.

"I remember wondering which was worse: complete certainty that the worst has happened, or fear, building up moment by moment. A sudden collapse, or slow, crumbling disintegration."

Minua synkkyys eikä harmaus häirinnyt, ei huumorin puute eikä muukaan. Nautin kirjan hitaahkosta temposta; ei aina tarvitse kiirehtiä. Joskus voi vain hengittää kirjan tahdissa ja roikkua elämänrippeissä; kulkea tutuilla kaduilla, jotka ovat muuttuneet vieraiksi, pelottaviksi.

Ja lopulta yllättyä. Iloisesti vai miten? Enpä kerro.

Palaan vielä käännökseen (varoitus: sisältää mutuhuttuista amatööripohdintaa!), josta en löydä moittimista. Käännös on taiten tehty eikä sitä edes ajattele lukiessa. Toisaalta Suomea ja suomen kieltä taitamattomalle saattaa kirjassa esiintyvät kadut tuottaa päänvaivaa. Katuja kun ei ole suomennettu, vaan oletus on, että lukija tietää milloin on kyseessä katu.

Esimerkiksi Fredrikinkatu on Fredrikinkatu - ei Fredrik Street/Avenue.  Aleksis Kiven katu - ei Aleksis Kivi Street/Avenue. Tiedän, ettei katuosoitteita aina käännetä, mutta mietin kannattaisiko ne kuitenkin kääntää harvinaisempien kielten ollessa kyseessä. Tai sitten lisätä kirjaan loppuun pieni sanasto. Toisaalta katunumerot on merkitty kirjassa kadun eteen, joten kenties se on riittävä vihje brittilukijalle.

Summa summarum: Pidin kovasti ja aion lukea lisääkin Tuomaista. Toivottavasti hänen kirjojaan käännetään enemmänkin englanniksi, jolloin ne ovat helpommin minunkin saatavilla.

Edelleen, lukisin varmasti suomenkieliset kirjat mieluiten suomeksi, mutta olen iloinen siitä, että on rinnalla myös enkkumahdollisuus, koska muuten voisi jäädä kokonaan lukematta.

Parantajan on lukenut lisäkseni ainakin Elina, Annami, Annika ja Kirsi.

~~~

Luin Parantajan viime vuoden puolella, mutta olen hieman jäljessä lukumietteitteni kanssa. Tarkoitukseni oli myös tehdä koostepostaus lopuista edellisen vuoden haasteista (Mental Cases ja Mieleni on rajaton), mutta se siirtyy nyt jonkin verran.

Olen haalinut tälle(kin) vuodelle muutamat haasteet, joihin aion osallistua. Teen niistä koosteen (toivottavasti) vielä tällä viikolla.

Oikein lukuisaa vuotta 2014!


8 kommenttia:

  1. liva kirjanurkkaus, onneks on hyviä kääntäjiä koska maita ja kieliä on niin monta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanurkkaus on eräästä kirjakaupasta, joka on tässä lähellä. Kys. kirjakaupassa on ihana alakellari täynnä second hand -kirjoja, yläkerrassa on sitten muut kirjat. :)

      Onni on kääntäjät! Moni muuten suljettu ovi aukeaa heidän ansiostaan. :)

      Poista
  2. Olisi kyllä mielenkiintoista lukea suomalainen kirja englanniksi. Pitäisiköhän kokeilla?! Nimimerkki "ei tykkää lukea englanniksi eikä tykkää kauheasti lukea kotimaisia kirjoja". =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kokeile! Jospa sun pitääkin lukea suomalaiset kirjat englanniksi, niin et huomaa, että ne on suomalaisia ;D

      Minusta Parantaja on melko kansainvälinen kirja, vaikka se tapahtuukin tuttuakin tutummassa paikassa. Se ei kuitenkaan ole sillä lailla "suomalainen", jos ymmärrät, mitä tarkoitan.

      Voisit kokeilla myös Terhi Rannelan Punaisten kyynelten taloa (teen siitä postauksen pian); et taatusti tajua, että luet suomalaista kirjaa! *tyrkyttää*

      Poista
  3. Houkuttelevalta näyttävä lukunurkkaus! Jostakin syystä sydäntäni lämmitti tuo tuolin asettelu kirjoihin päin :) Kirjahylly on ikään kuin televisio, sitäkin voi istua tuijottamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana tulkinta ja tuo tuoli on tosiaan kätsy noin päin; siinä voi istua ja tutkia myös alimman tason kirjat. Ei tarvitse kontata lattialla :D

      Kuvan olen siis ottanut eräästä kirjakaupasta tässä lähistöllä. Siellä myydään sekä "uusia" (siis käyttämättömiä) että vanhoja (käytettyjä) kirjoja. Se on oikea keidas, vaikka hintataso on esim. "kirppiskirjoja" korkeampi eikä uudetkaan kirjat yleensä ole tarjouksessa (niin kuin lähes jokaisessa muussa kirjakaupassa).

      Poista
  4. Kiitos sinun, menin ja lainasin teoksen kirjastosta. :) Eikä tämä huono kirja ollut. Tämä oli itse asiassa jo toinen lukemani dystooppiseen, tulvivaan Helsinkiin sijoittuva teos, edellinen oli Annika Lutherin Kodittomien kaupunki. Jokin teoksesta jäi puuttumaan, että olisin pitänyt siitä vielä enemmän. Jotenkin epäuskottavuus - ei niinkään maailman luonnissa, vaan tapahtumien määrässä aikaan nähden jäi häiritsemään. En myökään onnistunut löytämään kiihkeää ja palavaa rakkautta, kenties enemmän pakkomielteisyyttä: kuka laittaa tunnin välein viestiä puolisolleen? En kuitenkaan koe, että aikani teoksen kanssa olisi mennyt hukkaan, sillä tässä oli hienoa pohdistaa mm. siitä, mitä ystävyys on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli ensimmäisen Helsinkiin (ja Suomeen) sijoittuva dystooppinen kirja ja oli kyllä todella mielenkiintoinen ja raikas tuttavuus minulle. Oli myös mukava päästä Helsinkiin kirjan siivellä, vaikkei se nyt se "normihelsinki" ollutkaan. ;)

      Tuosta pakkomielteisyydestä olikin jo keskustelua blogissasi. Minua ei tosiaan kummastuttanut Tapanin ja Johannan tavoite pitää yhteyttä niin usein. Kirjassahan on vallalla melko katastrofaalinen ja vaarallinenkin tilanne eli ei ihme, että haluaa tarkistella toisen olevan vielä hengissä.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.