Kuolema Kulkee kulisseissa

Peter James: Not Dead Yet
(Suom. Kuolema kulkee kulisseissa, 3/2014)
Pan Books 2012
S. 530
8. Roy Grace -sarjan kirja.

Peter Jamesin Roy Grace -kirjat ovat oivallinen valinta, jos haluaa tietää, mitä saa. Näillä samoilla sanoilla aloitin arvioni edellisestä Grace-kirjasta, Dead Man's Grip.

Siitä on aikaa vuosi. Jos tietää liian hyvin, mitä saa, alkaa kyllästyttää. Niin on käynyt minulle tämän sarjan kanssa.

Kussakin kirjassa tutkiskellaan erilaisia murhia ja muita rikoksia. Kukin kirja on siis tavallaan myös itsenäinen teos, mutta taustalla toki kulkee Royn Gracen ja muutamien muiden yksityiselämät. Sen takia sarja kannattaakin lukea järjestyksessä. Nuo yksityiselämät ovat suurin koukku, jonka takia tätä sarjaa olen lukenut näinkin pitkälle.

Mikä minua sitten näissä kirjoissa on alkanut mättää? No, se ennalta-arvattavuus. Sama kaava, joka toistuu kirjasta toiseen. Luvut ovat lyhkäisiä; tässä kirjassa on 127 lukua. Se ei itsessään ole minulle mikään turn off.

Lukija on yleensä muutaman askeleen poliisia edellä, tietää hieman enemmän. Asioita tarkastellaan hyvinkin monen henkilön näkökulmasta; aina myös rikollisen tai potentiaalisen rikollisen.

Muutamia yllätyksiä James silti varaa (etenkin) kirjan loppupuolelle (noin puolet kirjasta on tilanteiden kehittelyä ja asetelmien luomista) vaihtelevalla menestyksellä; osa on tosiaan ylläreitä, osa ei. Tämä kirja ei kauheasti yllättänyt eivätkä ne yllättävät kohdat edes olleet kovin mehukkaita.

Kirjan tapahtumissa eikä kielessä ole periaatteessa moitittavaa (kirjan takatekstin voi lukea täältä; en jaksa käydä tässä juonta ruotimaan enää erikseen). Se on siis se kaava, joka kyllästyttää. Tämä(kin) kirja alkaa kohtauksella, joka enteilee kuolemaa.

"Gaia Lafayette was unaware of the man out in the dark, in the station wagon, who had come to kill her."

Kun murhatutkimus pistetään pystyyn, sekin etenee ennalta-arvattavalla tavalla. Rikos saa nimen ja sitä puidaan aamu- ja iltakokouksissa. Näinhän se kai menee oikeassakin elämässä, joten mikäs siinä. Mutta kun on lukenut kahdeksan kirjaa ja tietää perusraamit, alkaa oikeasti jo puuduttaa. Joku poikkeus kaavaan olisi kiva ylläri.

Kaiken lisäksi Peter James on melko perusteellinen kirjoittaja. Sellaisistakin henkilöistä, joilla ei lopulta ole juonen kannalta suurta merkitystä, hän kylvää yksityiskohtaista nippelitietoa, että tuntuu kuin elokuvissa olisi. Onko se sitten huono asia? Ehkä ei, mutta kyllä minua alkaa kyllästyttää turhanpäiväisten henkilöiden palttoonnapeista lukeminen.

Tulee tunne, että James pitkittää näitä kirjoja - ja ihan turhaan! Pienellä tiivistämisellä (eli turhien lätinöiden poisjättämisellä) nämä kirjat paranisivat. Lisäksi kestojuonikoukun (Gracen kadonnut vaimo) hidas eteneminen ottaa päähän. Tässä kirjassa asia saa taas valotusta (asiaa vatvottiin peräti noin kolmessa luvussa), mutta tietenkään mitään ei tapahtunut.

Ehkä seuraavassa kirjassa?

Minulla odottelee hyllyssä sarjan yhdeksäs (Dead Man's Time - toistaiseksi uusin) osa ja ihan mielenkiinnosta luin sen ensimmäisen luvun. Ja kyllä, sama kaava esiintyy eli jo ensimmäisessä luvussa tiedämme, että isä näkee poikansa nyt viimeistä kertaa. Jompikumpi kuolee, en tiedä vielä kumpi. Se todennäköisesti selviää heti seuraavassa luvussa. Tai ei, ei vielä seuraavassa. Ensin pitää jauhaa parin luvun verran jotain muuta.

~~~

Kylläpä tuli hapokasta tekstiä. Luin kuitenkin kirjan loppuun, joten ei se niin paha ollut, miltä ehkä kuulostaa. Minun ongelma tosiaan on se kaavamaisuus (ellei se jo tullut selville), mutta saatan olla ongelmani kanssa yksin; Peter jamesin kirjat ovat hyvin suosittuja ja pidettyjä. Enkä sitä ihmettele lainkaan.

Sitä paitsi Peter Jamesin ansiosta Brighton on tullut aika tutuksi. En ole siellä vielä käynyt, mutta pakkohan sinne on heittää vaikka joku viikonloppuretki joskus. Kävin kyllä siellä virtuaalikävelyllä.

Kannen kuva: Daniela Lombard/Arcange Images / Kannen nainen: Sami Sarkis/Getty