Sivut

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kummallisia kuolemia

Belinda Bauer: Darkside
(Suom. Tappajan katse)
Corgi 2011
S. 460

Tässäpä vasta sellainen kirja, jota tulin lukeneeksi käsittääkseni yli kolme viikkoa. En voi tarkistaa asiaa, sillä Goodreads on rikki enkä todellakaan merkitse lukuaikoja käsin minnekään salaiseen vihkoseen.

Pitkittynyt lukuaika ei johtunut kirjasta tai siitä, että se (kirja) olisi ollut kuivakka tahi muuten huono. Muutto ja siihen liittyvät oheistoiminnat pitivät minut kiireisenä ja normaalisti erittäin hyvä keskittymiskykynikin katosi joksikin aikaa.

Nämä eivät siis ole kovin hyvät lähtökohdat lukea saati arvostella kirjaa. Myönnänkin tässä heti alkuun, että olisin kaiketi saanut Darksidesta enemmän irti, jos olisin lukenut sen joskus toiste. Toisaalta siinä mielessä kirja tuli luettua hyvään saumaan, että keskittymishäiriöistä huolimatta se onnistui koukuttamaan silloinkin, kun ei millään olisi pystynyt lukemaan.

Shipcott on pieni kyläpahanen, jossa kaikki tuntevat - tai ainakin tietävät - toisensa. Talvisen harras rauha rikkoutuu, kun paikallinen nainen löydetään murhattuna sängystään.

Murhatutkimus on paikalliselle poliisille, Jonas Hollylle, ensimmäinen. Suuremmalta paikkakunnalta murhaa tutkimaan kutsuttu poliisietsivä, Marvel, kuitenkin sivuuttaa paikallisen Hollyn ja ottaa ohjat käsiinsä. Jonas Hollyn ei auta kuin alistua korkeamman tahon painostuksen edessä.

Ajoittain suorastaan ärsyttää Hollyn loputon alistuneisuus ja nöyryys. Toisaalta Marvel taitaa "hienosti" alistamisen ja nöyryyttämisen taidon, joten eipä siinä paljon vikinät auta.

Marvel on henkilönä samaan aikaan sekä etova että säälittävä. Hänestä on vaikea pitää, mutta toisaalta en osannut häntä täysin inhotakaan. Jonas Holly taasen ärsytti minua vässykkyydellään, vaikka periaatteessa hänellä ei pahemmin ollut vaihtoehtoja.

Täytyykin Bauerin eduksi mainita, että hän osaa rakentaa kiinnostavia henkilöhahmoja sekä etenkin luoda jännitteitä heidän välilleen. Hän ei myöskään sorru tavanomaiseen kliseisyyteen, jossa paha on aina täysin pahaa, hyvä ehdotonta ja puhdasta hyvää.

Vaikka Jonas Holly on keskeinen henkilö kirjassa, hän jää silti tietyllä tapaa etäiseksi. Jokin salamyhkäisyyden verho leijuu hänen edessään, tietynlainen suru ja hymyttömyys. Melankolia. Kirjan tunnelma onkin kauttaaltaan hyinen ja jopa lohduton. Ei kuitenkaan ahdistava, vaikka kirja varsin vakava onkin - ja täynnä salaisuuksia.

Bauer ripottelee lukijalle vihjeitä pitkin kirjaa, mutta minulle loppuratkaisu tuli silti melkoisena yllätyksenä. Se aukeni minulle vasta aivan kirjan lopussa, kun vihjeet olivat niin selkeitä, ettei niitä oikein voinut enää ohittaa.

Olisin ehkä kaivannut hieman enemmän tai suorempia vihjeitä jo aiemmin. Kirjan tarina näyttäytyy nimittäin aivan eri valossa sen jäljeen, kun on saanut "the Oivalluksen". En tiedä olisiko sitä voinut ratkaista jo aiemmin - se olisikin kiinnostava tietää!

En näet usko, että olin terävimmilläni tätä kirjaa lukiessani. Pitkät lukuvälit vaikuttivat siten, että unohtelin kuka kukin on. En usko, että se "normaalitilassa" olisi ollut ongelma, sillä ei niitä henkilöitä nyt niin paljon ollut. Lisäksi luin kirjaa hyvinkin lyhyissä pätkissä, joten koko lukekokemus jäi aika repaleiseksi.

Senpä takia kirjasta jäi mieleeni mitä kummallisempia kohtauksia, jotka kuitenkin liikuttivat minua.

"So what if the dog was old? So what if it had its tattoos cut out? Dogs went through bad things all the time and recovered from them and lived happy lives. Just like people did. The dog was loved and cared now, so why did he feel so sad? Because the dog remembered. Worse than that, the dog could not forget." 

Pidin kovasti kirjan kielestä, sen ajatuksista. Sen viipyilevästä, surumielisestä tunnelmasta ja pohdiskelusta. Suoraan sanottuna harmittaa, että luin kirjan juuri nyt. Opinkin tästä sen verran, että en enää ikinä lue mitään muuttamisen aikana. Se ei vain toimi.

Darkside on itsenäinen jatko-osa ns. Exmoor-sarjaan. Ensimmäinen osa on nimeltään Blacklands. En havainnut Darksidessa kuin muutamia viitteitä edelliseen kirjaan eivätkä nekään periaatteessa olleet oleellisia eikä niistä jauhettu sen kummemmin. Minusta nämä voikin lukea missä järjestyksessä tahansa.

Tosin tähän on olemassa kolmaskin osa, Finders Keepers (suom. Kadonneet lapset). Siitä en tiedä, kuinka itsenäinen se on, mutta aion ottaa selvää lukemalla sen jossain vaiheessa.

Darksiden on lisäkseni lukenut ainakin Kirsi ja Annika. Annika kritisoi kirjan suomennosnimeä, Tappajan katse, ja yhdyn häneen (tai siis hänen mietteisiinsä). Darkside on paljon osuvampi ja periaatteessa jopa vihje. Tappajan katse on nimenä tälle kirjalle mitäänsanomaton.

~~~

Kannen kuvat: Woods - Richard Nixon / Arcangel Images. Man - Mohamad Itani / Arcangel Images 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.