Taivaassa on jotain. Mutta se ei ole Taivaan isä.

Kirjan päällys: Jussi Karjalainen

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa
Atena 2013
S. 550

Joskus käy siten, että kirja vetää niin sanattomaksi, että siitä on vaikea kirjoittaa. Kysymys ei ole siitä, etteikö kirja olisi herättänyt ajatuksia, pistänyt pohtimaan. Ei, ei suinkaan. Kysymys on siitä, että kirja on sellainen, että siitä on vaikea kirjoittaa spoilaamatta.

Sielut kulkevat sateessa on sellainen kirja ja nyt ymmärrän, miksi monet jo siitä kirjoitetut arviot ovat niin kryptisiä. Niiden on pakko olla, koska kirja itsessäänkin on tietyllä tapaa kryptinen. Se antaa paljon, mutta vihjeitä tipahtelee pitkin matkaa.

Se haastaa lukijan spekuloimaan, mutta toisaalta ei pakota siihen. Kirjaa voi ymmärtää, vaikka ottaisikin sen "vain" vastaan sen sijaan että jäisi sitä makustelemaan. Itse valitsin makustelu- ja spekulointityylin. Siksi lukeminen otti aikansa.

En tosin yleisesti ottaen ole muutenkaan järin nopea lukija: nautin enemmän hitaasta ja rauhallisesta temposta. Sellaisesta, jossa voin halutessani lukea virkkeet tai jopa kokonaiset kappaleet useammankin kerran.

(Tämä ei johdu tyhmyydestäni tai siitä, etten ymmärtäisi lukemaani kerralla. Kyllä minä yleensä ymmärrän, vaan kunhan nyt olen luonteeltani märehtijä.)

Tässä kirjassa sellaisia virkkeitä oli paljon: sellaisia, jotka halusin lukea useampaan kertaan ja toisinaan jäädä niitä ihastelemaan, toisinaan märehtimään monttu auki. Lukiessani näen kohtaukset silmissäni, kelaan niitä taaksepäin ja katson uudelleen.

Sielut kulkevat sateessa on niin elävästi kirjoitettu, että se tulee eteen, sen voi nähdä. Sitä voi katsoa, vaikka alun realistisuuden jälkeen kirja alkaa saada kummallisempia piirteitä. Silti sen kuvajainen säilyy ja jatkuu.

Judit on elämäänsä kyllästynyt sairaanhoitaja, joka mahdollisuuden tullen riuhtaisee itsensä irti tutusta ja turvalliselta - ja niin puuduttavasta - elämästään. Hän matkustaa Helsinkiin lapsuudenystävänsä, Martan, houkuttelemana.

Odotettavissa on uusi hyväpalkkainen työ F-Remedium-nimisen kotisairaanhoitofirman palkkalistoilla. Erikoista on se, että F-Remedium ei hoida asiakkaitaan vain fyysisesti, vaan myös sielut halutaan saada kuntoon. Mutta niin, millaiseen kuntoon? Ja mikä se sielu nyt sitten lopulta on?

"Varo. Tulokas. Lähde kun vielä voit. Firma on täynnä piemää."

Minua hieman huoletti - eli olin ennakkoluuloinen - kirjan eräs keskeinen teema, joka on uskonto. Ja uskonnottomuus, ateismi. Minulla on vaikea suhde (tai suhtautuminen) uskontoon kirjallisuudessa. Ajattelen, etten yleensä jaksa lukea kovin uskonnollisia kirjoja (silti niitä tulee jostain syystä luettua ja olen jopa pitänyt niistä, kummallista!), mutta Sielut kulkevat sateessa on jotain ihan muuta.

Siinä ei periaatteessa keskitytä mihinkään tiettyyn uskontoon, vaan usko on massaa - yli eri uskontojen menevää massaa. Minulle tuo astelma on raikas ja erilainen. Jännittävä. Tämä kirja on jännittävä ja sitä lukiessa lähti mattokin alta pari kertaa. En muista, koska olisin lukenut kirjaa, jota lukiessa ei oikeasti ollut mitään hajua, mitä seuraavaksi - tai edes seuraavalla sivulla - tapahtuu.

Pidin kirjan rakenteesta ja erityisesti kaikkitietävästä sivuhuomauttelijasta. Hänen analysointiaan oli mielenkiintoista lukea, vaikka itsepäisenä lukijana uhmasin häntä toisinaan mielessäni. Ei ihme, että kirjan lukeminen kesti, koska jäin "keskustelemaan" sen (koko kirjan) kanssa!

Jos Sielut kulkevat sateessa pitäisi sulloa johonkin genreen, en edes tiedä, minne sen tunkisin. Ei se ainakaan yhteen mahdu. Kauhua? Kyllä, kauhumaisia elementtejä löytyy. Myös jopa pientä seikkailua, trillerimäistä seikkailua. Maagista realismia, fantasiaa? Miten nämä eroavat toisistaan? En tiedä, mutta jotain maagista tässä kirjassa on.

Vaikka kirjan teemat ovat tietyllä tavalla vakavia, on siinä myös huumoria. Sitä on tarjolla mustana, hirtehisenä ja jopa kieroutuneen koomisena. Tiedätkö, kun katsoo vaikka elokuvaa suu ammollaan ja silmät suurena eikä osaa päättää kauhistuako vaiko nauraa.

Minut tämä kirja otti syliinsä, kuljetti toiseen maailmaan mutta silti tähän samaan. Kuljetti läpi sateen ja kutitti kielellään (siis suomen kielellä). Olisin halunnut olla Lukija, Nomi. Mietin, että voisin tyytyä elämääni sellaisena. Ja kuitenkaan en.

Kiitän kirjailijaa tästä lukuelämyksestä. Ilman häntä (lähetti kirjansa minulle) en olisi kirjaa ainakaan juuri nyt päässyt lukemaan. Sillä, mistä kirja on peräisin, ei ole kuitenkaan vaikutusta lukumietteisiini. Mietteeni perustuvat aina suoraan itse kirjaan, mutta koska haluan olla avoin ja kertoa mahdollisista kytköksistäni, mainitsin kirjan alkuperän.

Suhteestani (jota ei aiemmin ollut) Pasi Ilmari Jääskeläisen tuotantoon voi lukea täältä. Ennakkokutina ei ollut atopiaa. Se oli intuitio, joka oli oikeassa. Ja oikeastaan olen onnellinen, etten ole lukenut Jääskeläiseltä vielä muuta: nyt minulla on nimittäin vielä kaksi hänen romaaniaan odottamassa lukemista!


Sielut on lisäkseni lukenut ainakin Annika, Leena Lumi, Krista ja Morre.

Kirja, jota mahdollisesti inhoaisin

Pernilla Lamb: Kartanossa kuhisee
(The Mansion of Passion)
S. 869

Bella on intohimoisesti rakastunut Georgeen, mutta kopea George ei noteeraa siivojaansa. Koska Bella työskentelee Georgen kartanossa, hän pääsee sitä kautta vakoilemaan Suuren Rakkautensa elämää. Jokainen sana Georgelta on hunajapupua Bellan korville - ihan sama kenelle nuo sanat on sanottu.

Mutta miten saada Georgen huomio kiinnittymään itseensä? Kun Bella on ruma kuin rusina. Tai oikeasti hän ei ole ruma, mutta hänen kauneutensa on piilossa siivoojan arkisen asun alla. Bella ei tietenkään itse tiedä olevansa oikeasti kaunis.

Vittu ku oisin yhtä nätti ku Anastasia. Ehkä George sitten innostuis mustakin. Ku totta vitussa mä tiedän, että se panee muitakin kuin vaimoaan. Eli periaatteessa Anastasia ei siis ole este. Mistähän mä saisin hillot kauneusleikkaukseen, Bella pohtii. Hän tietää, että Tiina Jylhällä on Tallinnassa edullinen kauneusklinikka, jonne hänelläkin voisi olla varaa, jos...

Jos vain saisi parempaa liksaa! Saatanan itara tuo George ja työolosuhteetkin on ihan perseestä. Ylitöitäkin pitäisi tehdä perkele melkein joka ilta, kun ei viittitä palkata tarpeeksi henkilökuntaa ja...

Eräänä päivänä Bella hypistelee Georgen vaimon, Anastasian, garderobista löytämäänsä silkkistä iltapukua. Hänen on suorastaan pakko kokeilla tuota upeaa luomusta ja niinpä hän heittää koltun niskaansa.

Mutta voi - juuri silloin komea Georgemme sattuu kävelemään huoneen ohi (ovi on tietenkin sattumoisin jäänyt raolleen) ja vasta nyt hän huomaa siivoja-Bellan kauneuden. Kalu kovana hän jää tarkkailemaan ovenrakoon, kun Bella keimailee peilin edessä.

George katsoo tyrmistyneenä huoneessa keimailevaa siivoojaansa, jonka nimeä hän ei saa päähänsä. Hetken mielijohteensa George kaivaa taskustaan kännykkänsä ja ottaa vaivihkaa sarjan kuvia poseeraavasta Bellasta.

Riittävästi itseään ihailtuaan Bella alkaa riisua iltapukua vaihtaakseen takaisin omat rättinsä. George huokailee ovenraossa, kun Bella kuoriutuu ulos silkkiunelmasta ja on siinä sitten yhtäkkiä aivan alasti. Viettiensä valtaama George ryntää huoneeseen ja kaataa Bellan sänkyyn kourien tätä samalla haarovälistä.

Bella pyristelee vastaan kuin varpunen jouluaamuna, mutta George vaientaa hänet suudelmilla. Yhtäkkiä Bella ei enää tykkääkään Georgesta, koska tämä onkin niin kovakourainen ja määräilevä. Bella yrittää estellä, mutta George työntää jättimäisen elimensä häneen väkivalloin ja Bella vinkuu kivusta kuin kojootti aavikolla.

- Vitun lehmä, George huutaa ja losauttaa avokämmenellä Bellaa naamalle. - Jos ikinä koskaan kerrot kenellekään tästä, levitän juuri äsken susta ottamani kuvat nettiin. Laitan ne saatana ainakin Twitteriin ja vittu Facebookiin!

Tyydytettyään itsensä kolme ja puoli kertaa George jättää nyyhkyttävän Bellan vuoteelle. Kartanon nuori puutarhuri löytää myöhemmin itkuisen Bellan. Bella avautuu puutarhurille ja yhdessä he lähtevät kirkkoon kysymään neuvoa paikalliselta papilta.

Pappi on kuitenkin Georgen kätyri, ja luonnollisesti hän varoittaa tätä siitä, mitä on tulossa. Yhdessä tuumin pappi ja George keksivät juonen, jolla George saadaan pulasta. Pappi ryhtyy Bellan hengelliseksi isäksi ja terapeutiksi. Kirjassa siteerataan paljon Paulo Coelhoa ja muutamia itsehoito-oppaita.

Pastori pitelee tutisevaa Bellaa kädestä. - Tulevaisuutta ei voi tietää ennen kuin on elänyt sen, hän lausuu.

- Joskus elämä on vähän arvaamaton, mutta on otettava vastaan se, mitä annetaan. Ja kelleen ei anneta liikaa kannettavaksi.

- Elämä on kuin sipuli ja sitä kuoriessa voi joskus itku tirahtaa. The Ajattelija sanoi ennen muinoin, että on parempi elää elämäänsä kuin olla elämättä. Mieti näitä tarkasti, Bella, niin löydät The Sanoman.

Pastori miettii tovin siteeraisiko myös Matti Nykäsen elämä on laiffii, mutta päättää jättää sen seuraavaan kertaan.

Papin avustuksella Bella onnistuu antamaan Georgelle anteeksi ja muuttaa luostariin nunnaksi. Puutarhuri on katkera kuin kumipuun siemen, koska oli rakastunut Bellaan. Hän miettii, miten kostaisi kaikille.

- Vittu mä tapan kaikki!

Kirjasarjan toisen kirjan nimi onkin enteellisesti Puutarhurin kosto (The Revenge of the Gardener).

~~~

Idean tähän postaukseen sain eräästä hmmm... kirjallisesta keskustelusta.

Millainen olisi sinun kammotuskirjasi? Olisi hauska, jos moni lähtisi mukaan tähän leikkimieliseen haasteeseen. Toteuttamistapa on vapaa!

Videopostaus: Luen runon

Luin runon ja videoin tuon historiallisen kohtauksen. Mietin kuitenkin noin kuukauden kehtaanko sitä tänne postata. Nyt päätin, että antaa mennä - eihän siinä näy edes naamatauluni.

Alun huomautus liikuntakyvyttömyydestä liittyy polviini, jotka loukkasin kuukausia sitten. Paraneminen on ollut hidasta, mutta pystyn taas kävelemään muuallekin kuin vessaan ja jääkaapille.

Kas tässä video, alla itse runo siltä varalta, ettei mongerruksestani saa selvää.

Soi korvessa kuiske

kadonneen nuoren,

se kiirii puissa

ja koloissa vuoren.

Kauniit on kasvot

peittona yö,

kaulaa hiertää

reiätön vyö.

Kuka sen päästi

elämää pakoon,

niitti sen viljan

ja kylvi vakoon?

Raiskattu raato

- päättyi elämä häihin -

Vastaukset hukkuvat

kysymyksiin näihin. 

Mukavaa viikonloppua, monille erittäin messuista sellaista! Harmi, etten pääse osallistumaan, mutta olen hengessä mukana.

Kummallisia kuolemia

Belinda Bauer: Darkside
(Suom. Tappajan katse)
Corgi 2011
S. 460

Tässäpä vasta sellainen kirja, jota tulin lukeneeksi käsittääkseni yli kolme viikkoa. En voi tarkistaa asiaa, sillä Goodreads on rikki enkä todellakaan merkitse lukuaikoja käsin minnekään salaiseen vihkoseen.

Pitkittynyt lukuaika ei johtunut kirjasta tai siitä, että se (kirja) olisi ollut kuivakka tahi muuten huono. Muutto ja siihen liittyvät oheistoiminnat pitivät minut kiireisenä ja normaalisti erittäin hyvä keskittymiskykynikin katosi joksikin aikaa.

Nämä eivät siis ole kovin hyvät lähtökohdat lukea saati arvostella kirjaa. Myönnänkin tässä heti alkuun, että olisin kaiketi saanut Darksidesta enemmän irti, jos olisin lukenut sen joskus toiste. Toisaalta siinä mielessä kirja tuli luettua hyvään saumaan, että keskittymishäiriöistä huolimatta se onnistui koukuttamaan silloinkin, kun ei millään olisi pystynyt lukemaan.

Shipcott on pieni kyläpahanen, jossa kaikki tuntevat - tai ainakin tietävät - toisensa. Talvisen harras rauha rikkoutuu, kun paikallinen nainen löydetään murhattuna sängystään.

Murhatutkimus on paikalliselle poliisille, Jonas Hollylle, ensimmäinen. Suuremmalta paikkakunnalta murhaa tutkimaan kutsuttu poliisietsivä, Marvel, kuitenkin sivuuttaa paikallisen Hollyn ja ottaa ohjat käsiinsä. Jonas Hollyn ei auta kuin alistua korkeamman tahon painostuksen edessä.

Ajoittain suorastaan ärsyttää Hollyn loputon alistuneisuus ja nöyryys. Toisaalta Marvel taitaa "hienosti" alistamisen ja nöyryyttämisen taidon, joten eipä siinä paljon vikinät auta.

Marvel on henkilönä samaan aikaan sekä etova että säälittävä. Hänestä on vaikea pitää, mutta toisaalta en osannut häntä täysin inhotakaan. Jonas Holly taasen ärsytti minua vässykkyydellään, vaikka periaatteessa hänellä ei pahemmin ollut vaihtoehtoja.

Täytyykin Bauerin eduksi mainita, että hän osaa rakentaa kiinnostavia henkilöhahmoja sekä etenkin luoda jännitteitä heidän välilleen. Hän ei myöskään sorru tavanomaiseen kliseisyyteen, jossa paha on aina täysin pahaa, hyvä ehdotonta ja puhdasta hyvää.

Vaikka Jonas Holly on keskeinen henkilö kirjassa, hän jää silti tietyllä tapaa etäiseksi. Jokin salamyhkäisyyden verho leijuu hänen edessään, tietynlainen suru ja hymyttömyys. Melankolia. Kirjan tunnelma onkin kauttaaltaan hyinen ja jopa lohduton. Ei kuitenkaan ahdistava, vaikka kirja varsin vakava onkin - ja täynnä salaisuuksia.

Bauer ripottelee lukijalle vihjeitä pitkin kirjaa, mutta minulle loppuratkaisu tuli silti melkoisena yllätyksenä. Se aukeni minulle vasta aivan kirjan lopussa, kun vihjeet olivat niin selkeitä, ettei niitä oikein voinut enää ohittaa.

Olisin ehkä kaivannut hieman enemmän tai suorempia vihjeitä jo aiemmin. Kirjan tarina näyttäytyy nimittäin aivan eri valossa sen jäljeen, kun on saanut "the Oivalluksen". En tiedä olisiko sitä voinut ratkaista jo aiemmin - se olisikin kiinnostava tietää!

En näet usko, että olin terävimmilläni tätä kirjaa lukiessani. Pitkät lukuvälit vaikuttivat siten, että unohtelin kuka kukin on. En usko, että se "normaalitilassa" olisi ollut ongelma, sillä ei niitä henkilöitä nyt niin paljon ollut. Lisäksi luin kirjaa hyvinkin lyhyissä pätkissä, joten koko lukekokemus jäi aika repaleiseksi.

Senpä takia kirjasta jäi mieleeni mitä kummallisempia kohtauksia, jotka kuitenkin liikuttivat minua.

"So what if the dog was old? So what if it had its tattoos cut out? Dogs went through bad things all the time and recovered from them and lived happy lives. Just like people did. The dog was loved and cared now, so why did he feel so sad? Because the dog remembered. Worse than that, the dog could not forget." 

Pidin kovasti kirjan kielestä, sen ajatuksista. Sen viipyilevästä, surumielisestä tunnelmasta ja pohdiskelusta. Suoraan sanottuna harmittaa, että luin kirjan juuri nyt. Opinkin tästä sen verran, että en enää ikinä lue mitään muuttamisen aikana. Se ei vain toimi.

Darkside on itsenäinen jatko-osa ns. Exmoor-sarjaan. Ensimmäinen osa on nimeltään Blacklands. En havainnut Darksidessa kuin muutamia viitteitä edelliseen kirjaan eivätkä nekään periaatteessa olleet oleellisia eikä niistä jauhettu sen kummemmin. Minusta nämä voikin lukea missä järjestyksessä tahansa.

Tosin tähän on olemassa kolmaskin osa, Finders Keepers (suom. Kadonneet lapset). Siitä en tiedä, kuinka itsenäinen se on, mutta aion ottaa selvää lukemalla sen jossain vaiheessa.

Darksiden on lisäkseni lukenut ainakin Kirsi ja Annika. Annika kritisoi kirjan suomennosnimeä, Tappajan katse, ja yhdyn häneen (tai siis hänen mietteisiinsä). Darkside on paljon osuvampi ja periaatteessa jopa vihje. Tappajan katse on nimenä tälle kirjalle mitäänsanomaton.

~~~

Kannen kuvat: Woods - Richard Nixon / Arcangel Images. Man - Mohamad Itani / Arcangel Images 

Aamulenkki Devil's Bridge -putouksille

Devil's Bridge falls sijaitsee noin parinkymmenen kilsan päässä Aberystwythistä. Se on suosittu turistikohde Walesissa, mitä ei onneksi ainakaan aamutuimaan huomannut.

Ihan rauhassa saimme samoilla lenkin putouksille näkemättä muuta ihmiselämää kuin rahastajan portilla. Sisäänpääsy reitille maksoi peräti £3,50.

Tässäpä heti alkuun se kuuluisa silta. Jos sillan tarina kiinnostaa, sen voi lukea täältä. Suosittelen lukemaan, minusta se on hauska.

Siltaa riittävästi pällisteltyämme matka saattoi jatkua kohti putouksia. Matka olikin oikea elämys kauniine maisemineen ja vaihtelevine polkuineen ja portaineen. Erittäin ihastuttava tapa aloittaa aamu.

Lenkki tekee kierroksen eli jo kuljettua polkua ei tarvitse palata takaisin. Siitä plussaa, sillä tykkään enemmän ympyröistä kuin janoista.

Löytyihän sieltä toinenkin silta. Sillä ei tosin ole mitään tekemistä paholaisen kanssa.

Parit portaat taas.

Tähän kierrokseen kului aikaa about tunti. Reitti ei ole pitkä, mutta se sisältää paljon portaita ja nousuja. Sanoisin silti, että hieman rapakuntoinenkin siitä suoriutuu. Jos ei siis tosi pahasti ole ravassa.

Suosittelen ehdottomasti tätä kuvankaunista kierrosta, mikäli sattuu Walesiin päin matkaamaan. Lenkin heitettyämme jatkoimme matkaa ja päädyimme Ambleside-nimiseen kylään, joka sijaitsee Lake Districtillä. Siitä enemmän ensi kerralla.

Amatööri- ja ammattibloggaajat

NYT-liite kertoo, kuinka amatööribloggaajat jäivät ilman ohjeita mainontaan liittyen (voi kyynel). Juttu on hieman harhaanjohtavasti muotoiltu ja palaankin siihen tuonnempana.

Sitä ennen jään roikkumaan amatööriyteen, joka sai sisäisen leppäkerttuni itkemään mustia pilkkuja.

Amatööri on bloggaaja, jolle ei makseta bloggaamisesta palkkaa. Ammattibloggaaja on sellainen, joka saa bloginsa pitämisestä palkkaa. Raha siis määrittelee tämän(kin) arvon.

Ns. ammattibloggaaja voi kuitenkin olla amatööri. Jos on pitänyt blogia vaikka viikon, mutta saa siitä palkkaa, niin tuntuu hassulta että kyseessä on AMMATTIbloggaaja, kun on kuitenkin bloggaajia, jotka ovat bloganneet vuosikausia.

Minusta parempi sana olisi palkkabloggaaja. Vähän niin kuin palkkamurhaaja (pahoittelut kenties ontuvasta sanavalinnasta, mutta toiminee esimerkkinä hyvin) - heidänkin joukossaan on sekä ammattilaisia että amatöörejä. Rahan ei pitäisi määrittää henkilön kyvykkyyttä johonkin.

Olen blogannut muistaakseni jo yli seitsemän vuotta, joten mitä tulee bloggaamiseen, en pidä itseäni ihan amatöörinä. Olenkin mielenkiinnolla seurannut erään "ammattibloggaajan" blogissa käytävää keskustelua (toisten) kuvien käyttämisestä blogissa.

Mietin tovin viitsinkö laittaa linkkiä kyseiseen blogiin, mutta koska blogi on julkinen ja sen pitäjä on antanut haastatteluja mm. Nyt-liitteelle, katson että linkitys on ihan aiheellinen, kas tässä siis. Lisäksi aiheesta syntynyt keskustelu on mielenkiintoinen ja sitä käydään tärkeästä asiasta (tekijänoikeudet) pääasiassa hyvässä hengessä.

Olen itse sortunut tietämättömyyttäni samaan bloggaaja-aikani alkukausina. Olen kuvittanut silloin tällöin (hyvin harvoin tosin) blogiani netistä ottamillani (siis pöllimilläni) kuvilla. Olen kyllä maininnut, mistä kuvat ovat peräisin.

Mutta se ei riitä: lupa pitää olla, ellei kyseisellä sivustolla ole mainittu, että kuvia saa levittää/käyttää. Jos ei ole varma, ei kannata käyttää.

Sitten vielä harhaanjohtavaan uutisointiin (lainaus on yllä linkkaamastani NYT.fi:n jutusta):

"Keväällä esitetty luonnos esitti paljon yksityiskohtaisia ohjeita. Ne saivat osan bloggaajista takajaloilleen. Monen mielestä ehdotetut säännöt ovat liian holhoavia. Ohjeissa esimerkiksi ehdotettiin, että blogeissa tulisi mainita, mikäli tuotteet olisi saatu ilmaiseksi."

Tästä saa sellaisen kuvan, ettei haluta kertoa, jos jotain saadaan ilmaiseksi. Siitä ei kuitenkaan ole ainakaan kirjablogeissa koskaan ollut kysymys. Avoimmuutta kannatetaan ja itsekin olen aina merkinnyt, jos kirja on arvostelukappale. Joskus kerron noin muutenkin, miten kirja on minulle päätynyt, koska se toimii muistilappuna itsellenikin.

ASML:n ohjeistuksen ongelmallisuus piili (minun osaltani) siinä, että he olisivat halunneet sanatarkasti määritellä, miten mikäkin asia pitää blogissa ilmoittaa. No sori vaan, ei käy. En aio alkaa blogissani mitään tiettyjä kaavoja noudatella, vaan esitän asiani juuri niin kuin esitän. Osaan tehdä sen selkästi ihan ilman ohjettakin.

Mainonnan tunnistettavuudesta blogeissa kirjoitti mm. Kirjasfäärin Taika. Jutun lopussa on linkki ASML:n ohjeistusluonnos, jossa kädestä pitäen opastetaan, miten asioista pitäisi kertoa.

(Kuvan saippuat eivät liity tapaukseen)

Uusi koto

Uusi koto.

Kerroin aiemmin, että olen muuttamassa. Nyt voin ilokseni ilmoittaa, että muutettu on. Kaikki romppeet saatiin ehjänä perille uuteen kotoon. Muuttofirma oli vain vajaan tunnin myöhässä, mutta annettakoon se anteeksi, koska kaverit olivat ripeitä ja muutenkin mukavia.

Tämän kaiken touhotuksen ohessa en ole pahemmin ehtinyt lukea. Kun iltaisin kallistun sänkyyn, jaksan lukea vain muutaman sivun ennen kuin kirja kolahtaa otsaan. Onneksi kyseessä on pokkari (Belinda Bauerin Darkside) eli olen säästynyt ruhjeitta.

En siis ole lopettanut lukemista, vaan kärsin jopa vierotusoireista, kun en ole ehtinyt lukea niin paljon kuin haluaisin. Mutta kyllä tämä tästä taas asettuu uomiinsa, vaikka uusi koto on vielä ihan levällään. Vanhaakin pitäisi hieman vielä puunata ennen huomista avainten luovuttamista.

Sikäli turhauttaa koko siivoskelu, koska se murju pitäisi ehdottomasti rempata ennen vuokraamista uudelleen. Vaan niin tuskin tehdään, joten sääliksi käy uudet "uhrit", jotka kyseiseen loukkoon lankeavat.

Uusi koto on ihana, olen rakastunut! Kaikki on ehjää ja siistiä ja uuden välittäjämme (mainittakoon nyt sekin eli kyseessä on Chancellors) kanssa kaikki toimii kuin unelma.

Uusi kotikatu.

Makkarimaisemat, oikealla oleva piha on meidän talon yhteispiha.

Kirjojen aluevaltaus on alkanut!

Vielä on paljon järjestelyä uudessa kodossa, mutta hiljalleen jää aikaa enemmän myös lukemiselle.

Päästää irti, mutta ei unohtaa

Kirsti Ellilä: Kaivatut
Karisto 2013
S. 281
Arvostelukappale

Luin eilen illalla viimeiset sivut Kaivatusta ja annoin kirjan jäädä pyörimään mieleeni yöksi. Siellä se pyörii edelleen ja varmaankin jää sinne.

Saarassa asuu suru ja kaipaus. Tytär on kuollut ja sen myötä oma elämä tuntuu menettäneen merkityksensä. Kuolema nostaa pinnalle monenlaisia tunteita, joista voimakkaimpia ovat syyllisyys ja viha.

"Oikeasti hän oli ollut suremassa itseään kuoliaaksi, mutta sen hän oli salannut muilta. Hän oli jatkanut olemassaoloaan miettien kuinka kauan ihminen voisi elää elämättä..."

Henrik yrittää tahollaan ymmärtää omaa tytärtään, joka on tehnyt suuren päätöksen. Tyttären päätös ei Henrikiä miellytä eikä hän saata sitä ymmärtää. Voiko tyttären vielä "pelastaa", hänen päänsä saada käännettyä?

"Mutta tyttö ei suinkaan jäänyt lepäämään, vaan ryhtyi valmistelemaan suurta elämänmuutosta. Paljastui, että suunnitelma oli heidän tietämättään kypsynyt tytön mielessä pitkään."

Gilbert on paennut kotimaastaan Suomeen, mutta hänen perheensä on hukassa. Epätietoisuus on raastavaa, mutta toivonkipinä jaksaa syttyä ihan pienistäkin vihjeistä.

"Hän oli kokenut asioita, joihin oli mahdoton eläytyä, jos ei ollut itse kokenut mitään samankaltaista. Osa hänestä oli kadoksissa, vaikka hän näytti kokonaiselta."

Kirjan näkökulma vaihtelee Saaran ja Henrikin välillä. Heidän myötä tutuksi tulevat muun muassa Gilbert Sekä Henrik ja Henrikin tytär. Pidän kerrontaa onnistuneena, sillä se johdattaa lukijan vaivihkaa tekemään oivalluksia, arvailemaan. Ja lopulta kaikkien tiet risteävät ja kietoutuvat toisiinsa.

Kirjan tunnelma on kauttaaltaan pohdiskeleva ja melankolinen. En näe melankoliassa kuitenkaan lopullista valottomuutta, vaan on siellä toivoakin. Hymykin on olemassa, mutta se ei jaksa vielä nousta. Ellilän kieli on kaunista ja selkeää, miellyttävä lukea.

Ainostaan tekee mieli nipottaa terapiakuvauksesta. Terapeutti vaikuttaa kummalliselta ja hänen luonnoton tunteettomuutensa epäuskottavalta. Kirjan terapiakuvaukset itsessään taas ovat mielestäni kliseisiä stereotypioita. Vaan voihan noita ollakin, en sitä kiellä. Mutta esimerkiksi diagnooseja harvemmin jaetaan kuin liukuhihnalta, vaikka kenties näin ei kirjassa tapahtunutkaan, vaan se oli Saaran omaa ennakkoluuloa tai pelkoa.

Kokonaisuudessaan kirja on kaunis kertomus surusta, kaipauksesta, syyllisyydestä, rakkaudesta. Ehkä lopulta myös anteeksi antamisesta. Ymmärtämisestä. Kaivatut on kirja, jonka uskon lukevani joskus uudelleen. Ehkä odotan muutamia vuosia ja palaan sen sanoihin.

~~~

Kirjan kansi: Satu Ketola.
Kannen voi sijoittaa itse tarinaan kirjan luettuaan. Kansi kuvaa hyvin sekä kuvaltaan että tunnelmaltaan kirjaa, kaunis.

Myös Hdcanis on lukenut Kaivatut. Hän nostaa esille mm. kirjan humoristisen vireen, joka minustakin oli oivaltavaa. 

Asumisesta Brittilässä

Törmäsin sattumalta Ismo Leikolan stand up -koomikkoiluun netissä. Mies oli minulle ennestään täysin tuntematon. Katsoin muutaman esiintymispätkän Youtubesta eikä hän ole ns. minun pala kakkua.

Tässä Youtube-videossa Leikola kertoo hauskoja, kliseisiä "faktoja" brittilästä. Mitään uuttahan näissä ei varmasti kenellekään ole. Paitsi tuo vessanlukkoasia oli minulle, täällä asuvalle, ihan uusi juttu. Ehkä emme ole käyneet Ismon kanssa samoissa vessoissa.

Kaksi hanaa

Jostain syystä kahden hanan vessat suututtavat ihmisiä. Kaksihanaisuutta pidetään osoituksena milloin tyhmyydestä, milloin takapajuisuudesta. Kyse lienee kuitenkin enimmäkseen perinteestä.

Toki yhden hanan systeemi on huomattavasti kätevämpi, mutta "I agree, mixer taps are more convenient, but please think twice before insulting a whole culture because of the way they like to design their bathroom sink." Lainaus täältä.

Tässäkin kämpässä on kaksi hanaa. Ei se nyt mitään rakettitiedettä ole niitä käyttää. Suurimman osan vuodesta voi käyttää kylmähanaa kasvojen ja käsien pesemiseen, koska esim. kesällä vesi ei ole jäätävää, vaan juuri sopivaa. Saippuaa kun käyttää käsiä pestessä, niin kyllä ne "paskat" siitä lähtee. Itse en ole ainakaan kertaakaan saanut mitään myrkytyksiä tmv.

Muutamme ensi lauantaina. Uudenkin kämpän vessa tarjoillaan kahdella hanalla. Minulle se ei tuota ongelmia, siihen on tottunut. Toki tuntuu luxukselta, kun matkustaa esim. Suomeen (tai lähes minne tahansa) ja vesi tuleekin samasta hanasta, ooh.

"Utility room" rappukäytävässä. Yleiset tilat tulee pitää kunnossa ja kyllähän tuo toimii.

Lämmitys

Kämpät noin yleisesti ottaen ovat vetoisia ja kosteita. Kämpät lämmitetään pääasiassa kaasulla ja yleensä lämmitystä pidetään päällä pari kertaa päivässä: aamuin ja illoin. Mitäs sitä kämppää "turhaan" lämmittämään, jos ei ole kotona.

Kukaan ei kuitenkaan estä lämmittämästä kämppää vaikka koko ajan eli ei se ole mikään sääntö, että lämmitetään vain tiettyinä ajankohtina. Suurimman osan vuodesta kämppää ei tarvitse lämmittää ollenkaan. Täällä on tarvinnut lämmittää kaksi kertaa tämän syksyn aikana. Siihenkin riitti noin tunti aamulla.

Valaisin ei tosin toimi, mikä lienee ihan hyvä...

Välittäjät (varoitus: seuraa avautuminen)

Asuntoa etsiessä kannattaa olla tarkkana välittäjien kanssa. Sekaan mahtuu kaikenlaista vipeltäjää eikä edes tunnettu nimi ole tae mistään laadusta. Suosittelen ehdottomasti googlettelemaan välittäjän tietoja netistä ennen kuin tekee yhtään mitään soppareita.

Sekin kertoo omaa kieltään, jos suurella välitysfirmalla ei ole Facebook-sivuja. Kaikilla nykyään on, mutta jos ei ole, kannattaa ryhtyä vainoharhaiseksi. Lontoon alueella markkinoita hallitsee Foxtons, jota en suosittelisi edes pahimmalle viholliselleni. Yllättäin heillä ei ole Facobook-sivuja. En ihmettele miksi.

Me olemme olleet ns. loukussa tässä nykyisessä kämpässä, koska meillä on ollut pitkäkestoinen vuokrasoppari. Onneksi se loppuu ja luonnollisesti tässä yhteydessä meni samalla välitysfirma vaihtoon. Voin kertoa, että palvelu on ollut aivan eri luokkaa verrattuna Foxtonsiin.

En jaksa selvittää, mikä tässä on ollut niin vaikeaa, mutta vanhasta blogistani voi luntata mm. putkivuodosta, joka tapahtui noin vuosi sitten ja kaikki on ollut pelkkää ongelmaa siitä lähtien.

Telttailua olkkarissa.

Tessa (Aamuvirkku yksisarvinen) kirjoitti jokin aika siten asunnon hakemisesta Berliinissä. Se on tämänkin postauksen eräs innoittaja, jotenka kiitos inspiraatiosta.

Ja sitten koska tämä on kirjablogi, laitan kuvan kengistäni (pieni otanta).

Ps. Huomenna sitten vaihteeksi kirjamietteitä!