Otava 2013
S. 283
Arvostelukappale
Kuulin tästä kirjasta ensimmäisen kerran Kirsin (Kirsin kirjanurkka) blogista ja osallistuin keskusteluunkin sen tiimoilta.
Kun Otava Heikkilän pyynnöstä tarjosi minulle kyseistä kirjaa luettavaksi, otin haasteen vastaan. Haasteelta se tuntui siksi, koska en kokenut ihan kuuluvani kohderyhmään.
Halusin kuitenkin lukea kirjan, että voin muodostaa oman mielipiteen siitä, ja ehkä jopa karistaa ennakkoluulojani.
En pahemmin lue ns. chick lit -kirjallisuutta, vaikkei minulla mitään kyseistä genreä vastaankaan ole. On vain niin paljon muita kiinnostavia kirjoja muissa genreissä, ettei aika yksinkertaisesti riitä kaikkeen. Minulla on omassa hyllyssänikin muutama lukematon chick lit.
Se alustuksesta, mennään itse kirjaan, jossa jo ennestään lukemani perusteella oli kyllä paljonkin kiinnostavia elementtejä muun muassa toimittajan työ Afganistanissa, kulttuuri ja oleminen siellä jne. Varsin erilainen asetelma chick lit -kirjalle.
Kirjan keskiössä on 32-vuotias Anna, joka työskentelee pääasiassa Kabulissa sotakirjeenvaihtajana. Työnsä ohella hän kaipailee tosi rakkautta ainaisten yhdenillanjuttujen sijaan. Yhdenillan panoja hänellä onkin sitten melkoinen läjä - jopa siinä määrin, että hänelle on kehittynyt tietynlainen "maine".
En aio kirjan juonta puida sen kummemmin, mutta voin taata että vauhtia ja meininkiä ei puutu. Kirja lähentelee ajoittain jopa seikkailunomaista trilleriä, mikä erityisesti kutkutti minua.
Heikkilällä on mojovat ainekset taskussaan ja hän varmasti tietää, mistä kirjoittaa - onhan hän itsekin käsittääkseni työskennellyt sotatoimialueilla. Leirien kuvaukset ja siellä asuminen vaikuttavat uskottavilta ja olivat kiehtovaa luettavaa pienine yksityskohtineen, joita Heikkilä tekstiinsä sirotteli. Siksi onkin harmillista, että ne tavallaan painuvat hukkaan kaiken muun alle.
Minua alkoi jossakin vaiheessa kyllästyttää jatkuva ulkonöän arvostelu ja panemisfantasiat. Jokainen eteen tuleva mies arvioitiin sen pantavuuden perusteella. Jokainen nainen arvioitiin ulkonäön perusteella ja tehtiin siitä kauaskantoisia johtopäätöksiä.
En pitänyt Annasta: hän on "bitch" ja kaksinaismoralisti.
"Mitä pidätte Kabulista?" minä kysyin.
Ja tuo botox ei varmaan ole basaarista?
"No, William viihtyy täällä, ja minulla riittää puuhaa seuraelämän järjestelyissä. Tiedossa on paljon juhlia, varsinkin nyt, kun lomakausi lähestyy."
"No, miten järjestelyt sujuvat?"
"Onhan se kauhean haasteellista... Mutta kyllä minä selviän"
Tunsin taas valtaisaa halua kiroilla. Tajusiko tuo nainen, että olimme sotatoimialueella, jossa ihmisiä kuoli koko ajan? Että hän sai kiittää onneaan, kun ylipäätään oli elossa.
Tämä keskustelu käytiin juhlissa, joissa Anna itsekin ramppasi alvariinsa ryyppäämässä muistinsa kankaalle ja metsästämässä miehiä samaan aikaan, kun alueella nähdään nälkää ja kuollaan. Sillä lailla.
En nyt näe kovasti eroa siinä, onko jollakin vaikeuksia järjestää juhlia, koska on vaikea saada tuoreita raaka-aineita ja siinä, että noissa juhlissä käy syömässä niitä vaikeasti hankittuja raaka-aineita (ja metsästämässä panoja).
Kirjan heikoin lenkki onkin mielestäni sen henkilöhahmot. Tietenkään ei ole tarpeenkaan aina pitää kirjan henkilöistä: olen lukenut kirjoja, joissa en pidä yhdestäkään sen henkilöstä ja kirja voi silti olla mainio.
Mutta mutta... Nyt ne kuuluisat mutat. Olisin toivonut, että kirjassa olisi edes yksi tolkun ihminen; joku jolla on aivot ja joka osaa ajatella muutakin kuin panemista, miesten seksikkyysprosenttia, panemista, ryyppäämistä, panemista, miehiä, panemista jne.
Ehkä Tim, Annan kuvaaja, on sellainen, mutta hän ei pahemmin kirjassa päässyt esille. Ja koska kirja on yksikön ensimmäisessä kirjoitettu, korostuvat Annan ajatukset lukijalle. Ja hänen päässään ei tosiaan paljon muuta liiku kuin miehet (ja toisten ihmisten arvosteleminen yleensä negatiivisessa mielessä). Ai niin, ja paneminen - sori, meinas unohtua!
Varsinaista seksiä ei kirjassa pahemmin ole eikä sitä kuvata muutenkaan yksityiskohtaisesti. Seksiä on siis lähinnä Annan ajatusten tasolla. Onkin todella harmi, että Heikkilä on alleviivannut asiaa niin paljon. Ilman noin mittavaa korostamista olisin saattanut pitää kirjasta paljonkin.
Heikkilän tyyli kirjoittaa on naseva ja hauska. Pidin monista hänen vertauksistaan, jotka tuntuivat varsin raikkailta ja erilaisilta - ne naurattivat aidosti. Toivonkin, että Heikkilä kirjoittaisi lisää, sillä "pääomaa", taitoa ja mielikuvitusta hänellä selkeästi on.
Heikkilän tyyli kirjoittaa on naseva ja hauska. Pidin monista hänen vertauksistaan, jotka tuntuivat varsin raikkailta ja erilaisilta - ne naurattivat aidosti. Toivonkin, että Heikkilä kirjoittaisi lisää, sillä "pääomaa", taitoa ja mielikuvitusta hänellä selkeästi on.
~~~
Kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Mari A, Annami, Sanna ja Stazzy. En ole vielä lukenut heidän mietteitään Heikkilän kirjasta, mutta nyt menen lukemaan.
Minulla on tämä vielä lukematta. Aloittelin tätä kyllä jo, mutta sitten muut kirjat kiilasivat ohitse. Alku ei vielä vienyt mukanaan niin tehokkaasti, että tämä olisi pitänyt lukea loppuun asti heti. Mutta kyllä minä tämän vielä luen. :)
VastaaPoistaKyllä tämä ehdottomasti ihan lukemisen arvoinen kirja on. Aika nopsaan se vie mukanaan, kun alkuun pääsee. :)
PoistaIhmiskuvaukset olivat todellakin melko pinnallisia ja tuo jatkuva sen oikean tai panojen jahtaaminen oli rasittavaa pidemmän päälle. Toisaalta tiesin, mitä saan, kun tartun chick lit -kirjaan, ja tässä oli hieman jotakin muutakin. Pidin tästä siis enemmän kuin vaikka kirjoista, joissa päähenkilö on shoppailuriippuvainen ja etsii miestä, vaikka sellaisiakin olen tullut lukeneeksi (itse asiassa yhden kirjan kahteen kertaan, kun en tajunnut, että olen lukenut sen aiemminkin...).
VastaaPoistaNiin, minähän en pahemmin chick littiä lue, joten vertailukohtia ei ole paljon. Minulla on peräti kolme kirjaa chick lit -kategoriassa. :)
PoistaNiitä shoppausholistikirjoja en ole lukenut enkä aio missään tapauksessa lukea. Ei kiinnosta sitten yhtään, väsyttää pelkkä ajatus. Bridget Jonesin päiväkirja jäi minulta joskus kesken, en vain jaksanut tahkoa sitä loppuun asti.
Heikkilän kirjaa sen sijaan ei tullut edes mieleeni lopettaa kesken. :-)
Pidin kirjasta, ja tuossa Annami sanoikin aika hyvin edellä miksi.
VastaaPoistaTuosta dialogista, jonka lainasit: Muistaakseni siinä oli kyse niiden brittiläisten juhlista ja tyylistä elää. tuodaan omat piirit Afganistaniin ja juoruillaan piireissä, ja yritetään elää niin kuin oltaisiin UK:ssa. Mielestäni päähenkilö kritisoi välillä itseäänkin ja tyyliään elää, kun muut kuolevat vieressä. Ja hän myöntää, että tykkää elämästä siellä, koska kuolisi tylsyyteen metsän keskellä esim. Suomessa.
Tällä hetkellä luen Kaurasen Sonja O:ta ja sen rinnalla Heikkilän kirja on kyllä lastenkirja. Onko seksi ja sen nälkä ollut poissa kirjoista 80-luvun alusta asti, kun en muista yhtäkkiä lukeneenikaan mitään, jossa viitattaisiin, että naisetkin saattavat harrastaa seksiä... tai unelmoida asiasta, Heikkilän kirjan tapauksessa.
Kävin just kirjastosta hakemassa toisen kirjan, joka kertoo Afganistanin-sodasta ja on kannen mukaan "first great novel of the war in A." Palaan ruotimaan aihetta ja kirjoja, jahka jaksan lukea kirjan loppuun.
Heikkilän teoksen luin nopsaan alusta loppuun, se koukutti.
Minäkin pidin kirjasta, vaikka siinä sellaisia piirteitä olikin, joista en pitäyt. Toivottavasti se käy ilmi myös kirjoituksestani? Minun "ongelmani" liittyi lähinnä henkilöhahmoihin ja heidän pinnallisuuteensa.
PoistaAika pehmeästi Anna itseään kritisoi, kyllä siinä saivat kyytiä lähinnä kaikki muut. Sellainen tunne minulle tuli kirjaa lukiessani.
Pohdin myös, miksi sitä "pinnallista höttöä" (panohaaveet, känniöverit, ulkonäön arvostelut) piti olla niin paljon. Käväisi mielessäni, että ehkä Heikkilä ei luottanut tarpeeksi itseensä ja siihen, että osaa kirjoittaa kyllä ihan vetävästi ja mielenkiintoisesti ilman päälle liimattua "höttöäkin". Tai sitten olen vain pihalla siitä, mitä chick lit on.
En ole Kaurasen Sonja O:ta lukenut enkä varmaan luekaan. Minulla ei ole mitään romansseja eikä seksiäkään vastaan (en nyt mikään nunna ole), mutta en jaksa lukea kirjaa, joka pyörii puhtaasti noiden ympärillä. Siinä mielessä Heikkilän kirja on kyllä piristävä poikkeus, sillä koin jopa oppineeni siitä jotain - ainakin saaneeni perspektiiviä asioihin. Ja olihan se vähän jännäkin. :)
Mielenkiintoisen kuuloinen kirja sinulla on lainassa, odottelen arviotasi!
Chicklittiä luen toki välillä ihan vain sellaisina "päännollaus" kirjoina, mutta niiltäkin kaipaan jonkinlaista särmää, ettei nyt mitkä tahansa Nora Robertsit mene. (Onkohan ne edes chiclittiä. Jotakin littiä anyway. =D)Suomalaista en ole lukenut kuin jotain Lehtistä ja Poutasta, joka oli ainakin karmeaa. Ei kyllä kuulosta tämä Heikkiläkään meikäläisen jutulta, vaikka tuo Afganistan kuulosta todellakin erilaiselta.
VastaaPoistaKokeile tätä kirjaa, ihan aidosti suosittelen! Tätä lukiessa saa nauraa ja ehkä vähän ärsyyntyäkin. Tai mistäs minä tiedän, miten kirja sinuun kolahtaisi. Piristävän erilainen kirja kuitenkin, jossa tosiaan tapahtumia piisaa ja Heikkilän kieli on raikasta luettavaa. :)
Poista