Sivut

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Vuoden 2013 haasteet ja TBR-lista

Olen muistaakseni yrittänyt osallistua joihinkin lukuhaasteisiin tässä muutaman vuoden aikana. Tulos on aika säälittävä eli mitään en ole saanut aikaiseksi paitsi ehkä kirjoittaa, mihin haasteeseen osallistun. Siihen se on sitten jäänytkin.

Tällä kertaa toimin hieman järjestelmällisemmin eli listaan tähän haasteet, joihin osallistun. Niiden seurantaa varten luon sivun, jota sitten päivitän sitä mukaa, kun edistyn kussakin haasteessa. Vuoden lopussa on sitten helppo tsekata, miten kävi.

Tässäpä tämän vuoden lukuhaasteet, joihin otan osaa.

Kirjavuori Mount Everest (Haastaja: Mari A)

Tavoitteena on valloittaa oma kirjahylly eli lukea pois jo omistamiaan kirjoja. Vain jo tällä hetkellä hyllyssä (tai missä lie kaapeissa, lattioilla, pöydillä, tuoleilla jne.) olevat kirjat kelpaavat haasteeseen. Uusia hankintoja tai lainoja ei lasketa.

Kolille pääset, kun luet 12 kirjaa TBR-listaltasi
Haltille pääset, kun luet 25 kirjaa TBR-listaltasi
Galdhøpiggenille pääset, kun luet 40 kirjaa TBR-listaltasi
Mount Blancille pääset, kun luet 50 kirjaa TBR-listalta
Macchapucchrelle pääset, kun luet 75 kirjaa TBR-listaltasi
Mount Everestin huipun saavutat, kun luet 100 kirjaa TBR-listaltasi

Oma TBR-listani (onpahan muuten blogihistoriani ensimmäinen eli sinne meni listaneitsyys, kippis!) on tämän postauksen lopussa.

Lähden tavoittelemaan Haltia (ylemmäs en uskalla), koska sain juuri kirjastokortin. Toisekseen en halua luoda itselleni liikaa paineita. Uskon, että saan kyllä luettua tuon 25 kirjaa, mutta neljästäkymmenestä en voi mennä takuuseen.

Kiinteistöhaaste (Haastaja: Emilie)


Tarkoituksena on lukea kirjoja, joiden miljöönä toimii vahvasti jokin rakennus.

Saavutukset ovat:

Linna: 16 kirjaa
Kartano: 10 kirjaa
Huvila: 8 kirjaa
Mökki: 4 kirjaa
Lato: 1 kirja

Ei ole vielä hajuakaan, millä kirjalla/kirjoilla tuohon osallistun. Tavoitteena on kuitenkin jonkinlainen katto saada pään päälle.

Afrikan tähti (Haastaja Merenhuiske)

Nimensä mukaisesti tarkoitus on lukea mahdollisimman monipuolisesti kirjallisuutta liittyen Afrikkaan. Luettujen kirjojen ja valloitettujen alueiden mukaan saadaan mukaan jalokiviä seuraavasti.

Topaasi - 3 kirjaa vähintään kahdelta alueelta
Smaragdi - 5 kirjaa vähintään kolmelta alueelta
Rubiini - 10 kirjaa vähintään neljältä alueelta
Afrikan tähti - 15 kirjaa, kirjoja kaikilta alueilta

Lähden tavoittelemaan topaasia, mutta toivon saavani ainakin rubiinin.

Lukuhaaste: Mental Cases


Tämä on minun perustama haaste, jossa luetaan mielenterveyteen liittyvää kirjallisuutta. Tähän haasteeseen ei kelpaa fiktiiviset teokset.

 Saavutukset ovat:

Suljettu: 8 kirjaa
Osasto: 5 kirjaa
Terapia: 3 kirjaa
Avohoito: 2 kirjaa

Sen sijaan Mieleni on rajaton -haasteeseen (haastaja Noora) voi osallistua laajemmalla kirjolla. Ehdin perustaa tuon oman Mental cases -haasteen, koska luulin ettei sellaista vielä ole. Mutta näitä haasteitahan voi yhdistellä, joten maalima ei varmaan kaadu, eihän.


Ja kauniiksi lopuksi se TBR-lista, jota siis käyn valloittamaan. En jaksanut listata kuin 80 kirjaa. Oli muuten melkoisen aikaavievää puuhaa!

Adiga, Aravind: The White Tiger
Aslam, Nadeem: Wasted Vigil (Elävältä Haudatut)
Blanco, Jodee: Please Stop Laughing at Me...
Brampton, Sally: Shoot the Damn Dog
Brink, André: Looking on Darkness
Brite,Poppy Z: Drawing Blood
Burroughs, Augusten: Dry Cave,
Nick: Bunny Munron kuolema
Chase, Truddi: When Rabbit Howls
Chevalier, Tracy: Burning Bright
Cole, Martina: Two Women
Cole, Martina: The Faithless
Conroy, Pat: Vuorovetten prinssi
D'Aguiar, Fred: Feeding the Ghosts
Douglas, Louise: The Secrets Between Us
Fallon, Jane: Getting rid of Matthew
Fallon, Jane: Foursame
Frimansson, Inger: Good Night my Darling
Frimansson, Inger: Kissa, joka ei kuollut
Gaarder, Jostein: Sophie's World
Gaiman, Neil: American Gods
Genova, Lisa: Left Neglected
Grahame-Smith, Seth: Pride and Prejudice and Zombies
Hamid, Moshin: The Reluctant Fundamentalist
Hayder, Mo: Pig Island
Haynes, Elizabeth: Into the Darkest Corner
Hill, Susan: The Pure in Heart
Hislop, Victoria: The Return
Hislop, Victoria: The Island
Hislop, Victoria: The Thread
Hosseini, Khaled: The Kite Runner
Hämeen-Anttila, Virpi: Suden vuosi
Ishiguro, Kazuo: The Remains of the Day
Iwasaki, Mineko: Geisha of Gion
James, Peter: Not Dead Yet
James, Peter: Twilight
Johnson, Jane: The Salt Road
Kaysen, Susanna: Girl, Interuppted
Kidd, Sue Monk: The Secret Life of Bees
Lehtinen, Olli: Sokea Etsivä
Lelic, Simon: The Facility (suom. Laitos)
Lewis, Susan: The Mill House
Lupton, Rosamund: Sister
Lynch, Scott: The Lies of Locke Lamora
Lötter, Elbie: It's me, Anna
Marwood, Alex: The Wicked Girls
Moore, Syd: The Drowning Pool
Moriarty, Liane: What Alice Forgot
Morton, Kate: The Distant Hours
Nazer, Mende: Slave
Oranen, Raija: Ruusun aika
Paasilinna, Arto: Neitosten karkuretki
Plath, Sylvia: The Bell Jar
Pulkkinen, Riikka: Totta
Robison, John Elder: Look Me in the Eye
Räikkä, Juha: Itsepetoksen filosofia
Schiller, Lori: The Quiet Room - a Journey Out of the Torment of Madness
Schlink, Bernhard: The Reader
Selvon, Sam: The Lonely Londoners
See, Lisa: Peony in Love
See, Lisa: Dreams of Joy
Seeber, Claire: Bad Friends
Sepetys, Ruta: Between Shades of Gray
Setterfield, Diane: The Thirteenth Tale
Sinha, Indra: Animal People
Stockett, Kathryn: The Help
Souri, Katartiina: Pillerinpyörittäjä
Swärd, Anne: Viimeiseen hengenvetoon
Syal, Meera: Anita and me
Tan, Amy: The Bonesetter's Daughter
Tiilikka, Elina: Punainen mekko
Torday, Paul: The Girl on the Landing
Tremain, Rose: Trespass
Walters, Minette: The Chameleon's Shadow
Waters, Sarah: The Night Watch
Waters, Sarah: Affinity
Westö, Kjell: Missä kuljimme kerran
Whitney, Daisy: The Mockingbirds
Wilde, Oscar: The Picture of Dorian Gray
Woolf, Virginia: Mrs. Dalloway

2 kommenttia:

  1. Kyllä Blogistaniaan varmasti mahtuu kaksi haastetta samasta, tärkeästä aiheesta. En epäile ollenkaan. :)

    VastaaPoista
  2. Noora, no hyvä :)) Toivottavasti muuten tuo haastekuvasi oli tarkoitettu "levitykseen" eli sitä saa käyttää haastebannerina omassakin blogissa?

    En tajunnut kysyä, kun oletin niin jotenkin automaagisesti. :-)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.