Sivut

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Kuolleen miehen ote

Peter James: Dead Man's Grip
Seitsemäs Roy Grace -sarjan kirja.


Peter Jamesin Roy Grace -kirjat ovat oivallinen valinta, jos haluaa tietää, mitä saa.

 Tyyli ei nimittäin ole juurikaan (jos lainkaan) muuttunut sitten ensimmäisen kirjan. Vaan mitäpä sitä muuttamaan toimivaa konseptia.

Tyylihän on se, että kussakin kirjassa tapahtuu murha tai muu rikos, jota sitten selvitellään. Siinä sivussa saadaan kuulla ennestään tuttujen henkilöhahmojen tuoreimpia kuulumisia yksityiselämän saralta. Valitettavasti nuo yksityisasiat jäävät melko pieneen rooliin kussakin kirjassa.

Haluaisin kuulla enemmän Glenn Bransonin aviotilanteesta. Sitä käsiteltiin jossain aiemmassa kirjassa hieman enemmän, mutta sen jälkeen tilanne on jäänyt roikkumaan.

Samoin kirjasarjan ehkä tehokkain koukku (ainakin minulle), eli Roy Gracen vaimon katoaminen kuin tuhka tuuleen, on edelleen avoinna. Senkin käsittely on jäänyt parin ekan kirjan jälkeen hyvin pieneksi.

Tässä kirjassa asiaan saadaan taas lisävaloa ja oikeastaan voin jo arvata Sandyn "salaisuuden". Tosin lopussa heitettiin taas uusi pommi, jota en osannut odottaa. Juuri kun ajattelin, että pidän taukoa taas tästä sarjasta, niin enpä tiedäkään voinko.

Ote kirjan takakannesta:

Carly Chase is still traumatized ten days after being in a fatal traffic accident that kills a teenage American student from Brighton University. Then she receives news that turns her entire world into a living nightmare. 

The drivers of the other two vehicles involved have been found tortured and murdered. Now Detective Superintendent Roy Grace of the Sussex Police Force issues a stark and urgent warning to Carly: She could be next.

En käy juonta sen enempää ruotimaan, sillä pätkä takakannesta kertoo kaiken oleellisen, muttei liikaa. Tämä kirjasarjahan kannattaa ehdottomasti lukea kronologisessa järjestyksessä. Viittauksia ja vihjeitä menneeseen on paljon. Tässä kirjassakin kohdataan lyhyesti eräs henkilö aiemmista kirjoista. Ja juuri on luultu, että hänet on jo eliminoitu...


Roy Grace -sarja:

Dead Simple
Looking good dead
Not dead enough
Dead man’s footsteps
Dead Tomorrow (julkaistu suomeksi käsittääkseni syksyllä 2012)
Dead Like you
Dead Man’s grip (tässä postauksessa)
Not Dead Yet (odottaa hyllyssä)

4 kommenttia:

  1. Juu, Hannele, tykkään dekkareista(kin) :) Ja nämä kirjat ovat tietyn tuttuuden takia hyviä myös silloin, jos on keskittymishäiriöitä ;)

    VastaaPoista
  2. Mä ajattelin antaa vielä sarjalla mahdollisuuden ;) Roy on persoonana vähän laimea, mutta juonenkuljetuksen kirjailija kyllä hallitsee!

    VastaaPoista
  3. Annika, anna ihmeessä vielä mahdollisuus. Nämä ovat ihan hyviä, vaikka toivoisin tosiaan enemmän henkilökohtaisuutta. Roykin alkaa muuttua kohta näkymättömäksi, koska kirja kiertyy niin paljon tutkimusten ympärille.

    inusta Roy on ihan ok, mutta kieltämättä hieman laimea. Tarttis nyt saada sitä äksöniä sinne henkilökohtaisen elämän puolelle ;-)

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.