Psykopaattien leirikeskus

Marie Hermanson: Laakso

Haastoin taannoin Rachellen mukaan Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteeseen. Vastahaasteeksi Rachelle määräsi minut lukemaan Marie Hermansonin kirjan Laakso.

Ja voi pojat, siinäpä olikin kirja. Kiinnostuin heti alkuasetelmasta: Syrjäinen yksityisklinikka uupuneelle rahvaalle idyllisessä laaksossa Sveitsissä.

Kaksospojat Max ja Daniel - toinen kunnollinen (Daniel), toinen ääripäästä toiseen kiihtyvä (Max). Lopulta ainoa yhdistävä tekijä kaksosten kesken onkin ulkonäkö.

Eikä se laaksokaan ehkä ole ihan sitä, miltä se alussa vaikuttaa olevan. Sen saa Daniel karvaasti kokea asettuessaan vastahakoisesti ja puolipakolla veljeä auttaakseen hänen tilalleen muutamaksi päiväksi Maxin lähtiessä hoitamaan raha-asioitaan.

Muutama päivä hieman venyy ja Daniel huomaa olevansa korviaan myöten mukana Laakson kummallisessa elämässä, josta alkaa hiljalleen paljastua mitä merkillisempiä asioita. Laaksosta ei ihan niin vain kävelläkään ulos.

Hermanson kirjoittaa hauskasti ja turhia jaarittelematta. Aiheestaan huolimatta kirja ei ole synkkä ja siinä on melko paljon kutkuttavaa mustaa huumoria. Se tulee esille mm. joissakin napakoissa dialogeissa, joita lukiessani hymyilin leveästi, sekä myös Danielin ajatuksissa.

Lukijasta myös riippuu, miten paljon on valmis vastaanottamaan ajatuksia, joita pohtia. Sellaisiakin löytyy kirjasta muutaman kiehtovan ihmismielispekulaation lisäksi. Eli vaikka tyyliltään kirja on (musta)humoristinen, sen alemmista kerroksista voi löytää myös kosolti pohdittavaa.

Mikään kaunokirjallinen ilotulitus tämä ei ole, mutta eipä kaiken tarvitsekaan: selkeä teksti toimii tässä kirjassa eikä juoni kaipaa tehosteekseen kiekuraista kieltä.

Lue Rachellen mietteitä kirjasta täältä. Hermanson menee minullakin ehdottomasti seurattavien listalle. Toivottavasti hänen kirjojaan suomennetaan enemmänkin!