Sivut

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Kuolleen Miehen Jalanjäljillä

Peter James: Dead Man's Footsteps
Kuva täältä

Tämä on neljäs Roy Grace -sarjan kirja.

Tauko tästä kirjasarjasta teki hyvää ja tämä kirja tuntuikin tuoreelta ja kiinnostavalta. Jopa niin kiinnostavalta, että täytynee ahmaista viides osa pikimmiten: se kun sattuu jo hyllyssä olemaan.

Kirjan nimen mukaisesti tässä seuraillaan New Yorkissa World Trade centerin tuhossa "kuolleen" miehen jalanjälkiä. Mutta miten ihmeessä se liittyy mihinkään? Mitä tekemistä on kahdelta eri mantereelta löydetyillä kuolleilla naisilla keskenään? Muuta kuin se, että ovat kuolleita?

Petermäiseen tapaan kirjassa on useita sivujuonteita, joiden siivellä lukija pääsee kiertämään eri mantereille. Tämän enempää en viitsi edes juonesta paljastaa, koska en halua spoilata kirjaa.

Kirjan kiinnostavuus on juuri siinä, ettei tiedä ja ainakin itse saatoin lukijana osallistua myös tapahtumien spekulointiin. Liikaa ei kuitenkaan paljasteltu, joten jännite säilyi loppuun asti. Melko mehukas yllärikin oli kirjan lopussa, mutta siitä ei sen enempää.

Vaikka kirjassa on vajaat kuusisataa sivua, sen lukaisee periaatteessa aika nopsaan (jos on siis aikaa lukea). Peter käyttää samaa hyväksi havaitsemaansa kaavaa eli luvut ovat lyhyitä ja niitä onkin sitten paljon. Ihan miellyttävä rakenne kirjalle, mielestäni. Se takaa myös sen, ettei missään kohdin pääse tylsistymään, koska jotain on aina vireillä jossakin.

Roy Grace -sarja:

Dead Simple
Looking good dead
Not dead enough
Dead man’s footsteps (tässä postauksessa)
Dead Tomorrow (odottaa hyllyssä)
Dead Like you
Dead Man’s grip
Not Dead Yet (julkaistaan käsittääkseni tämän vuoden kesäkuussa)

2 kommenttia:

  1. Hah, aloitin ton eilen. Pidän kyllä tästä sarjasta, kohtuuhyvin on käännettykin. Ja Grace nyt vaan on aika sympaattinen...

    VastaaPoista
  2. Kappas, telepatiaa ;) Minäkin olen tykännyt tästä kirjasarjasta. Ja Gracesta, on tosiaan symppis, mutta inhimillinen sellainen. Ei mikään machopelle :D

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.