Minette Walters: Scold's Bridle
(suom. Häpeänaamio)
Bongasin tämän kirjan charity shopista. Nimi ei vaikuttanut tutulta eikä takatekstikään, joten ajattelin, etten kirjaa ole lukenut. Jonkin matkaa kirjaa luettuani muisti alkoi palailla pätkittäin.
Hieman petyin, kun tajusin lukeneeni kirjan aiemmin. Koska en kuitenkaan muistanut tapahtumia kuin hämärästi, päätin lukea sen loppuun, kun kerran aloitinkin.
Teko näyttää ensi silmäyksellä itsemurhalta, vaikka monet seikat puhuvat sitä vastaan. Olisiko kyseessä kuitenkin murha?
Minette Walters on eräs lempikirjailijoistani. Hän on taitava psykologisten jännäreiden kirjoittaja eikä hän petä tässäkään kirjassa. Kaikki ihmiset eivät ole sitä, mitä pintapuolisesti näyttävät olevan. Tutkimusten edetessä alkaakin ihmisistä pulpahdella esille erilaisia piirteitä.
Myös juoni on taiten punottu ja sopivan monipuolinen. Lukija otetaan mukaan pohtimaan asioiden kulkua, mutta liikaa ei paljasteta. Mathildan päiväkirjat valottavat Mathildan luonnetta ja "salattua" menneisyyttä, hänen ajatuksiaan.
Lukunautintoani häiritsi ainoastaan tietous siitä, että olen lukenut kirjan aiemmin. Vaikken muistanut täysin kaikkia yksityiskohtia enkä edes kaikkea oleellista juonen kannalta, taustalla aivoni raksuttivat omaan tahtiinsa ja yrittivät kaivella muistoja kirjan kulusta. Se oli melko rasittavaa, mutten osannut vapauttaa itseäni siitä.
Mustavalkoinen kuva täältä.
Minä olen lukenut tämän vaikka kuinka monta kertaa, enkä ikinä kyllästy.
VastaaPoistaWalters on tosiaankin dekkarikuningatar, vaikka en olekaan häneltä tehnyt blogiini montaa. Ainakin olen tehnyt Kuvanveistäjän ja tämän Häpeänaamion. Kaikki suomennetut häneltä taitavat olla kirjastossani.
Muistan miten Sarah yritti ehdottaa Mathildalle, että tämä myisi kotinsa ja muuttaisi yksikerroksiseen taloon, mutta Mathilda vastasi: "Sarah-kulta, sellaisissa taloissa asuu vain alaluokan väkeä, ja siksi niille annetaan sellaisia nimiä kuin MonRepos tai Dunroamin. Taso pitää säilyttää loppuun saakka, tekipä ihminen muuten mitä tahansa."
Leena Lumi, Minä en helposti lue dekkareita uudelleen. Ja jos luenkin, niin haluan lukea tietoisesti enkä vahingossa.
VastaaPoistaMuuten käy näin niin kuin nyt, että ensinnäkin jahkasin puolet kirjasta lopetanko kesken (en lopettanut, koska en muistanut loppuratkaisua eli ihan turhaa kamppailua itsen kanssa) ja puolet ajasta yritin mennä asioiden edelle ja kaivella muistista kirjan tapahtumia. Siitä on siis tosiaan hyvin kauan, kun olen tämän kirjan lukenut. Silloin luin sen suomeksi.
Minulla on myös useita Waltersin kirjoja - osa täällä, osa toisessa kodissa (tai varastossa siis). Tämän kirjan herättämänä aloin tarkemmin tutkia Waltersin kirjoja ja käännöksiä ja olen tainnut lukea ne melkein kaikki. Hyllyssä on kyllä yksi lukematon (Chameleon's Shadow) vielä.
Tämän kirjan kieli ja dialogit olivat kyllä mielenkiintoisia - niin kuin oikeastaan kaikissa Waltersin kirjoissa. Niitä on ilo lukea moitteettoman kielensä takia. Yhdestä Waltersin kirjasta en ole kummemmin pitänyt: se on nimeltään Ristiaallokko.
http://mainos.vuodatus.net/blog/category/J%C3%A4nnitys+ja+dekkarit
Aivan sama kirja oli sinulla kuin minulla poikkeuskirja Waltersiin eli Ristiaallokko oli outo.
VastaaPoistaKun muisti huonenee, eikä muista enää loppuratakisua, voi dekkarit aina aloittaa uudelleen;-)
Leena Lumi, Ristiaallokko oli tosiaan melko poikkeava muihin Waltersin kirjoihin verrattuna. Eikä siis hyvällä tavalla.
VastaaPoistaJuu, uudelleen voi lukea, kunhan edes muistaa lukevansa uudelleen ;))