Voiko painajaisesta astua ulos...

Jane Elliott: Mummy's Little Girl

Ostin tämän kirjan joskus aikoja sitten. Luulin sen olevan ns. tositarina (kansikuva on tyypillinen sellaisille kirjoille), mutta paremmin kirjaan tutustuessani havaitsinkin sen olevan fiktiota.

Noh, ihan sama: ei se kirjan viehätystä karkoittanut. Vai voiko puhua viehätyksestä, kun kirjan keskeinen teema on lapsen hyväksikäyttö?

Anni M. kirjoitti jokunen aika sitten postauksen kirjojen takakansista. Tavoistani poiketen kopsaan tähän tämän kirjan takatekstin. Mielestäni se on mainio esimerkki hyvästä takakannesta.


Life was never going to be easy for little Dani Sinclair...

Abandoned at birth, she is sent to a children's home after her foster mother badly beats her. But the home is not all it seems to be, and Dani is forced to run away.


Alone and with nowhere to turn, Dani is easy prey to the vultures who feed off the weak and the innocent. Soon she is plunged into an unimaginable nightmare of abuse that she truly believes will never end.


But there is one person out there searching for her; one person who has her best interests at heart; one person who will do anything to save her. It's just a matter of whether she can find her in time...

Takateksti kertoo tarpeeksi, muttei kuitenkaan paljasta liikaa. Lukijalle annetaan tavallaan kannet, mutta sisältö onnistuu silti yllättämään. Minun oli vaikea laskea tätä kirjaa käsistäni - se on erittäin koukuttava.

Tiedätkö tunteen, kun haluaisit ahmaista kirjan kerralla alusta loppuun - niin kiinnostava se on -, mutta samaan aikaan kuitenkin koet tarvetta jarrutella ja vetää henkeä? Minulle kävi tämän kirjan kanssa juuri näin.

Jane Elliott on taitava kirjoittamaan ja kirjan kieli onkin moitteetonta, sujuvaa englantia. Sitä oli ilo lukea (ilo vrmaankin kohdallani vieläpä korostuu edellisen lukemani kirjan takia: se oli kammottavan huonosti kirjoitettu), vaikka aihe tietenkin on rankka. Kirjassa ei kuitenkaan mässäillä yhksityiskohdilla, vaikka väkivaltaa esiintyykin.

Tästä kirjasta voi myös rehellisesti sanoa, että se on jännittävä. Monia kirjoja mainostetaan takakannessa jännittäviksi, mutta olen usein saanut karvaasti pettyä, kun sitä jännitystä ei ole löytynyt.

Jane Elliott on itsekin hyväksikäytön uhri. Hänen ensimmäinen kirjansa, The Little Prisoner, käsittelee hänen omia kokemuksiaan. En ole lukenut kyseistä kirjaa, mutta ehdottomasti aion hankkia sen käsiini ja lukea.

En tiedä, onko Jane Elliottin kirjoja käännetty suomeksi. Englanniksi hänen kirjojaan saa ainakin AdLibriksestä.

Kun äiti hakkaa

Constance Briscoe: Ugly

Tämä kirja hyppäsi käteeni charity shopissa. Minua kiinnostaa lukea henkilöistä, joilla on ollut vaikeuksia etenkin lapsuudessa.

Tietyllä tavalla monet tällaiset kirjat ovat selviytymistarinoita, sillä eihän niitä muuten olisi kirjoitettu.

Näissä kirjoissa minua ehkä eniten kiinnostaa ne psykologiset aspektit: sekä uhrin että tekijän. Tietenkään tekoihin ei aina saada suoraa vastausta, sillä harvemmin nämä tekijät perustelevat mitenkään tekosiaan. Heillä on ihan oma logiikkansa, jota he seuraavat.

Pohdintapuoli ja spekulaatiot jäävät siis usein uhrin varaan. Ja jos ei niitäkään kirjassa käsitellä, niin ainakin tunteita ja tuntemuksia. Tosin eipä pahemmin tässä kirjassa.

Constance on itse kirjoittanut tämän kirjan. Olisi ehkä kannattanut käyttää haamukirjoittajaa tai edes antaa kirja editoitavaksi ammattilaiselle ennen sen julkaisua. Kirja vilisee kaikenlaisia lauserakenteellisia- ja muita perusvirheitä.

En oikeasti tajua, miten kouluttautunut, englanninkielinen ihminen voi kirjoittaa noin huonoa englantia. Ja nyt ei tosiaan ole kyse mistään puhe- ja kirjakielen eroista. Tosi harmillista, sillä tämä kirja olisi voinut olla koskettava.

Tietenkään pelkkä kömpelö teksti ei välttämättä pilaa koko teosta. Mietin, onko tämän kirjoittaminen ollut osa selviytymistä ja asioiden käsittelyä Constancelle. Kirja on kirjoitettu tyyliin matter of fact eli aika lailla tunteettomasti. Constance kertoo tapahtumista, mutta tunnetasolla hän ei mielestäni ole mukana.

Hän kertoo, kuinka hänen äitinsä pieksee hänet kerta toisensa jälkeen jne. mutta omat tunteensa Constance pitää piilossa. Jos hän mainitsee jonkin kivun, se on lähes aina fyysinen kipu.

Tästä seuraa se, että vaikka tarina on aika rankka, en oikein osaa tuntea mitään. Ja se taas johtuu siitä, että kirjailijakaan ei kirjassaan tunne mitään. Tai sellainen vaikutelma välittyy lukijalle.

Lisäksi vaikka lukujen alussa oli mainittu ajankohta (vuosiluku), kertomus ei oikein pysynyt kasassa. Siinä oli joitakin ristiriitaisuuksia kerronnan suhteen, mikä hieman sekoitti päätäni. Ei suuria asioita, mutta sen verran oleellisia (kun ne kerran otettiin esille), että jäi häiritsemään.

Tuntuu jotenkin pahalta näin ankarasti teilata tätä kirjaa. Kyseessä on kuitenkin omaelämäkerrallinen teos ja kokemukset ovat varmasti olleet kauheita kirjoittajalle. Niitä en siis väheksy missään tapaukessa.

Surullista on se, että suurperheen lapsista Constance oli ainoa (en siis tarkoita, että muitakin olisi pitänyt piestä!), jota piestiin ja haukuttiin äidin taholta mitä erilaisimmin nimityksin (ugly, black bitch jne.). Constance oireili kastelemalla sänkynsä öisin ja siitä seurasi luonnollisesti rangaistuksia. Hän joutui usein myös nukkumaan märissä, pissaisissa lakanoissaan.

En nyt väittäisi muidenkaan perheen (tyttö)lasten osaa kovin ruusuiseksi, mutta he saivat sentään päällensä kunnon vaatteet, ruokaa syödäkseen eikä heitä pahoinpidelty. Mutta kaikki he osallistuivat kotitöihin. Kirjasta saa kuvan, ettei perheen äiti tehnyt mitään (paitsi hakkasi lastaan ja teki muuta kiusaa) taloustöitä.

Ajoittain minua suututti myös Constancen läheisimmät sisarukset. he pysyivät vaiti, mikä sinänsä on ymmärrettävää, koska tuskin kukaan olisi halunnut joutua äitinsä epäsuosioon. Salaisesti he kyllä auttoivat Constancea mm. salakuljettamalla hänelle ruokaa, kun hän oli jäänyt ilman ateriaa.

Äidin viimeisin tempaus on jättää Constance ja hänen kaksi sisarustaan vanhaan taloon, kun muu perhe muuttaa muualle. Silti äiti käy jatkuvasti vaatimassa rahaa Constancelta, joka koulunsa ohella alaikäisenä tekee useaa työtä rahoittaakseen itse elämisensä. Muut heitteille jätetyt sisarukset saavat mennä uuteen kotiin syömään ja viettämään aikaa, mutta ei Constance.

Ihan luettava kirja tämä oli puutteistaan huolimatta. Huonon kielen olisi kestänyt paremmin, jos kirjassa olisi ollut tunnelataus. Nyt kun sekin puuttui, niin kirja jätti aika kylmäksi.

En tiedä onko kirjaa käännetty suomeksi, käsittääkseni ei. AdLibriksestä voi lukea enemmän kirjasta.

Häpeänaamio

 Minette Walters: Scold's Bridle 

(suom. Häpeänaamio)

Bongasin tämän kirjan charity shopista. Nimi ei vaikuttanut tutulta eikä takatekstikään, joten ajattelin, etten kirjaa ole lukenut. Jonkin matkaa kirjaa luettuani muisti alkoi palailla pätkittäin.

 Hieman petyin, kun tajusin lukeneeni kirjan aiemmin. Koska en kuitenkaan muistanut tapahtumia kuin hämärästi, päätin lukea sen loppuun, kun kerran aloitinkin.

Mathilda Gillespie löydetään kuolleena omasta ammeestaan ranteet auki viillettyinä ja kukin ja nokkosin koristeltu "häpeänaamio" päässään.

Teko näyttää ensi silmäyksellä itsemurhalta, vaikka monet seikat puhuvat sitä vastaan. Olisiko kyseessä kuitenkin murha?

Minette Walters on eräs lempikirjailijoistani. Hän on taitava psykologisten jännäreiden kirjoittaja eikä hän petä tässäkään kirjassa. Kaikki ihmiset eivät ole sitä, mitä pintapuolisesti näyttävät olevan. Tutkimusten edetessä alkaakin ihmisistä pulpahdella esille erilaisia piirteitä.

Myös juoni on taiten punottu ja sopivan monipuolinen. Lukija otetaan mukaan pohtimaan asioiden kulkua, mutta liikaa ei paljasteta. Mathildan päiväkirjat valottavat Mathildan luonnetta ja "salattua" menneisyyttä, hänen ajatuksiaan.

Lukunautintoani häiritsi ainoastaan tietous siitä, että olen lukenut kirjan aiemmin. Vaikken muistanut täysin kaikkia yksityiskohtia enkä edes kaikkea oleellista juonen kannalta, taustalla aivoni raksuttivat omaan tahtiinsa ja yrittivät kaivella muistoja kirjan kulusta. Se oli melko rasittavaa, mutten osannut vapauttaa itseäni siitä.

Mustavalkoinen kuva täältä.