Sivut

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Murha päivässä, kaksi parhaassa

Minua kiehtovat raa'at ja brutaalitkin kirjat. Myös sarjamurhaajista kertovat opukset koen kiinnostavina. En osaa sanoa, mikä niissä kiehtoo. Ehkä ihmisen häriintynyt mieli ja julmuus.

En kuitenkaan saa mitään orgastisia kiksejä tuollaisia kirjoja lukiessani - haluan vain tietää - enkä ihaile murhaajia.


Serial Killers - A shocking history

Tämä kirja tarttui käteeni WHSmithillä. Kirjaan on koottu about sata sarjamurhaajaa eri aikakausilta.

Sarjamurhaajat ja heidän vaiheensa on kuvattu pähkinänkuoressa vain muutaman sivun mittaisin jutuin, eli mitään syvällisiä tutkielmia kirja ei sisällä.

En ole lukenut vielä ihan kaikkia murhakeissejä, vaan luen päivittäin muutamia tapauksia sieltä täältä. Sarjamurhaaminen ei ole yksinomaan miesten "laji", vaan kirjasta löytyy kosolti myös naisia, joilla on mittava määrä murhia takataskussaan.

Eräs näistä naisista on Mary Ann Cotton, joka syntyi vuonna 1832. Hän oli erikoistunut murhaamaan perhettään ja läheisiään: murhalista sisälsi hänen lapsiaan (hän oli aktiivinen lisääntymään), aviomiehiään (joita hänellä oli yhteensä neljä) ja jopa oman äitinsä ja parhaan ystävänsä.

Jotenkin käsittämätöntä, että hän sai mellastaa rauhassa niin kauan ilman epäilyksiä ennen kuin sitten lopulta jäi kiinni ja päätyi hirteen.

Joistakin kirjassa esitellyistä sarjamurhaanista löytyy ihan mukavasti lisätietoja netistä. Koska kirjan anti on aika suppea ja perustuu lähinnä murhien listaamiseen, toimii se enemmänkin "inspiraationlähteenä" etsiä netistä lisää tietoja kyseisistä tapauksista.

Minua siis kiinnostaisi etenkin päästä sisälle murhaajaan psyykeen siinä määrin kuin se nyt on mahdollista.

4 kommenttia:

  1. Mulla varmaan menisi monta viikkoa ja yötä googlen ääressä, jos lukisin tuota kirjaa.
    Jostain syystä minuakin kiehtoo kaikki sarjamurhaajat, mutta ei silleen ihailevalla tavalla (eli ei tarvitse huolestua), vaan varmaan justiinsa haluaisin päästä heidän psyykensä sisälle. Olen monia öitä viettänyt lukien Mansonista ja Viiltäjä-Jackista ja kaltaisistaan.

    VastaaPoista
  2. Täällä on vähän sama homma eli sarjamurhaajat ja vastaavat kiehtoo. Innostuin aiheesta jo joskus teininä ja silloin tuli luettua kaikki mitä käsiin sattui samaan. Ja tosiaan en minäkään ihaile murhaajia, mutta joku siinä vain kiinnostaa. Ehkä tuo sinun mainitsemasi ihmisen häiriintynyt mieli.

    VastaaPoista
  3. Tiina, niin menee minullakin. Siksi luen jutun kerrallaan ja googlettelen. :D Tai sitten luen useamman jutun ja palaan myöhemmin googlettelemaan.

    Täytyy tosiaan mainita, ettei ihaile murhaajia, ettei joku luule, että on murha - ehkä jopa pari - mielessä!

    Kuutar, minäkin olen ollut kiinnostunut tällaisista jo lapsesta lähtien. Myös kauhuelokuvat ovat kiehtoneet jo pennusta lähtien. Kuitenkaan en pahemmin lue kauhukirjoja. Tai en lue enää, nuorempana luin, mutta nykyään on jotenkin vaikea löytää sellaista oikeasti karmaisevaa kauhua. Sen sijaan katselen kyllä mieluusti kauhuleffoja edelleen.

    Ihmismieli ja sen mutkat taitavat tosiaan olla ne kiinnostavuutta herättävät tekijät.

    VastaaPoista
  4. Sama juttu täällä, mutta en jaksa sitä vain eli välillä pitää olla Sinistä linnaa ja ihan muuta.

    Kanadassa asuva ystävmme toi minulle mukanaan 6 tuntia dokumenttia Tedd Bundysta, USAn kuuluisimmasta sarjamurhaajasta. En ole vielä ehtinyt. Ajalla sitten.

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.