Vodaa norsuille + loppukommentti

Minulla oli vanhassa kirjablogissani tapana aloittaa mietteideni kirjoittaminen kirjasta jo ennen kuin olin sen kokonaan lukenut. Kirjan luettuani kirjoitin sitten loppukommentin ja joskus myös kirjan edetessä väliaikakommentteja.

Jostain syystä luovuin tästä tavasta, sillä kirjan edetessä mietteet saattoivat usein muuttua paljonkin. Jos kirjaa kommentoi kesken lukemisen, ei voi kommentoida luonnollisesti kokonaisuutta. Paitsi sitten loppukommentissa.

Ajattelin nyt tämän kirjan kohdalla - ja kentis tulevaisuudessa joidenkin muidenkin - kirjoittaa muutaman sanasen jo nyt, vaikken ole kirjaa kokonaan vielä lukenutkaan. About sata sivua on jäljellä himpan yli neljänsadan sivun kirjasta.

Mutta nyt itse kirjaan.

Sara Gruen: Water for Elephants

Alkuasetelma on kiinnostava, sillä sirkusmaailma kiehtoo minua mystisyydellään, taiteellisuudellaan ja erikoisuudellaan.

Kirjan kertoja on nyt 93-vuotias Jacob, joka asuu vanhainkodissa ja palaa muistoissaan nuoruuteensa, jolloin hän sattumien summana päätyi sirkukseen töihin.

Koen 93-vuotiaan Jacobin erittäin kiinnostavana henkilönä - jopa kiinnostavanpana kuin hän oli nuorena. En osaa perustella tätä tuntemustani: ehkä Gruen on onnistunut puhaltamaan vanhukseen enemmän eloa ja syvyyttä kuin nuoreen Jacobiin.

Hohdokas ja värikäs sirkuselämä ei ole ihan niin hohdokasta kuin sen annetaan näyttää ulospäin. Epäoikeudenmukaisuus ja jopa suoranainen julmuus ei ole mitenkään epätavallista kulissien takana - ja se koskettaa yhtä lailla sirkuksen eläimiä kuin sen työntekijöitäkin. Taustalla häilyy ainainen kilpailu toista sirkusta kohtaan sekä raha tai sen puute.

Sara Gruen on taitava kirjoittaja, mutta ajoittain olen kokenut kirjan hieman pitkäveteiseksi. Kirja kyllä tempaa mukaansa, mutta jotenkin olen odottanut siltä enemmän kuin mitä ainakaan tähän mennessä olen saanut.

Minua myös kyllästyttää Jacobin ja nuoren esiintyjän, Marlenen, epämääräinen "rakkaus"suhde, jossa ei tapahdu mitään. Olemassa on vain jännite ja sekin on alkanut pitkästyttää minua.

Noh, on tässä vielä ne sata sivua jäljellä. Jos vaikka kirja lähtisi kunnolla käyntiin. Täytyy tunnustaa, että tällä hetkellä tässä kirjassa minua kiinnostaa eniten 93-vuotiaan Jacobin kutistunut elämä. Ja se, että sirkus on tullut kaupunkiin ja iäkkään Jacobin on tarkoitus mennä sinne ilmeisesti lastensa tai/ja lastenlastensa kanssa.

Myös Jacobin perhesuhteet kiinnostavat ja hänen edesmennyt vaimonsa. Siis pääasiassa se, mitä tapahtui hänelle sirkuksesta lähdettyään. After all - hänhän vietti kuintenkin vain seitsemän vuotta elämästään siellä.

Loppukommentti 22.6. kello 9.40


Augustin erikoinen käytös saa selityksen. Minä en tosin pidä selityksestä, sillä se on mielestäni jotenkin epäuskottava.

Kirja päättyy muisteloiden osalta suureen katastrofiin, jonka kuvaamisella kirja alkoikin. Pidin kirjan rakenteesta, kyllä, mutta noin muuten en oikein jaksanut innostua siitä. En jaksanut innostua Marlenen ja Jacobin suhteesta ja se valitettavasti oli se kirjan keskeinen teema. 

Iäkkään Jacobin elämä olikin tässä kirjassa se mielnkiintoisin osio, vaikkei siinä periaatteessa mitään tapahtunutkaan. 

Sain vastauksen kysymyksiini, joita pohdin liittyen Jacobin elämään ja pidin kirjan lopusta. Ihan luettava kirja siis, mutta ehkä ennakko-odotusten takia pettymys. Tai sitten ei vain ollut my cup of tea.