Arvoille kyytiä

Kirsti Ellilä: Pappia kyydissä

Haluan tässä aluksi kiittää Kirstiä hänen vainvannäöstään: hän ystävällisesti osti pyynnöstäni minulle kirjansa Pappia kyydissä ja Pelasturenkaita ja lähetti ne minulle tänne. Luin viime kesänä Miehen tuoksun ja ihastuin Ellilän tyyliin.

Ankarasta metsästyksestä huolimatta en lyhyen suomilomani aikana ehtinyt löytää noita kirjoja mistään – hävytöntä! Vietin tosi metsästyskauteni jota kuinkin keskellä ei mitään, joten saalistusmahdollisuudet olivat aika rajalliset.

Mutta itse kirjaan. Kirjassa tapaamme Miehen tuoksusta tutun Matleenan, tosin ajassa palataan taakse päin.

Matleenan elämä on näennäisen seesteistä, kunneshän alkaa kyseenalaistaa omia käsityksiään raamatusta ja kirkosta ja etenkin naispappeudesta. Matleenan mies on pappi, joka vastustaa vakaumuksellisesti naispappeutta.

Matleena itse olisi pappimisvihkimistä vaille pappi, mutta koska hän jakaa saman vakaumuksen kuin miehensä, ei papiksi rytyminen tule kuulonkaan.

Jos ei kirkkoaiheet kiinnosta, se ei ole este lukea tätä kirjaa. Tämä kirja ei nimittäin ole mikään saarna, vaan lämpimällä huumorilla ja sarkasmilla kirjoitettu oivaltava ja kaunis kuvaus perheestä, jonka kulissit alkavat hiljalleen rapistua.

Ihmiset kasvavat, ihmiset muuttuvat ja siinä matkan varrella voivat arvotkin muuttua – etenkin, jos ne eivät pohjimmiltaankaan ole omia.

Henkilöhahmot ovat inhimillisiä, mikä tekee kirjasta miellyttävän ja helposti samastuttavan. Inhimillisyydellä tarkoitan sitä, että kullakin on puutteensa, mutta myös vahvuutensa. Toisinaan tekisi mieli ravistella Matleenaa, välillä hävettää hänen puolestaan.

Onneksi on vielä Pelastusrenkaita odottamassa hyllyssä! Säästän sen siihen asti, kunnes palaan matkoilta reilun parin viikon kulttua.

Tästä kirjasta minulla olisi ollut enemmänkin kirjoitettavaa, mutta nyt ei ehdi (olen jo kaksi kirjaa jäljessä arvosteluista ja minulla on pakkomielle kirjoittaa edes jotain jokaisesta lukemastani kirjasta) ja jotenkin nyt ei vain ajatuksia eikä tekstiä tule.

Mutta missään tapauksessa se ei ole kirjan vika, tämä oli yhtä nautittava lukukokemus kuin Miehen tuoksu.


Kirsti Ellilän blogi.

Muistinmenetys ja "muutama" kyynel

Charlaine Harris: Dead to the world

Tämä on neljäs Sookie Stackhouse –kirja.

Nyt alan olla jo melkoisen täynnä koko Sookieta, joten tämän jälkeen luen hetken jotain muuta ennen kuin palaan tähän sarjaan. Kaikki kirjat odottavat kyllä hyllyssä ja aion ehdottomasti kyllä lukea ne.


Mutta asiaan. Tällä kertaa pitää pelastaa komea ja seksikäs viidennen alueen sheriffi Eric, jolta on pyyhkäisty muisti pois. Sookie löytää sattumalta hänet lähimetsästä ollessaan matkalla kotiin ja noukkii sekavan Ericin kyytiinsä. Pian myös Sookien veli, Jason, katoaa. Liittyvätkö tapaukset toisiinsa, pohditaan. Onko Jason edes elossa?

Vamppien keskellä alkaa armoton selvittely, miten näin on käynyt ja miten saadaan Ericin muisti takaisin. Päätetään, että Eric sijoittuu Sookielle siksi aikaa, kun vampyyriystävät selvittelevät asiaa. Luonnollisesti Sookiella ei ole paljon asiaan sanomista ja Jasonin katoaminenkin kirvoittaa kyyneleet hänen silmiinsä.

Niitä kyyneleitä saadaan tässäkin kirjassa kokea aimo annos – milloin mistäkin syystä. Mutta onneksi on muistinsa menettänyt ja jotenkin ihanan haavoittuvainen ja avuton Eric, johon Sookie voi nojautua. Ja mikäs siinä nojatessa, kun suhde Billin kanssa on katkolla ja Bill itse matkoilla.

Kirja on samaa Sookie-kamaa kuin edellisetkin. Hieman kyllä pitkästyin tätä lukiessani – siis hieman enemmän kuin noita edellisia lukiessani. Silti on pakko lukea, koska haluan tietää, miten näille jo tutuksi tulleille henkilöille käy.

Sitä paitsi lopussa tapahtuu mielenkiintoinen käänne, jota puidaan seuraavassa kirjassa. Enempää en kerro.

Itkua ja hammastenkiristystä Jacksonissa

Charlaine Harris: Club Dead

Tämä on Sookie Stackhouse-sarjan kolmas kirja.

Tällä kertaa täytyy vaihteeksi pelastaa Bill, joka siis on Sookien miesystävä.

Suhteessa on tosin ilmennyt säröjä, sillä Bill on jo jonkin aikaa ollut muissa maailmoissa eikä ole huomioinut Sookieta tarpeeksi. Ja sitten yhtäkkiä Bill katoaa.

Eric-vampyyri (tuttu edellisistäkin kirjoista) rientää kertomaan uutiset Sookielle saadakseen selville, mitä Bill oli puuhastelemassa ja sitä kautta selvitettyä hänen olinpaikkansa.

Luonnollisesti Sookien pitää auttaa etsinnöissä – siitäkin huolimatta, että näyttää siltä, että Bill on pettänyt hänet (Sookien) ja lyönyt hynttyyt yhteen toisen naisen kanssa.

Tällä kertaa matkustetaan Jacksoniin, Mississippiin. Siellä Sookiella on opas/turvahenkilö, jonka on tarkoitus viedä hänet klubille, jonne ei ihan niin vain lampsita sisään. Sookien tarkoitus on selvittää Billin olinpaikka kuuntelemalla ihmisten ajatuksia.

Sookiesta kuoriutuukin varsinainen lutka tässä kirjassa. Sookie ihastuu tai vähintäänkin tuntee fyysistä vetoa oppaaseensa, Alcidiin. Heidän välillään kihelmöi seksuaalinen halu. Myöhemmin Sookien pöksyt kostuvat myös Ericistä ja melkein tapahtuu penetraatio.

Tuttuun tapaan Sookie itkee joka toisella sivulla (liioitellusti sanottuna) ja milloin mistäkin syystä. Luonnollisesti hän myös on lähellä kuolemaa useita kertoja tämän yhden kirjan aikana.

Eli samaa kamaa tämä on kuin edellisetkin. Jostain syystä on vain pakko lukea.

Verta ja kyyneleitä Dallasissa

Charlaine Harris: Living Dead in Dallas
(Suomennos Verenjanoa Dallasissa)

Sookie Stackhouse -kirjan toisessa osassa matkataan Dallasiin, kuten kirjan nimikin antaa ymmärtää.

Edellisen kirjan tapahtumista on aikaa muutama kuukausi ja Sookien ja Billien suhde on vakiintunut. Siis mitä nyt voi vakiintua parissa kuukaudessa. Intohimoa puolin ja toisin on olemassa edelleen, mikä ei varmaan ole ihme niin lyhyen ajan jälkeen.

Mutta joo, siihen juoneen: Sookie joutuu tappavan hyökkäyksen uhriksi. Vampyyrit pelastavat hänet ja hän jää kiitollisuudenvelkaan.

Lienee selvää, että vamppien niin halutessa hänen tulee tehdä heille töitä. Ja tämä uusi toimeksianto johdattaakin hänet Dallasiin Billin kanssa.

Jos nyt joku asia kummastuttaa, niin Sookien isoäidin kuoleman vähäinen vaikutus Sookieen. Tai sitten sitä ei vain osata tuoda esille, kun tokihan Sookiella on parempaakin tekemistä kuin miettiä kuollutta isoäitiään: esim. mitä sitä panisi päällensä clubille, onko tarpeeksi kaunis jne.

Ja totta kai pari kyyneltä vierähtää, kun Sookie näkee itsensä hissinpelistä ja havaitsee näyttävänsä kaamealta (vaikka oikeasti hän on kaunis ja tisstikit on isot!).

Eihän siinä mitään, jos olisi normi ilta takana, mutta miten joku voi itkeä naamatauluaan hississä sen jälkeen, kun on melkein kuollut?!

Tämä itkukohtaus siis tapahtui monien järistyttävien tapahtumien jälkeen. Jotenkon tuota itkua ei sillä lailla enää jaksa, kun sitä tapahtuu koko ajan.

Ja kaikesta tästä huolimatta minulla on nyt kolmas Sookie-kirja kesken: Club Dead. Kuten jo tuossa edellisessa postauksessa mainitsin (vai mainitsinko? Anyway, en jaksa tarkistaa), tässä on jotain samaa kuin Eppu Nuotion Pii Marin –kirjoissa. En pidä päähenkilöstä, mutta silti koko sarja on pakko lukea.

Näitä kirjoa ei muuten missään tapauksessa kannata lukea suomeksi. Englanti näissä kirjoissa on helppoa ja simppeliä, joten kannattaa lukea alkuperäiskielellä.

AdLibriksestä näyttäisi löytyvän suuri osa sarjan kirjoista, joita on yhdeksän ja kymmenes tulossa.

Huom: Tämä arvio on kirjoitettu viime yönä kännissä, mutta olen edelleen samaa mieltä kirjasta, vaikkei teksti nyt ihan johdonmukaista olekaan. Mutta minäpä en olekaan kriitikko, vaan tavallinen lukija.