Sivut

torstai 12. helmikuuta 2009

Kuvanveistäjä

Minette Walters: Kuvanveistäjä

Kuvanveistäjä on Waltersin toinen teos ja se ilmestyi vuonna 1996. Olen lukenut useita Waltersin kirjoja ja jos divarissa törmään niihin, niin yleensä ostan omaksi.

Päähenkilö on tällä kertaa journalisti Rosalind Leigh. Hän saa toimeksiannon kirjoittaa kirja naisesta, jota kutsutaan kuvanveistäjäksi.
Kuvanveistäjä on tuomittu vankilaan sisarensa ja äitinsä murhista. Rosalind alkaa kuitenkin epäillä, että kuvanveistäjä salailee jotain – ehkä jopa omaa syyttömyyttään.

Kirjassa keskitytään luonnollisesti murhien selvittämiseen Rosalindin näkökulmasta. Toinen keskeinen tekijä kirjassa on Rozin alakuloisuus ja masennus mm. kariutuneen suhteen takia. Tähän liittyy muutakin, mutta se paljastuu kirjassa kyllä ajallaan, joten en pilaa lukunautintoa kertomalla siitä sen enempää.

Kirjan kolmas keskeinen henkilö on kuvanveistäjän taannoin pidättänyt entinen poliisi Hal Hawksley, jonka elämäntyyli on vähintäänkin kyseenalainen. Roz tutustuu Haliin tutkimustensa myötä ja eräs kirjan herkullisin anti onkin mielestäni näiden kahden ajoittain hyvinkin omituinen kanssakäyminen.

Psykologinen jännite pitää otteessaan kirjan loppuun asti ja oikeastaan vähän sen jälkeenkin. Jos vertaan muihin lukemiini Waltersin kirjoihin, tässä lienee enemmän action-jännitystä.

Hyvä kirja, voin suositella jos pidät Waltersin kirjoista muutenkin.

6 kommenttia:

  1. Päätin ojentaa sinulle palkinnon. Se löytyy täältä. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Kuutar, tulen katsomaan kohta!

    VastaaPoista
  3. Minette Walters on yksi suosikkidekkaristeistani. Älykäs, syvällinen, inhimillinen ja ihmistä taitavasti analysoiva ja luotaava. Tästäkin kirjasta pidin.

    VastaaPoista
  4. Pellon pientareella, minustakin Walters osaa kuvata taitavasti juuri ihmisluonteita. Sen takia pidänkin hänen kirjoistaan.

    Olen aika tuore Waltersin lukija (vasta noin parisen vuotta sitten luin häneltä ensimmäisen kirjan), mutta kun alkuun pääsin, niin olen suorastaan ahminut hänen kirjojaan.

    Viimeksi luin Pimeän huoneen, josta en ole kirjoittanut mitään tänne. Pitäisi kirjoittaa jossain vaiheessa. :)

    VastaaPoista
  5. Elegia, tämä on Waltersin paras!

    Linkitän sinut nyt omaan arvosteluuni.

    VastaaPoista
  6. Leena Lumi, minä rankkaisin Waltersilta kirjan "Kaiku" parhaaksi tähän mennessä lukemakseni kirjaksi.

    Aika jännä muuten, että vaikka olen lukenut tämän Kuvanveistäjän vain muutama vuosi sitten, niin silti en muista siitä kuin välähdyksiä sieltä täältä. Luulen, että lukiessa uudelleen palautuu enemmän mieleen. Mutta tämä on tosiaan ehdottomasti sellainen kirja, joka kestää useitakin lukukertoja.

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.