Kun silmukka kiristyy

Adrian McKinty: The Chain
Orion, 2019
s. 393
suomennettu nimellä Ketju



Lapsesi kidnapataan ja ainoa keino saada hänet ehjänä ja elossa takaisin on kidnapata jonkun toisen lapsi. Lapsesi vapautetaan, kun olet tehnyt kaiken, mitä on ohjeistettu tekemään. Näin ketjuun punoutuu silmukka toisensa perään. Ketju on kuin ikiliikkuja, jossa osaset alati vaihtuvat, mutta liike jatkuu ja ketju pitenee.

Rachel joutuu osaksi ”ketjua”, kun hänen lapsensa Kylie katoaa. Ajoitus on varsin huono, sillä Rachelilla on vakavia terveysongelmia ja takana avioero. Rahaa ei ole ylenpalttisesti, mutta sitä pitäisi jostain kehittää ”ketjua” varten.

Mekanismina ketjun idea on nerokas: se on kuin rahaa erittävä lehmä, jota käyvät eri ihmiset lypsämässä. Rahat tietysti menevät ”organisaatiolle” ja lypsäjät saavat palkaksi  ”omaisuutensa” (eli lapsensa) takaisin. ”Organisaation” tehtävä on valvoa, että lypsäjät toimivat ohjeiden mukaisesti. Vaikka siis kysehän ei ole rahasta, ”Organisaatio” painottaa. Mutta kyllä se melko lailla on.

Erittäin koukuttava trilleri, joka pitää mielenkiinnon yllä loppuun asti. Valitettavasti tyypillisten trillereiden/dekkareiden tapaan kirjan loppuun on pakattu se pakollinen action-pläjäys, joka pilaa koko kirjan. Kaipaan älyllisesti nerokkaampia loppuja näiden ainaisten ”listimiskaavojen” sijasta. Ovat liian helppoja ja laiskoja ratkaisuja mielestäni.

Mietin myös, miten Rachelin oletettu erityinen älykkyys on kirjassa esitetty. Itse en Rachelissa mitään erikoista älykkyyttä havainnut, mutta jotenkin Ketjun ”ylläpitäjä” havaitsi ja ihaili Rachelin älyä. Jos halutaan vakuuttaa lukija jonkun henkilöhahmon älykkyydestä, kannattaisi tuoda se jotenkin esille. Siis muullakin tavalla kuin jonkun random-tyypin suulla.

Kirjassa kyllä mainitaan, että Rachel ex-miestään prepatessaan olisi kuvitteellisesta testistä saanut paremmat tulokset kuin miehensä. Mutta onko se nyt sitten merkki jostain erityisestä älykkyydestä vai vaan ihan normaalista oppimisesta.

Pointtini: mietin lähinnä sitä, että monesti törmää kirjassa siihen, että henkilön X älyllistä kapasiteettia ylistetään maasta taivaaseen, mutta se ei mitenkään NÄY henkilön X kuvauksessa. Words words words. Just words.

Marinoistani huolimatta The Chain on juonivetoinen ja viihdyttävä romaani, jota voin trillereiden ystäville suositella, kunhan ei odota henkilöhahmoilta kummoisempaa syvyyttä.

Kokemukseni kirjasta on melko samanlainen kuin Luetut-blogin Marilla.

Lady Joker

Kaoru Takamuran viidensadan mailin pituinen romaani Lady Joker (Baskerville 2022) on jaettu kahteen osaan (kumpikin osa sisältää noin 600 sivua) ja olisin ollut iloinen, jos olisin tämän tajunnut ennen kuin kirjan otin lukuun.

Näiden kahden erillisen niteen yhteyttä olisi mielestäni voinut ja pitänyt korostaa sekä myös kirjan kannessa mainita, että tämä on ENSIMMÄINEN puolisko kirjaa ja yksinään luettua aivan turha, koska tarina jää kesken.

Tietysti on omaa tyhmyyttäni, kun en tutkinut ja selvitellyt kunnolla asiaa. En silti pidä siitä, että tällaista oleellista tietoa pantataan/ei tuoda selkeästi esille.

Sama juttu joidenkin kirjasarjojen kanssa: missään nimessä ei voida kertoa, jos kirja on osa sarjaa ja jos se kerrotaankin, niin ei kerrota mones osa. Onneksi nykyään voi esim. kirjakaupoilla asian selvittää googlettamalla siellä hyllyjen välissä. Aika rasittavaa kyllä.

Mistä on kyse?

Romaanin sivulieve kertoo oleellisen:

Tokyo, 1995. Five men meet at the racetrack every Sunday to bet on horses. They have little in common except a deep disaffection with their lives, but together they represent the social struggles and griefs of post-War Japan: a poorly socialized genius stuck working as a welder; a demoted detective with a chip on his shoulder; a Zainichi Korean banker sick of being ostracized for his race; a struggling single dad of a teenage girl with Down syndrome.

The fifth man bringing them all together is an elderly drugstore owner grieving his grandson, who has died suspiciously after the revelation of a family connection with the segregated buraku community, historically subjected to severe discrimination.

Intent on revenge against a society that values corporate behemoths more than human life, the five conspirators decide to carry out a heist: kidnap the CEO of Japan’s largest beer conglomerate and extract blood money from the company’s corrupt financiers.

Inspired by the unsolved true-crime kidnapping case perpetrated by "the Monster with 21 Faces", Lady Joker has become a cultural touchstone since its 1997 publication, acknowledged as the magnum opus by one of Japan’s literary masters, twice adapted for film and TV and often taught in high school and college classrooms.

 

Vaikuttaa lupaavalta ja alku sitä onkin. Takamura kirjoittaa hyvin yskityiskohtaisesti eikä ole asiaa, josta ei saisi väännettyä monen sivun pituista kuvausta – ihan sama liittyykö aihe raveihin tai yrityksen taloudellisen tilanteen, hierarkioiden, käytäntöjen ja whatever kuvaamiseen.

Runsaan kuvailun takia juoni tamppaa pääasiassa paikallaan ja kun siinä sitten päästään askel eteenpäin, alkaa uusi yksityiskohtainen kuvaus jostain/mistä tahansa. Kirjan alkuvaiheilla, kun käsitellään pääasiassa ravitoveruksia (jotka siis suorittavat kidnappaamisen ja kiristyksen), se vielä menettelee sillä henkilöhahmot ovat kiinnostavia ja heidän elämiinsä paneudutaan.

Kirjan edetessä pikkutarkka kuvaus painottuu voimakkaasti (talousjargonin ohella) muun muassa poliisin ja median työskentelyn yksityiskohtaiseen vatvomiseen usean eri henkilön kautta. Näissä kohdin henkilöiden persoonat jäävät mielestäni muun vuolaan kuvailun taustalle muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Myönnän, että oli ajoittain saatanan puuduttavaa lukea sellaista jaaritusta. Olen tosin ymmärtänyt, että tällä kaikella on merkitystä sitten joskus myöhemmin.

Otaksun, että Lady Jokerissa on voimakas kulttuurinen aspekti, joka tekee siitä suositun kotimaassaan eli Japanissa. Näin ulkopuolisena sitä on vaikea tavoittaa, vaikka kirjan teemat ovat sinänsä universaaleja. Toisaalta tiedostan, että kiinnostustani nakersi jatkuva jauhaminen asioista, jotka eivät varsinaisesti minua kiinnosta. Kirjailijan tyyli on myös melko kuivakka.

Lady Joker oli meillä Kirjaimia-blogin Lauran kanssa lukupiirikirjana. Oli kyllä melkoista tervanjuontia saada viikoittainen osuus luettua. Ja kaikesta tästä huolimatta se toinenkin osa on kyllä pakko lukea, koska kun nyt olen kirjasta lähes 600 sivua lukenut, niin en viitsi enää jättää kesken – ihan sama vaikka luettavaa on vielä toiset 600 sivua.

Elättelen toivoa, että tämä ensimmäinen osuus Lady Jokerista oli niin sanottu alkusoitto loppuosalle. Ainakin toisella osalla on paremmat tähdet Goodreadsissa

(en ole tähtiuskovainen, koska kukin antaa ja tulkitsee tähtiä omien subjektiivisten intressiensä/kokemustensa mukaan: itse en edes tähditä. Mutta joskus niitä voi katsoa - etenkin jos on epätoivoinen).

Toisessa osassa käsittääkseni palataan taas ravitovereiden pariin, joten siltä osin se jo oletuksena on kiinnostavampi.

Lady Joker on julkaistu alun perin japaniksi 1997. Sen ovat kääntäneet englanniksi Marie Iida ja Allison Markin Powell.


Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 4. Kirjassa on presidentti.

Minä kiroan teidät kaikki

Jenni Fagan: Hex
Polygon, 2022
s. 101


Joulukuu 1591, Edinburgh.

Vankityrmässä viruu noituudesta syytetty Geillis Duncan, joka on määrä hirttää seuraavana päivänä.

Iris, joka elää vuodessa 2021, pyrkii istunnossa ("seance") pääsemään vankilaan, jossa Geillis Duncan odottaa kuolemantuomionsa täytäntööpanoa. Iris kokee voimakasta, määrittelemätöntä vetoa Geillistä kohtaan eikä halua Geillisin joutuvan odottamaan kuolemaa yksinään. Lukijalle niin kuin Irikselle itselleen syy selviää myöhemmin.

Geillis on 15-vuotias kotiapulainen, joka työskentelee David Seatonille. On Seatonin ”ansiota”, että Geillis vangitaan ja tuomitaan kuolemaan. Eikä vain Geillis, vaan moni muukin nainen kokee saman kohtalon.

Faganin pienoisromaanin tarinan perusta on ns. Pohjois-Berwickin noitavainot (North Berwick witch trials). Geillis Duncan oli todellinen henkilö, joka vainon aikana pidätettiin ja häntä kidutettiin erittäin brutaalisti tarkoituksena pakottaa Geillis nimeämään muita ”noitia”.

Kirjailija käyttää taiteellista vapauttaan luodessaan kuvan Geillisin (ja muidenkin kirjassa mainittujen todellisten henkilöiden) elämästä ja kuolemasta. Tarinaa on helppo seurata, vaikka mainitut noitavainot eivät olisi tuttuja ennestään.

Itse tosin uteliaana aloin googletella aiheesta kesken lukemisen, koska halusin tietää missä suhteessa kyse on fiktiosta/faktoista. Mielestäni historiallisten tapahtumien tietämys toi syvyyttä tarinaan.

Hex ei kerro pelkästään noitavainoista, vaan kirjailija on ladannut tekstiin melkoisen määrän paasausta naisen asemasta. Nykyajan Iriksen suulla hän vertailee, miten naiset yhä edelleen ovat alisteisia miehiin nähden. Toisin sanoen moni asia (asenne) ei ole muuttunut sitten vuosituhansien.

”A woman’s voice is a hex. She must learn to exalt men always. If she doesn’t do that, then she is a threat.”

Etenkin kirjan alkupuolella tätä feminististä paatosta esiintyy siinä määrin, etten tiedä miten siihen suhtautua. En oikein jaksa alleviivaavaa ”kauhistelua” (oi kun miehet ovat niin kamalia, kyllä me naiset olemme niin kärsineet ja kärsimme yhä), koska sellainen ei varsinaisesti tarjoa mitään ajatuksia.

Lähinnä tuli mieleen, että kirjailija halusi ympätä kirjaansa feministisen kulman ja loihti sen väkisin ja väkinäisesti. Mielestäni sen olisi voinut upottaa tarinaan tyylikkäämmin.

Jenni Fagan on runoilija ja se näkyy kirjan kielessä ja tyylissä. Dialogit tuovat ajoittain mieleen teatteriesityksen, jossa näyttelijät vetävät överiksi roolinsa.

- Do you know, Geillis, I like to think about what would happen if the women of now went out to march for the women of then. And if… the women of then marched with the women of now.
- I would do that, Iris, we all would.
- Would you?
- Aye, all the witches in the faraway world you come from and here too, all together, marching.

Kiinnostava ja hieman koskettavakin teos, joka kestää toisenkin lukukerran – etenkin, jos lukee ensimmäisen kerran tietämättä Pohjois-Berwickin noitavainoista ja toisen kerran, kun on lukenut aiheesta ja tietää keskeiset henkilöt ja heidän taustansa.


Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 13. Kirjan tapahtumapaikka on suljettu tai rajattu.