Sivut

maanantai 9. syyskuuta 2019

Pappikin on ihminen

Kesäisin Suomessa aktivoidun muistamaan Helena von Zweigbergkin ja erityisesti hänen vankilapappi Ingridistä kertovan sarjan.

Sarjassa on neljä kirjaa, joita olen laiskasti saalistellut muun muassa divareista. Tänä kesänä tärppäsi ja löysin sarjan neljännen osan, joka on nimeltään Kuka jäljelle jää.

Kolmas osa piti siten saada hyppysiin ja tutkin saisiko sitä mökkikunnan kirjastosta ja sieltähän sen sai. Muutkin sarjan kirjat olisi sieltä saanut, joten periaatteessa olen haeskellut niitä turhaan. Toisaalta pyrin lukemaan suomalaista kirjallisuutta Suomessa, joten siksi en ole aiemmin tullut katsoneeksi saisiko niitä kirjastosta.

Helena von Zweigbergk: Joka häpeää kantaa
alkuper. Hon som bar skammen 2004
Karisto 2005
suomentanut Sirkka-Liisa Sjöblom
s. 440

Olen ruotinut aiemmissa postauksissa (linkit postauksen lopussa) melko lailla Ingridin persoonaa ja tekisi mieleni taas ruotia: muutos ja muuttuminen on Ingridille vaikeaa (kenellepä ei olisi) ja oikeastaan ne samat kipupisteet toistuvat kirjasta toiseen. Ingrid tietyllä tapaa kehittyy, mutta kuitenkin polkee paikallaan.

Laura on viisikymppinen entinen prostituoitu, joka on tuomittu vankilaan huumeiden välittämisestä. Ingrid työskentelee samaisessa vankilassa pappina ja Laura pyytää Ingridiltä apua muistelmiensa julkaisussa. Ingrid lupaa lukea Lauran käsikirjoituksen, joka sisältää arkaluontoista tietoa eräistä julkisuuden henkilöistä. Ja sitten käsikirjoitus leviää vääriin käsiin, asia johtaa toiseen ja kolmanteen eikä mikään oikein suju suunnitelmien mukaan.

Ingrid on edelleen varsin sinisilmäinen ja herkkäuskoinen. Hänen on vaikea saada Laurasta selkoa, nähdä kulissin taakse. Vai onko mitään kulissia olemassa? Millainen Laura oikeasti on?

Mielestäni Ingrid lankeaa siihen samaan ansaan kuin muissakin kirjoissa: hän mieluummin pitää kiinni omista ennakkoasenteistaan eikä siksi näe ihmisissä toista puolta. Ingrid on ikään kuin "päättänyt", millainen henkilö on ja vaikka tuo henkilö lähettäisi ristiriitaisia viestejä, Ingrid ei kykene muuttamaan käsityksiään. Ei ainakaan ennen kuin ne hierotaan hänen naamaansa.

Käsikirjoitusdraaman ohessa Ingridiä työllistää suhde ja tulevat häät Andersin kanssa. Ingrid on itsepäinen ja hieman hukassakin. Hän käy keskusteluja Jumalan kanssa, pohtii käytöstään ja ajatuksiaan. Miksi hänen on niin vaikeaa olla Andersin kanssa, vaikka sitähän hän haluaa.

Myös suhde omiin vanhempiin on vaikea, jopa katkera. Pakko taas todeta, että Ingridillä on melko mustavalkoisia ja inhottaviakin ajatuksia moniin asioihin ja henkilöihin liittyen. Kenties hän jollakin tasolla ymmärtää itseään ja asenteidensa taustaa, mutta ei silti kykene muuttamaan suhtautumistaan. Sitä on ajoittain turhauttavaa lukea, mutta toisaalta juuri Ingridin säröisyys tekee hänestä kiinnostavan persoonan.

En yleensä innostu kirjoista, joissa on vahva uskonnollinen vire mutta nämä Helena von Zweigbergkin kirjat ovat poikkeus. Minusta on kiinnostavaa lukea Ingridin ajatuksia ja niiden kulkua, hänen monologejaan Herran kanssa. Niitä ei kuitenkaan ole niin paljon, että alkaisivat tympäistä. En edes osaa eritellä, mikä näissä kirjoissa niin kiehtoo: ehkä se on Ingridin persoona, joka on todella taiten rakennettu.

Säästän sarjan viimeisen kirjan matkalukemiseksi. Olen edelleen Suomessa, mutta kotiinpaluu häämöttää vajaan parin viikon päässä. Pakko todeta, että ihan kihelmöi päästä lukemaan sitä viimeistä osaa!


Ingrid-sarjan kirjat:

Kun Jumala sulki silmänsä
Rakkaus viiltää syvältä
Joka häpeää kantaa (tässä postauksessa)
Kuka jäljelle jää (lukulistalla)

6 kommenttia:

  1. Uskonto vaivaa minuakin, mutta se on vahvasti läsnä kirjallisuudessa, siitä ei pääse irti. Taivaslaulun jälkeen suomalainen kirjallisuus on alkanut pursuta uskontoon liittyviä kirjoja.
    Luen nyt Marttisen uusinta kirjaa ja yllätys, yllätys jehovalaisiahan sieltä löytyy. Olen vasta alussa, joten katsotaan nyt miten käy, luenko loppuun vai en. Marttinen on kyllä vahvojen kirjojen kirjoittaja.
    Yleensä yritän vältellä kirjoja, joissa jo nimessä on jumala, mutta tänä vuonna olen lukenut jo kaksi sellaista kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut pauliina Rauhalan Taivaslaulun ja Ben Kallandin Vien sinut kotiin, molemmista pidin. Tässä von Zweigbergkin kirjasarjassa kaiketi erilaista on se, ettei siinä sinänsä käsitellä uskonnon "ongelmallisuuksia", kuten edellä mainituissa teoksissa. Von Zweigbergkin teoksissa Ingrid vain sattuu olemaan vankilapappi ja kirja kuvaa hänen työtään ja ajatuksiaan (ja tietenkin uskoa) kaiken muun ohella.

      Poista
  2. Onpa minulle ihan tuntematon kirjailija ja sarja! Ehkä voisi joskus etsiä näitä käsiinsä ja kokeilla, miltä ne vaikuttavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, minusta tämä sarja on oikein koukuttava! Suosittelen aloittamaan siitä ekasta kirjasta eli Kun Jumala sulki silmänsä, sillä vaikka kukin kirja on itsenäinen kokonaisuus, taustalla kuitenkin kulkee Ingridin elämä ja sen muutokset. Myös Ingridin persoonaan pääsee paremmin sisälle, jos lukee kirjat järjestyksessä.

      Poista
  3. En olekaan tästä sarjasta tai kirjailijasta kuullut, mutta vaikuttaa mukavasti vähän erilaiselta sarjalta (ja kivaa, että olet löytänyt jonkun ei-genre-sarjan). Uusimmat kotimaiset uskonnollisuutta käsittelevät romaanit olen kiertänyt kaukaa, sillä tuntuu, että niissä pyöritään vain lestadiolaisuuden ympärillä ja se aihe on jotenkin tunkkaisen oloinen. Tämä sarja vaikuttaa hieman moniulotteisemmalta ja mielenkiintoisemmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat periaatteessa dekkareita eli rikosromaaneja, kuten kirjan kannessa määritellään. Rikos/rikoksia tosiaan tapahtuu, mutta niiden tutkiminen ei sinänsä ole keskeisin osuus. Minusta nämä ovat varsin raikkaita juuri siksi, että uskontoa ei käsitellä ongelmallisuuksien kautta, vaan osana elämää.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.