Sivut

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Reissutiedote

Mainitsin toukokuussa lähteväni patikkareissulle järville: se reissu starttaa huomenna aikaisin aamulla vuorka-auton noutamisella. Sitten vain kamat (joita en ole vielä pakannut, hmm) autoon ja prum (mies ajaa, minulla ei ole ajokorttia).

Emme aja kuitenkaan suoraan järville, vaan heitämme matkalla parin tunnin lenkin Cotswoldissa ja siitä jatkamme Derbyyn, jossa vietämme pari yötä. Nimittän sunnuntaina heitämme Peak Districtillä ekan kunnon patikan, jonka pituus on seitsemisen tuntia (vuoristossa ja kukkulaisilla alueilla ei ole mielekästä käyttää maileja tai kilometrjeä mittarina, vaan nimenomaan aikaa koska patikointi rinteillä on eri asia kuin tasamaastossa – 20 kilsaa vuorilla on täysin eri asia kuin 20 kilsaa tasaisella).

Maanantaina hurautamme sitten järville, jossa yövymme eri paikoissa tehden päiväpatikoita. Vaikka olemme olleet useita kertoa järvillä, on Englannin korkein huippu Scaffel Pike silti vielä valloittamatta. Se puute korjaantuu tällä reissulla.

Jokunen saattaa muistaa minun maininneen korkeanpaikankammostani. Se aktivoituu vain tieyissä paikoissa: minulle vaikeita ovat muun muassa hyvin aukeat ja jyrkät rinteet. Sellaisia ei kuitenkaan voi välttää, joten pakko vain jatkaa siedättämistä, jos haluaa vuorilla patikoida.

Siedätyshoitoa onkin odotettavissa: nimittäin olen luvannut suorittaa jommankumman Via Ferratan. Siinä voi turvallisessa ympäristössä kasvattaa itseluottamusta ja kehonhallintaa. Tosin korkeanpaikankammoni ei johdu näistä tekijöistä, vaan sitä (kammoa) ei voi selittää: keho vain jäykistyy ja menee lukkoon, kun tarpeeksi kammottaa. Mitään patikkaa en ole silti toistaiseksi jättänyt kesken tämän takia, vaan olen aina saanut raahattua itseni eteenpäin.

Toivon, että pakottamalla itseni toimimaan Ferratalla kammoni kanssa, se siedättää minua toimimaan tiukoissa paikoissa patikoillakin. Mahdollista tietenkin on, että jähmetyn radalla enkä saa sitä suoritettua, mutta en oikeastaan usko siihen, koska olen melko sisukas: jos päätän, että menen radan, minähän menen sen vaikka polvet löisivät loukkua ja itku tulisi.

Kolmeksi viikoksi siis kaikkea kivaa luvassa. Pari lepopäivääkin siihen mahtuu eli rennompaa liikuntaa kuin patikointia. En ole makoilja eli jos lähden reissuun, niin ei kiinnosta maata rannoilla tai kökkiä yhdessä paikassa. Haluan tehdä ja nähdä ja kokea. Paitsi Suomessa, jossa voin maata mökillä useita viikkoja reporankana ja lueskella. Tosin sielläkin kyllä käyn yleensä lenkeillä. Jos jaksan.

Blogi vaikenee kolmeksi viikoksi, sillä en usko että ehdin tai edes jaksan päivittää reissun aikana. Eikä se kaikissa paikoissa edes ole mahdollista, kun ei ole välttis koko nettiä. Ihanaa!

Mukavaa kesän jatkoa!

Varusteita

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Minimiete: Soulin murhaajapoika



Aasia kiinnostaa, myös muut maat kuin Japani. Tämän You-Jeong Jeongin romaanin The Good Son (Little Brown 2018, englannistanut Chi-Young Kim, s. 309) otin lukuuni nimenomaan maansa, jota se edustaa perusteella.

Kyseessä on trilleri, jossa lopulta on melko vähän sellaista kulttuurista kosketuspintaa, joka minua kiinnostaa. Tietenkin pelkästään miljöö (Etelä-Korea) on mielenkiintoinen ja pääsi taas karttoja tutkimaan ja lentelemään nojatuolilla eli sängyllä.

Kirjan kertoja on Yu-Jin, joka herää voimakkaaseen veren aromiin ja havaitsee olevansa kauttaaltaan verinen. Syyllinen verenvuotoonkin löytyy pian ja se on oma äiti. Tämä ei ole spoileri, vaan asia paljastuu pian kirjan alussa. Muutenkaan tämä kirja ei ole tyyliltään, kuka teki ja mitä, vaan enemmänkin miksi.

Ihan kiintoisa tarina, mutta kirja ei oikeastaan ole järin yllätyksellinen missään suhteessa. Silti luin sitä suorastaan ahmimalla: kirja on helppo- ja nopealukuinen eli melko kevyt ja kulkee jouhevasti. Olisin kaivannut sitä psykologista syvyyttä, mutta aika pintakellunnalla mentiin.

Ihan luettava kirja kuitenkin, ei kaduta että luin enkä kokenut aikani menevän hukkaan. Kirjan takakannen voi lukea vaikkappa Goodreadsista, kas tässä suora linkki.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Horoskooppimurhat Tokiossa

The Tokyo Zodiac Murders on puhdasverinen rikospähkinä, joka kutsuu lukijan mukaan ratkaisemaan murhia, joita on yhteensä seitsemän. Murhat liittyvät toisiinsa, sillä kaikki murhatut ovat sukua keskenään.


Soji Shimada: The Tokyo Zodiac Murders
alkuper. Senseijutsu Satsujiniken 1981
Pushkin Vertigo 2013 (ensimmäinen enkkupainos 2004)
S. 316
Kirjaa ei ole suomennettu


Tokio 1936. Erakkoluonteinen taiteilija Heikitchi Umezawa läydetään studiostaan kuolleena eikä kyseessä ole itsemurha. Omituisen tapauksesta tekee se, että ovi on lukittu sisältäpäin. Umezawa jättää jälkeensä ”testamentin”, jossa hän muun muassa kertoo, miten aikoo luoda Azothin. Azothin luominen vaatii viiden naisen murhaamisen ja heiltä tiettyjen ruumiinosien ottamisen Azothin rakentamista varten. Näin tapahtuukin, juuri niin kuin ”testamentissa” lukee.

Aika kuluu eikä murhaajaa koskaan löydetä.

Tokio 1979. Vielä yli neljänkymmenen vuoden jälkeen tapaus puhuttaa. Murhia on tässä välissä yrittänyt ratkoa yksi jos toinenkin, tuloksetta. Tapaus kiinnostaa myös kuvittaja ja amatöörietsivä Kazumi Ishiokaa, joka innostuu uudelleen murhan selvittämisestä saatuaan sattumalta uutta tietoa murhiin liittyen vieraillessaan ystävänsä luona. Ystävä on astrologi ja ennustaja nimeltään Kiyoshi Mitarai.

Murhat käydään läpi perinpohjaisesti (horoskooppimerkeillä on niissä tärkeä osuus: siitä kirjan nimi) ja siinä sivussa paljastuu monenlaisia ihmiskohtaloita. Muodostuu hyvin rikas ja yksityiskohtainen kokonaisuus, jonka perusteella murhien pitäisi olla ratkaistavissa. Kirjailija itse saapuu paikalle sivulla 231 ilmoittamaan, että lukijalla on nyt kaikki johtolangat käsissään ja niiden perusteella murhat on ratkaistavissa.

Minusta ei olisi etsiväksi: sain ratkaistua murhat vasta sivulla 269 ja veikkaan, että siinä vaiheessa moni muukin ne kykenee ratkaisemaan, ellei jo aiemmin ole.

The Tokyo Zodiac Murders on hyvin perinteinen arvoitus/mysteeridekkari, jossa ei oikeastaan millään muulla ole merkitystä kuin itse murhien ratkaisemisella. Olisin mielelläni tutustunut paremmin Ishiokaan Ja Mitaraihin, sillä heidän ystävyyssuhteensa on kiehtova – samoin heidän persoonistaan olisi voinut kasvaa vaikka mitä. Mutta se ei ole kirjan pointti eikä oleellista muutenkaan.

En täysin innostu näin selkeästi rikospähkinämäisistä kirjoista enkä ehkä olisi lukenut tätä juuri nyt, jos olisin tiennyt, millainen tämä kirja on. Onneksi en tiennyt. Tokyo Zodiac on hyvin koukuttava ja sisältää runsaasti kaikkea kiinnostavaa ”sälää”, vaikka joissakin kohdin jankkaaminen/toisteisuus hieman rasitti.


Brutaalisuusmittari: 1/3 Jostain syystä oletin, että tämä olisi erityisen brutaali kirja, koska murhat ovat melko raakoja. No ei ole eli herkimmätkin voivat tähän tarttua.