Eläimen ihmiset

Animal’s people on fiktiivinen romaani, johon idea on syntynyt todellisesta katastrofista Intian Bhopalissa 1984. Amerikkalaisomistuksessa olevassa kemikaalitehtaassa tapahtuu kaasuvuoto. Kyseessä on erittäin myrkyllinen kaasu, joka tappaa useita tuhansia paikallisia ja vammauttaa vielä useampia puhumattakaa siitä, millaisia pitkäkestoisia vaikutuksia päästöille altistumisesta voi aiheutua.

Sinhan kirjaa ymmärtää paremmin, jos tietää perusasiat Bhopalin tragediasta. Ne voipi lukea vaikkapa Wikipediasta. Sinha itse kirjoittaa Guardianissa, että vaikka hän sijoitti kirjansa tapahtumat juuri Intiaan (kuvitteelliseen Khaufpurin kaupunkiin) ja yhtäläisyyksiä Phobaliin on, se voisi periaatteessa kuitenkin kertoa lähes mistä tahansa vastaavasta tehdaspäästökatastrofista (lähes) missä tahansa päin maailmaa (kun ihmiset on hylätty katastrofin jälkeen). Sanoma on melko selvä: rikas (vierasmaalainen) yritys poistuu paikalta ja jättää uhrit – ja saastuneen ympäristön - oman onnensa nojaan.

Indra Sinha: Animal’s People
Simon & Schuster 2007
S. 374


"I used to be human once. So I'm told. I don't remember it myself, but people who knew me when I was small say I walked on two feet, just like a human being..."


Näin kertoo Animal, jonka kehossa korkeimmalla sijaitsee pään sijasta perse. Animalin selkäranka alkaa vääristyä hänen ollessaan pieni, eikä hän edes muista aikaa jolloin käveli selkä suorana kahdella jalalla. Hän ei myöskään muista vanhempiaan eikä oikeaa nimeään: hän ristii itsensä Animaliksi, koska ei pidä itseään ihmisenä.

Kuten voimme arvata, Animalin epämuodostuneisuus johtuu paikallisen kemikaalitehtaan myrkkypäästöistä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat fiktiiviseen Khaufpuriin ja erityisesti sen slummeihin ja köyhiin alueisiin, joissa kukin yrittää pärjätä parhaansa mukaan. Päästöistä on aikaa jo vuosikymmeniä, mutta oikeutta – saati hoitoa, korvauksia jne. - uhreille ei edelleenkään ole myönnetty. Zafar-nimisen aktivistin johdolla oikeutta yritetään edelleen saada, mutta se on vaikeaa koska paikalliset poliitikotkin ovat korruptoituneita.

Kun Khaufpuriin saapuu yhdysvaltalainen lääkäri Elli Barber, olisi monen vihdoinkin mahdollista saada kipeästi tarvitsemaansa hoitoa. Ellin klinikka on avoin kaikille eikä maksua peritä. Animalin mieleen juolahtaa mahdollisuus suorasta selästä: jos vain kävelisi kuin ihmiset, hän voittaisi Nishan rakkauden. Ja tämä on oikeastaan se syy, miksi Animal lopulta tarttuu nauhuriin ja alkaa kertoa tarinaansa kasetille.

Salaam jarnalis, it’s me, Animal, I’m talking to the tape. Not the one you gave. That one no longer works, rain got at it, black lumps are possibly scorpion-shit...

Palataan kirjan alkuun, jossa Chunaram houkuttelee Animalia kertomaan tarinansa journalistille. Animal on tarinoinut ennenkin, mutta touhu tympii. Ja kuka vittu edes on Chunaram, mietit sinä nyt. Chunaram on paikallinen, joka haalii ulkomaalaisia värväämään itseään milloin mihinkin toimeen. Rahaa rahaa rahaa, sitä tarvitaan. Yhteisöllisyys on eräänlaista symbioosia, mutta ehkä eniten välittämistä brutaalin kuoren ja ilmaisun alla. Siellä missä eletään eläimen lailla, kukoistaa inhimillisyys ihan toisella tavalla ja tasolla. Se avautuu lukijalle kirjan edetessä.

Tätä kirjaa ei voi tiivistää muutamaan kappaleeseen eikä edes kymmeneen tai pariinkymmeneen. Tämä on kirja, joka pitää itse kokea, sillä niin rikas ja monivivahteinen se on eikä vähiten kielensä takia. Pelkästään kirjan kerronta on aivan omaa luokkaansa, ihan toisesta maailmasta niin kuin Animal ja muutkin kirjan henkilöhahmot. Voit laskea pikkurillisi, sitä ei tarvitse koukistaa teetä siemaillessa. Itse asiassa sen voi vaikka leikata irti, jos joku maksaa viihdearvosta.

Hypätään keskelle kirjaa ja Ellin klinikalle, jota vaivaa heti alkuunsa potilaskato. Ilmainen apu olisi tarpeen, mutta on epäselvää millaisia jauhoja Ellin pussissa on. Ettei vain olisi Kampanin kätyri haalimassa tietoa, jota vääristellä. Ei voi mennä ei voi mennä, sanoo Zafar-aktivistimme joka muuten seurustelee Nishan kanssa ja se tietenkin repii Animalin sydänriepua, mutta toivoa silti voi ja tarkkailla ja stalkata ja kaikenlaista muutakin.

Kuulostaako runsaalta? Varmaan kuulostaa enkä edes maininnut Ma Francaa sun muita. Tosin juonta tässä kirjassa on nimeksi, vaan onpa kuitenkin mutta hyvin hitaasti kytevää ja raahustaen etenevää. Mitä väliä, tämä kirja on suurempi kuin mikään juoni ja kun sen lopussa ymmärtää, se tuntuu vielä suuremmalta.

En väitä, että joka hetki nautin kirjan kielestä, joka on ajoittain suoraan sanottuna haastavaa vaikkakaan ei vaikeaa. Hyvin poikkeuksellista kieltä ja kuitenkin selkeää. Jos et ollenkaan kestä brutaalia kielenkäyttöä (Animal on varsin rääväsuinen kertoja), niin enpä ehdota tähän tarttumaan. Tai toisaalta voisi kyllä tehdä hyvää tarttuakin. Karaistu vähän.

Animal on henkilönä (myös) raivostuttava (en tosin osannut raivostua, vaikka pyörittelin silmiäni) eikä hänen kaikkia moraalisesti arveluttavia tekojaan voi perustella millään tavalla ja ehkä kuitenkin voi. Koska mikäs minä olen tuomitsemaan, jos joku muu on armollinen ja suopea, ymmärtää ja antaa anteeksi. Sellaista sydämen suuruutta on vaikea käsitellä – myös ja erityisesti Animalin. Tämä onkin ennen kaikkea kirja ihmisyydestä ja inhimillisyydestä, ystävyydestä ja välittämisestä. Ja aiheestaan huolimatta se ei murskaa lukijaa alleen - kiitos kirjan tyylin.


Animal’s People on täydellisesti hallittu kaaos, en voi kuin ihailla Indra Sinhan taitavuutta. Muuten, Khaufpurilla on nettisivut (edit. 20.5.2021 ei ole enää sivuja, on poistettu HARMI). Moikka.