Hae tästä blogista

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Kuivakka murhenäytelmä

Minulla ei ole ollut suurtakaan mielenkiintoa (runsaasta esilläolostaan huolimatta) lukea Shamsien romaania, mutta kun se kirjastossa keikkui edessäni, uteliaisuus voitti. Halusin tietää, mikä tässä kirjassa on niin erinomaista, että "kaikki" ovat sen edessä polvillaan.


Kamila Shamsie: Home Fire
Bloomsbury Circus 2017
S. 260


Kirjan alussa Shamsie siteeraa:

"The ones we love ... are enemies of the state" - Antigone, Sophockles

Home Fire on Shamsien mukaan nykyaikainen sovitus kreikkalaisen mytologian Antigonesta. Kyseinen tarina ei ollut minulle ennestään tuttu, joten hieman vilkaisin sitä mutta enemmän vilkaisin vasta kirjan luettuani.

Jos olisin vilkaissut huomattavasti enemmän jo ennen kirjaa, olisin todennäköisesti palauttanut kirjan lukematta kirjastoon. Miksi? Aihe kiinnostaa minua enemmän uutismuodossa ja faktan pohjalta, ei niinkään kirjallisuudessa. Miksi? Koska olen melko täynnä koko aihetta, josta luen muutenkin lähes päivittäin jostain jonkin uutisen. Kaipaan siten kaunokirjallisuudelta muuta.

Mistä tässä kirjassa sitten on kyse? Kenties tärkein teema on muslimien vaikea asema länsimaissa ja tässä tietenkin erityisesti Briteissä islamofobian takia. Kukaan ei varmaan ole välttynyt ilmiöltä: kaikkia muslimeja pidetään fanaattisina ja potentiaalisina terroristeina. Muslimit tulevat ja valloittavat kaikki maat sharia-laeillaan ynnä muut kauhukuvat. Kokonainen uskonto on leimattu ja tuomittu ääriryhmien (terroristien) takia.

Home Fire kertoo eräästä Lontoossa asuvasta muslimiperheestä, jossa isä on ollut terroristi. Äidin ja isoäidin hoiteissa varttuneet sisarukset eivät ole isäänsä pahemmin nähneet saati tavanneet. Isma vanhimpana sisaruksista on ainoa, jolla jonkinlaisia muistikuvia on. Ja sitten isä jo kuolikin, mutta isän teot ovat näkymätön painolasti sisarusten harteilla, mikä kunkin kohdalla konkretisoituu näkyväksi ennemmin ja myöhemmin.

Kirjan juoni on ennalta arvattava, vaikka Antigone ei olisi ennestään tuttu. Kirjan rakenteesta pidin, sillä se mahdollistaa jännitteen vaivihkaisen kasvattamisen. Se voisi mahdollistaa myös henkilöhahmojen syventämisen, mutta aika latteiksi jäävät. Kuin näyttelijöiksi, jotka esittävät repliikkinsä somasti paperista lukien.

Latteuden lisäksi henkilöhahmot ovat suorastaan tylsiä. Vietämme erityisesti Isman ja Eamonnin (Eamonn jatkaa kanssamme kirjan keskiössä, Isma jää taustalle mutta on alati läsnä) kanssa ensimmäiset 54 sivua Yhdysvalloissa ja mietin usein jätänkö kirja kesken (mietin tätä samaa läpi kirjan). Niin kiinnostavia olivat nämä henkilöt.

Jatkoin, koska kirjan kieli/tyyli kiehtoi. Asioita esitellään hienovaraisesti pitkien virkkeiden saattelemana ja sisällä kuin ketjuina, joissa asia johtaa toiseen ja toiseen ja virkkeen lopussa pitää vilkaista alkuun, ellei ala lukea nopeasti. Pikalukua siis ehdottomasti tällaisen kirjan kanssa, koska silloin pitkät virkkeet on helpompi hahmottaa kokonaisuutena eikä se perimmäinen idea katoa sanojen paljouteen. Jotkin virkkeet - ja erityisesti niiden sisältämät ajatukset - ovat niin kauniita, että niiden kohdalla täytyy ihan pysähtyä makustelemaan.

Otaksun näkeväni kirjan ansiot ja ymmärrän, miksi moni siitä pitää. Mutta en silti saa polviani notkahtamaan, en silti saa itseäni innostumaan tästä kirjasta, koska se nyt vain oli tylsä, ei voi mitään. Vaan onneksi kaikkien ei ole pakko pitää samoista kirjoista. Jatkossa pyrin jatkamaan intuitioni kuuntelemista: olisin välttynyt lukemasta tätä, jos olisin kuunnellut.

Ei sillä, että kokisin aikani menneen hukkaan. Uteliaisuuteni on nyt tyydytetty ja kyllähän kirja jotakin minulle antoi - en olisi muuten lukenut sitä loppuun (vaikka myönnän kyllä, että innokkaasti odotin kirjan loppumista ja tein varmaan henkilökohtaisen ennätykseni pikaluvussa).

Suosittelenko lukemaan? Vaikea sanoa, kun makuja on niin monia. Asia selvinnee vain lukemalla itse.

Tästä pääset lukemaan kirjan takakannen ja median sekä yksittäisten kirjailijoiden kehuja. Kirja on valittu Women's Prize for Fictionin (edelliseltä nimeltään Baileys Women's Prize for Fiction) pitkälistalle. Täältä voit tsekata muut ehdokkaat.

Edit: 10.4. 2018 klo. 18:33 (UK time)

Havaitsin, että tästä Shamsien kirjasta on tulossa suomennos joskus syksyllä (ilmeisesti elokuussa) nimellä Joka veljeään vihaa.

Edit. 20.4. klo. 7:05 (UK time)

Kirjasta on blogannut myös Kirjaluotsi

20 kommenttia:

  1. Meillä on tämän kirjan kohdalla ollut selvästi aivan erilainen lukukokemus. Minä olen jo ennestään Shamsie-fani. Olen lukenut häneltä aiemmin kolme kirjaa suomennettuna (Poltetut varjot, Kartanpiirtäjä, Jumala joka kivessä). Mielestäni tässä romaanissa intensiteetti kasvoi upeasti vähä vähältä kohti räjähtävää lopetusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämä oli ensimmäinen Shamsie, vaikka kirjailijasta olen kyllä tietoinen. Ei vain ole tullut tartuttua hänen teoksiinsa enkä usko, että ihan heti tartuntaan niihin muihin. Home Fire on ollut niin paljon esillä, että päätin tosiaan kokeilla. On aina kiinnostavaa, miten eri tavalla ihmiset saman kirjan kokevat.

      Lisäänkin postaukseeni linkin sinun kirjoitukseesi, niin on tarjolla toisenkinlainen lukukokemus kiinnostuneille!

      Poista
  2. En ole lukenut tältä kirjailijalta mitään. Ainahan se herättää kiinnostusta, jos yhdet tykkäävät kovasti ja toiset eivät innostu ollenkaan. Pitänee siis tarttua tuohon suomennokseen. Aina voi jättää kesken, jos ei nappaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, joskus tekee mieli lukea jokin kirja lähinnä siksi, että saa tietää miten se itseen kolahtaa – jos kolahtaa. Kirjan voi tosiaan onneksi jättää kesken, mutta ainakin minulle se on joskus vaikeaa. En tiedä, mikä siinä on niin kauheaa, kun ei kukaan pakota mitään loppuun lukemaan. Oma ongelmani siis tämä. :D Tosin nyt on luvussa eräs kirja, jonka aion jättää kesken eli joskus kyllä osaan!

      Poista
  3. Aihe kuulostaa tosi kiinnostavalta! Miten perheen käy, kun isästä tulee terroristi? Mutta uskon, että tällaisen teeman kanssa voi mennä myös helposti metsään. Ja se on tietysti tylsää, jos henkilöt eivät herätä lukijassa kiinnostusta.

    Itse kirjailijasta en ole koskaan kuullutkaan, taidan olla enemmän out kuin tiedänkään. ;-) No, mutta nytpä tiedän ja laitan nimen muistiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin aihe on kiinnostava, mutta olen ehkä liiaksi marinoitunut siinä (täällä on lehdissä varsin paljon juttuja, analyyseja ja reportaaseja brittimuslimeista ja heidän radikalisoitumisestaan jne.), että se jaksaisi vielä kaunokirjallisessa muodossa herätellä. Siihen vielä (mielestäni) kuivat henkilöhahmot, niin mjoo. On kylä tärkeää, että aiheesta kirjoitetaan ja selkeästi kirjalle on tilausta, koska moni on siitä pitänyt.

      Terroristi-isän ”perintö” näkyy eniten muiden asenteissa nyt jo aikuisia lapsia kohtaan ja tietenkin siinä, miten isän teot ja poissaolo muokkaavat lapsia. Isä kuoli lasten ollessa vielä pieniä ja lapsista lähinnä vain vanhin muistaa edes jotain isästä.

      Kyllähän tätä kannattaa kokeilla – moni on tykännyt ja kieli tässä kirjassa on kyllä kohdillaan!

      Poista
  4. Hei, kiitos muistutuksesta, että Shamsielta on tullut uusi kirja! Olen lukenut häneltä varsinkin varhaista tuotantoa, ja olen kanssasi samaa mieltä siitä, että hän on hieman vaikeatajuinen/koukeroinen kertoja. Mutta tämä vaikuttaa siltä, että saattaisin lämmetä sille raskaasta teemasta huolimatta. Tosin vähän liikaa on tullut luettua terrorismiaiheista kirjallisuutta. Tuo viimeisin Johannes Anyurun teos taisi olla vielä hankalampi kuin tämä ( en saa blogattua siitä, kun en keksi mitään fiksua sanottavaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole muuta vertailupintaa Shamsieen, kun tämä on tosiaan ainokainen jonka olen häneltä lukenut (ja pakko todeta, että tuskin luen hänen muuta tuotantoaan). Koukeroinen kuvaa kieltä hyvin, mutta vaikeatajuinen tämä ei mielestäni ole. Ihan oivaltavaa ja paikoin kaunista kieltä eikä asioita sanota suoraan, mutta kyllä ne voi oivaltaa muutenkin. Minulle tämä tarina – ja sen henkilöt - jäivät ontoiksi ja tylsistyin siksi.

      Olen silmäillyt muutamia kirjoituksia tuosta mainitsemastasi Johannes Anyurun kirjasta. Opin siis kirjan olemassaolosta blogeista. Luulen, että omalta osaltani tämän aiheen käsittely (kirjallisuuden osalta) on nyt toistaiseksi tässä. Tai on minulla kotona muutama ei-kaunokirjallinen teos aiheesta ja ne kyllä varmasti luen jossain vaiheessa.

      Poista
  5. Ajankohtainen aihe ja kiinnostavan kuuloinen lähtökohta. Ikävää, jos toteutus ei yltänyt idean asteelle. Taidan kuitenkin jättää itselleni jonkinlaisen henkisen merkinnän suomennosta silmällä pitäen. Vilkaisen, jos tulee kohdalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan teema on (valitettavasti) varsin ajankohtainen (ja kirjassa mielestäni otetaan fiktion varjolla kantaa erinäisiin asioihin mm. Politiikan piirissä) ja kuvaa varmasti olemassa olevia ongelmallisuuksia, mutta minun makuuni toteutus oli tosiaan tylsä ja kuivakka. Mutta kuten mainitsin, niin moni on tästä pitänyt eli vaikea tietää, miten kirja kolahtaisi ellei itse kokeile.

      Aloin muuten itse lukea kirjaa jo kirjastossa ja jäin heti koukkuun. Kirjan alku olikin hyvin kiintoisa, mutta melko pian mielestäni latistui.

      Poista
  6. Minullakin on tämä kirjailija jäänyt lähinnä nimenbongauksen tasolle. En ole ihan varma, haluanko lueakaan. Minulla taitaa olla samanlainen olo päivästä toiseen vastaantulevien uutisten osalta, en oikein jaksa lukea niitä sitten enää romaaneissa.

    "Isien teot kolmanteen polveen..." - vai miten se meni? Lienee yleisesti hyvinkin sisäistetty teesi uskonnosta huolimatta. Haluaisin uskoa yksilön valtaan tehdä omia päätöksiään ja yritän tuota soveltaa myös suhtautumisessani ihmisiin. On vain niin kovin helppoa yleistää ja kadottaa ihminen massaan. Myönnän itsekin siihen syyllistyväni - ja varmasti useammin, kuin asian oikeasti tiedostan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa jotenkin huojentavaa kuulla, etten ole ainoa joka tietyssä määrin vierastaa kirjallisuudessa aiheita, joista muutenkin virtaa ylenmäärin dataa päivittäisen elämän fiidiin, jos näin tietoteknistä kieltä käyttää. Tykkään lukea oppiakseni ja saadakseni uusia näkökulmia jne. mutta olen havainnut, että liika realistisuus on alkanut rasittaa. Huomaan, että haluan kirjallisuudelta ainakin toistaiseksi myös pakoa tästä maailmasta ja sen päivittäisistä murheista.


      Valitettavasti hyvin kuvaava tuo “Isien teot...” Minuakin ärsyttää ihmisen arviointi – ja tuomitseminen – esimerkiksi vanhempiensa tekojen takia. Mutta tätähän tapahtuu edelleen eikä moni edes itse tajua sitä. Minua epäiltiin aikoinaan alkoholistiksi ja ties miksi eräässä vaiheessa ollessani erään hoidon piirissä (sori kryptisyys, en halua paljastella), koska vanhempani ovat. Myös väitettiin, että “haiskahti vanha viina”, vaikka en ollut juonut. Alkoholista tuntui tulevan hoitohenkilökunnalle “pakkomielle”, koska moni ainakin tuolloin tuntui ajattelevan, että alkoholismi jotenkin “periytyy” sukupolvesta toiseen, koska tokihan lapset kopioivat kaiken vanhemmiltaan ja toimivat sitten samoin omassa elämässään. Hohhoijaa.

      Poista
  7. Uteliaisuuteni heräsi. Jäin pohtimaan, miten tarinassa käy. Ehkä ihmiset ovat tykästyneet kirjaan, kun sen avulla voi tavallaan käydä läpi nykytilannetta? Täytyy pitää kirja mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa jos uteliaisuus heräsi, sitten ehkä kannattaa lukea kirja! :) Koko kirja on oikeastaan valmistautumista räjähtävään loppuun.

      Kirjan teema on tosiaan ajankohtainen ja uskon ymmärtäväni, miksi siitä on moni pitänyt, kuten postauksessani mainitsenkin, vaikka se ei ns. mun juttu ollutkaan.

      Poista
  8. Anyurun He hukkuvat äitiensä kyyneliin iski minuun täysillä, joten painan mieleeni tämänkin kirjan ja odotan suomennoksen ilmestymistä. Taidan lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on maininnut tuon Anyrun kirjan. Jos aihe on samantyyppinen, niin taidan itse sen skipata ainakin toistaiseksi. Nyt ei ole otollinen aika minulla tällaisille kirjoille.

      Poista
  9. Onneksi tosiaan kaikkien ei pidä pitää samoista kirjoista. Vaikeimpia ovat sellaiset kirjat, joiden ansiot näkee, mutta jotka eivät vain kolahda. Onneksi sentään kielestä koit saavasi jotain iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, jos en olisi kokenut tämän kirjan antavan mitään, olisin jättänyt kesken. Joskus aiemmin tunsin jotenkin huonoa omaatuntoa tai vajavaisuutta, jos ei jokin yleisesti pidetty kirja kolahtanut. Enää en jaksa hirveästi vaivata päätäni asialla, koska kyseessä on yksinkertaisesti makuasia eikä kyse "hyvän päälle ymmärtämisestä" tmv. Näitä kirjoja on useita: sellaisia, joista moni on pitänyt, mutta minuun ei ole tehnyt vaikutusta. Mutta monet kirjat myös jakavat melko paljon mielipiteitä.

      Poista
  10. Shamsien kirja näyttääkin olevan mukana tänään julkistetulla Women's Prize for Fiction lyhytlistalla. Muita listalla olijoita en tuntenutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole lukenut noita muita lyhytlistan ehdokkaita, mutta olen muutamaa selaillut kirjastossa ja kirjakaupassa. En lainannut enkä ostanut mitään. Jostain syystä mikään noista ei kauheasti houkuttele eli ei vain kiinnosta. Mutta varaan toki oikeuden muuttaa mieltäni, koska jonakin toisena päivänä kiinnostaa ihan erilainen kuin nyt. :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.