Loputon stondis

Nick Cave: Bunny Munron kuolema
(The Death of Bunny Munro)
Kääntänyt Jukka Jääskeläinen
Like 2009
S. 238

Olen sanaton. Tai oikeastaan en edes ole, mutta mietin viitsinkö sanoa, mitä ajattelen.

Yritän ja varoitan jo etukäteen, että tämä postaus sisältää runsaasti kirosanoja. Niitä kavahtavat voivat lopettaa lukemisen tähän.

Bunny Munron kuolema kiinnosti minua erityisesti tai ainoastaan Nick Caven takia. Cave lienee monelle tuttu ainakin muusikkona, jos ei muuten. Itse diggailen etenkin Murder Balladseja, joista Henry Lee on kestosuosikkini.

Pidän Caven synkästä tyylistä ja oletin, että Bunny Munron kuolemassa pääsen käsiksi syvemmin tähän tummaan tunnelmaan kenties mustan huumorin välityksellä.

Tietäähän kirjan takakansi kertoa

"Kuolettavan hauska satiiri keski-ikäisen ihmisniljakkeen kujanjuoksusta."

Mitä hauskaa on siinä, että Bunnyn kyrpä tuntuu olevan jatkuvassa seisontatilassa. Ihan sama, mitä tapahtuu niin muna seisoo kilpaa järjen kanssa.

Ehkä se huumori onkin siinä: pilaillaan miesten aivoilla. Siis niillä, jotka sijaitsevat alapäässä, ja joilla tuntuu olevan ihan oma elämä. Jopa niin oma, että sitä tekee melkein mitä tahansa, että saa pillua. Voi jee, kylläpä naurattaa.

Tai sitten se on hauskaa, kun Bunny juoksee housut kintuissa pihamaalla saatuaan turpaansa. On se vaan niin koomisen näköistä, että heko heko. Minusta se on enemmänkin säälittävää, jopa surullista. Ei naurata, sori.

Kansilieve kertoo:

"Viiltävän nokkela romaani seivästää keski-ikäisen miehen vartaaseen, valelee saalinsa mustan huumorin marinadilla ja grillaa sen groteskin farssin liekeissä."

Kuten kirjan nimestä voi päätellä, joku kuolee. Minulla kävi kerran mielessäni, että olen ehkä erehtynyt kuolijasta. Bunnyja on nääs lopulta kolme: on Bunny Senior, Bunny ja Bunny Junior. Pienen hetken kelasin, kukahan se näistä mahtaa lopulta kuolla.

Vähänkös olisikin ollut käänne, kun "väärä" Bunny olisi kuollut. Tietenkään ei kuollut ja tämä ei ole mikään juonipaljastus, sillä kirja on jaettu kolmeen osaan, joiden alaotsikot kyllä antavat selkeästi ymmärtää, kuka se kuolija on. Kunhan leikittelin ajatuksella, etten kuolisi itse tylsyyteen lukiessani.

Minusta kirjan loppu ei ollut edes mitenkään yllättävä, vaan oikeastaan melko tyypillinen alkoholistinarkkarille. Lähinnä ihmettelen, miten tuolla dokaustahdilla pysyy edes kyrpä pystyssä. Ehkä Bunny veti Viagraa, en ole varma. Jossain mainittiin Viagra, mutta kenties se oli se toinen kirja, jota luin samaan aikaan.

En löytänyt tästä kirjasta mitään "viiltävän nokkelaa". Minusta tämä oli keskinkertaisesti kirjoitettu kirja alkoholi- ja huumesekoilusta vailla minkäänasteista syvyyttä. Tai no, pikkuisen kävi sääliksi Bunny Junioria, joka palvoi isäänsä ja suri itsemurhan tehnyttä äitiään. Isukkia ei taas kiinnostanut muut kuin dokaamiset ja vaginat ja panemiset.

Loppuun parit randomilla valitut sitaatit eli työnsin sormen vagin (sorge, pyörii eräs sana päässä, kun tuota sanaa on tullut luettua sen verran monta kertaa) kirjan väliin ja avasin.

Kas tässä ensimmäinen maistiainen sinulta 129:

"Bunny istuu McDonald'sissa stondis elvytettynä, sillä kassatytöllä ei ole juuri lainkaan vaatteita punakeltaisen univormunsa alla."

S. 53

"Seuraavana penkillä on seksikäs Helen Claymore, joka hänkin tarjoaa Bannylle häijyjä pikku katseita, mutta Banny huomaa, ettei hän tee niin täydestä sydämestään ja että hän on selvästi valmiina hommiin."

S. 13

"Bunny kiroilee hiljaa, ja sillä hetkellä kaikki energia, niin seksuaalinen kuin muukin, karkaa hänestä. Hän tuikkaa kaukosäätimellä televisioon päin, ja laite sulkeutuu kohinasihahduksen säestämänä ja hän antaa päänsä kallistua tääksepäin. Hän keskittää katseensa katossa olevaan tahraan, joka on muodoltaan kuin pieni kirkonkello tai naisen rinta."

Olenkohan kohtuuton, jos sanon että moni pitää tästä kirjasta (vain) siksi, että se on Nick Caven kirjoittama. Minäkin olisin halunnut pitää tästä, mutta ei väkisin. Jatkan kuitenkin Caven musiikin ja lyriikoiden arvostamista.

~~~

Bunny Munron valitsin toiseksi voittokirjaksi Leena Lumen arvonnassa vuonna 2011. Arpaonni on siis todistettavasti suosinut minua (toivottavasti suosii jatkossakin - Leena Lumilla on muuten juuri parhaillaan käynnissä Huhtiarvonta: käykääs tsekkaamassa täältä!).

Leena Lumi on kokenut kirjan eri tavalla kuin minä, kannattaa lukea hänen arvionsa täältä.

En osaa sanoa, miksi minulla kesti näin monta vuotta lukea tämä kirja. Luulen, että se hautautui kirjapinoihin ja lopulta unohtui sinne. Tehdessäni TBR 80 -listaa kirja putkahti sitten esille ja päätyi kyseiselle listalle.

Kirjavuoren valloitus karttuu siis jälleen yhdellä kirjalla.