Elämän Rouva

Eeva Joenpelto: Elämän rouva, rouva Glad

Tämä olikin ensimmäinen kirja, jonka Eeva Joenpellolta olen lukenut. Halusin saada mukaani suomilomalla suomenkielistä ja suomalaista kirjallisuutta.

Koska vietin suuren osan ajasta aika syrjäseudulla, eivät kirjamarkkinat olleet päätä huimaavat. Kolusin lähinnä kirppiksiä ja sieltä tämäkin kirja tarttui käteeni – onneksi.

kirjan takateksti ei nyt niin houkutteleva ollut, mutta valitsinkin sen (kirjan) lähinnä pituuden (noin 500 sivua) perusteella. Mitä pidempi kirja, sen parempi.

Rouva Glad on ehtinyt elämässään kolmesti naimisiin. Kukin avioliitto on omalla tavallaan dramaattinen ja niille kaikille on yhteistä se, että miehet ovat kuolleet ja rouva Glad on jäänyt yksin. Rouva Glad ei kuitenkaan ole lannistunut, vaan aina jatkanut elämäänsä.

Gladin avioliitot käydään läpi takautumina. Kirja alkaa nykyajasta ja siitä, kun rouva Glad tutustuu pienen paikkakuntansa uuteen, hieman kummalliseen nimismieheen. Heidän välilleen syntyy erikoinen ystävyyssuhde. Tulee tunne, että he tarvitsevat toisiaan, mutta kumpikin omista itsekkäistä lähtökohdistaan.

Kirja on ennen kaikkea mielestäni henkilökuvauksen tapainen teos rouva Gladista ja myös siitä, miten eri tavoin ihmiset voivat tulkita samaa tilannetta. Tai miten aika muuttaa muistikuvia.

Rouva Glad ei ole mitenkän erityisen miellyttävä ihminen, vaikka osaa sellainen toki ollakin. varmasti hän myös omasta mielestään on hyvä ihminen, sillä hän tuskin näkee vikaa itsessään. Sen sijaan hän näkee vikoja ja puutteita toisissa.

Silti huomaan ihmeekseni jopa pitäväni tästä rouvasta. Jokin hänessä tenhoaa. Mietin voiko se johtua siitä, että ajoittaisesta ilkeydestään ja arvostelukyvynpuutteestaan huolimatta hän kokee itse olevansa vilpitön. Hän ei ehkä oikeasti vain tajua.

Tätä kirjaa on vaikea selittää, se pitää lukea. Luulen myös, että tämä saattaa olla sellainen kirja, joka jakaa lukijat aika lailla kahtia: Osa ei ehkä voi sietää, osa pitää. Mene ja tiedä. Minä lisään tämän kuitenkin suosikkeihini.


***

Satuinpa muuten ostamaan pari muutakin Eeva Joenpellon kirjaa tuliaisiksi itselleni: Vetää kaikista ovista sekä Kuin kekäle kädessä.

Kummatkaan kirjat eivät sano minulle juuri mitään. Tosin pikainen googletus toi tietoa, että teos Vetää kaikista ovista aloittaa kirjasarjan. Minulla kävi tuuri kirjavalinnassa, sillä sarjan toinen kirja on Kuin kekäle kädessä.

Jos olisin tiennyt, että kyseessä on kirjasarja, en olisi ehkä ostanut näitä kirjoja. Tai sitten olisin ostanut ne kaikki. Kirppiksellä nimittäin oli paljon Joenpellon kirjoja. Mutta ehkä täydennän sarjaa sitten ensi kerralla, jos pidän lukemastani.

Kuulisin mielelläni Eeva Joenpeltoa lukeneiden mielipiteitä hänen kirjoistaan!

Tyttö ja helmikorvakoru

Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru

Tässäpä vasta kirjallinen helmi, jonka lukemista olen jostain syystä vain siirtänyt ja siirtänyt.

Griet asuu pikkukylässä käyhien vanhempien kanssa. Koska Grietin isä on sokeutunut eikä voi enää työskennellä ja rahasta on pulaa, ehdotetaan Grietiä kylään muuttaneen pasiskunnan palveljaksi. Griet saa paikan ja muuttaa pariskunnan taloon, jossa myös vaimon äiti asuu.

Talon isäntä on kuuluisa taidemaalari Vermeer. Griet kiinnostuu hänen työstään ja maalaamisesta ja löytää lohtua Vermeerin ateljeesta vaikean arjen keskellä.

Pidin valtavasti kirjan tunnelmasta ja Chevalierin taidosta kuvata tuota pientä hollantilaista kylää. Kirjassa eletään 1600-lukua ja pelkästään ajankohdan tavat ja käytännöt ovat kiehtovia ja muistuttavat siitä yksinkertaisuudesta, joka muinoin vallitsi.

Tämän kirjan haluan ehdottomasti lisätä suosikkini-kategoriaan.

Kuka murhasi maahanmuuttajan

Nyt voi tulla useampikin päivitys lyhyessä ajassa, sillä en ole jaksanut reaaliajassa kirjoittaa kaikista lukemistani kirjoistani.

Minulla on kuitenkin pakkomielle sanoa edes muutama sana jokaisesta lukemastani kirjasta (koska tämä blogi on myös itselleni muistio siitä, mitä olen lukenut), joten täältä pesee.

Eppu Nuotio: Varjo

Varjo on Nuotion neljäs Pii marin –romaani. Koska olen lukenut kaikki edellisetkin, oli tämäkin pakko lukea.

Ei silti kannata ajatella, että tämä kirjasarja olisi mitenkään erityisen taitavasti kirjoitettu ja jännittävä. Varjo on samaa tyyliä kuin muutkin Pii Marin –sarjan kirjat eli tapahtumien tykitystä ilman sen kummempia tunteita.

Syy, miksi kuitenkin tämäkin kirja oli pakko lukea, oli yksinomaan mielenkiinto Piin ja poliisi Heinon suhteen tilasta. Jokin näissä kirjoissa koukuttaa, vaikka ajoittain lukeminen jopa tylsistyttää. Tylsistyminen menee kuitenkin aika nopeasti ohi ja onneksi kirjakin on lyhyt.

Varjossa selvitellään maahamuuttaja-morsiamen murhaa. Pii saa myös tietää enemmän biologisesta isästään mm. sen, ettei hän välttämättä kuollutkaan auto-onnettomuudessa: hänet ehkä murhattiin.

Siinäpä juonen ydin olikin parissa lauseessa. Luonnollisesti on pakko lukea seuraavakin sarjan kirja (Paine), joka on jo ilmestynytkin. Olen vain vähän jäljessä, kun suomalaisten kirjailijoiden kirjojen saaminen tänne on suuren työ takana.

Olen kirjoittanut muistakin Pii Marin –sarjan kirjoista. Jos kiinnostaa, ne ovat täällä.

Vaimoni on itsemurhapommittaja

Yasmina Khadra: Attentaatti

Menestyvän arabitaustaisen israelilaiskirurgin maailma murenee, kun hänen vaimonsa kuolee itsemurhaiskussa Tel Avivissa.

Kirurgi alkaa selvittää vaimonsa kuolemaa, sillä hänen on vaikea kuvitella vaimoaan itsemurhapommi-iskun päätekijäksi.

Kirjaa on kehuttu mm. ajankohtaisesta aiheestaan ja siitä, että se valottaa juutalaisten ja palestiinalaisten välisiä poliittisia ristiriitoja – tai niiden taustoja pikemminkin. Tästä kirjasta siis pitäisi kaikesta päätellen sivistyneen ihmisen pitää.

Vaan enpä kummemmin pitänyt, joskaan en kärsinyt suuresti sitä lukiessani. Minusta kirjan tietoa antavaa merkitystä on liioiteltu. Asioita käsitellään enemmänkin tunnetasolla ja sivulauseissa, ei mitenkään niin syvällisesti kuten vähän toivoin.

Asioita ei pahemmin myöskään selitetä, vaan toitotetaan ilmoille usein muutamalla lauseella. Minä olisin jäänyt kaipaamaan perusteellisempaa selvitystä. Totta tiettenkin on, että kyseessä on romaani eikä mikään tutkielma, mutta siksipä en lähtisikään kiittelemään Attentaatin tiedollista antia.

Häiritseväksi koin myös kirjaan sopimattomat ja töksähtävät kuvaukset mm. ympäristöstä. Vertauskuvat olivat mielestäni ajoittain jopa huvittavia. Meinasin laittaa tähän muutaman sitaatin, mutta en jaksa nyt lehteillä kirjaa. Jos oikein innostun, lisään lainaukset jälkikäteen.

***

Olen lukenut myös Yasmina Khadran teoksen Pagdadin kutsu.