Meren huoneissa

Richard Mason: Meren Huoneissa

Ostin tämä kirjan sen perusteella, että olen lukenut Masonilta erään toisen kirjan, Yhdessä, ja pidin siitä.

Meren huoneissa on Masonin esikoisteos ja täytyy todeta heti alkuun, että enpä olisi uskonut, että niin nuori voi kirjoittaa niin kypsästi.

Kirjan keskeinen teema on syyllisyys, mutta se kuvaa myös ihmisen kasvua ja muuttumista iän ja etenkin sekä kokemusten että tapahtumien myötä.

Kaiken pahan alkuna ja juurena on James Farrellin ja Ellan välinen rakkaus, joka alkaa vieriä kuin lumipallo kylväen tuhoa ympärilleen.

Kirja alkaa James Farrellin tunnustuksesta. Hän on tappanut vaimonsa Sarahin, joka oli Ellan, Jamesin suuren rakkauden, serkku. Hautajaisia odotellessa Farrellilla on sisäinen pakko käydä läpi elämänsä ymmärtääkseen itseään ja tarkastellakseen syyllisyyttä, joka niin pitkään on hänessä asunut.

Farrellin muistojen kautta lukija johdatetaan Englannin seurapiireihin ja tutustutetaan sen ihmisiin. Kirja ei sijoitu menneisyyteen, vaan kirjan nykyisyys edustaa aikakäsityksemme mukaan tulevaisuutta, Farrellin muistot sen sijaan kuvaavat suunnilleen reaaliaikaa.

Tällä aikakäsityksellä ei tarinan kannalta oikeastaan ole muuta merkitystä kuin tietyt käytännön tekijät esimerkiksi matkapuhelimien olemassaolo. Mason kuvaa hyvin aidonoloisesti näitä seurapiirejä ja hän on myös taitava rakentamaan henkilökuvia.

Mikään seurapiiriteos saati imelä rakkaussoppa ei tämä kirja kuitenkaan ole. Kaiken taustalla kulkee melankolisena nuorana syyllisyys ja petos, joiden laajuus avautuu hiljalleen lukijalle.

Jotta päätyy vaimonsa murhaan, sitä odottaa aika suurta tragediaa taustalta. Nämä kaikki selviävät kirjan lukemalla, maltillisesti. Kirjan tyyli on lyyrinen ja tarina koskettava. Se piti vahvasti otteessaan loppuun saakka.

Hyvä sängyssä

Keksin Jennifer Weinerin kirjan Hyvä sängyssä Hömpän Helmistä. Laitoin nimen muistiin ja jokin aika sitten kirja osui käteeni divarissa. Tietenkin ostin.

Cannie ehdottaan Brucelle, että he pitäisivät vähän taukoa. Bruce tulkitsee sen haluksi erota kokonaan. Tästä kaikesta lähtee liikkeelle tapahtumavyöry, josta Cannie saa lukea jopa lehdestä.

Bruce on saanut paikan Moxien kolumnistina ja siellä hän ruotii suhdettaan C:hen. Hänen ensimmäisen kolumninsa nimi on ”Elämää XL-kokoisen naisen kanssa”. On selvää, että C on yhtä kuin Cannie.

Olen oikeastaan ymmälläni siitä, miten hyvää luettavaa hömppä voi olla. Keskeiset henkilöhahmot ovat uskottavia, joskin Cannien ylistetty älykkyys jäi minulta huomaamatta. Pikemminkin hän vaikutti joiltakin osin enemmänkin keskenkasvuiselta aikuiselta ja kyvyttömältä hallitsemaan itseään.

Se ei kuitenkaan häirinnyt itse lukunautintoa. Olin vähän pelännyt, että kirja olisi yltiöromanttinen rakkaustarina, mutta sepä olikin kaikkea muuta. Toki tunteet ovat tärkeä elementti tässä kirjassa, mutta ei yksinomaan rakkaus, vaan koko ihmisen tunnekirjo.

Kirjassa tapahtuu muutama yllättävä käänne, joita en ainakaan itse olisi osannut arvata (ainakaan ihan heti). Kaiken kaikkiaan siis todella viihdyttävä kirja. En osaa tämän enempää tästä sanoa.

Lue kirjan arvostelu Hömpän helmistä – siellä on pidempi ja parempi kirjoitus!

Orjakapina Kapin kupeessa

-->

En ole lakannut lukemasta, mutta minulla on ollut motivaatio-ongelmia luettujen kirjojen listaamisessa. Toisinaan tuntuu, ettei ole mitään sanottavaa. Se ei johdu kirjoista, vaan jonkinlaisesta sisäisestä tylsistymisestä.

Brinkiä en kuitenkaan voi ohittaa hiljaa, sillä hänen Etelä-Afrikasta kertovat kirjat ovat mielenkiintoisia, koskettavia, sanomarikkaita.

Andre Brink: Myrskyinen hiljaisuus

Tapahtumat sijoittuvat Etelä-Afrikkaan. Apartheid kukoistaa (joskin ilmassa on murroksen merkit) ja se onkin kirjan keskeinen teema, kuten Brinkin useissa teoksissa. Eletään vuotta 1825, mutta oikeastaan tapahtumavyöry on saanut alkunsa jo paljon aikaisemmin.

Mentyään naimisiin Nicolaas perii isältään maatilan. Hän saa mukaansa myös Galantin, jonka kanssa hän on varttunut koko lapsuutensa. Galant on orja eikä Nicolaasin ja orjan suhde ole mutkaton. Sitä rasittaa tasaveroisen tuntuinen lapsuus ja nykyisyyden baas-orja –asetelma.

Nicolaas ei ole luonteva isännänroolissaan niin kuin ei myöskään Galant orjanroolissaan. Galantia ajaa eteenpäin vimmainen vapaudenkaipuu ja itsensä etsiminen. Kumpikaan ei koskaan enää kohtaa toistansa, ei ymmärrä ajatuksien eri raiteita.

Molemmat arvioivat toisen käytöstä yleisten odotusten ja mallien mukaan. Siinä he kuitenkin menevät metsään ja ymmärtävät toisensa niin väärin kuin voi ymmärtää. Ikään kuin he puhuisivat eri kieltä ymmärtäen vain sanan sieltä täältä ja sekin tulkitaan – kuten inhimillistä on – omien odotusten, pelkojen ja olettamusten kautta.

Galant tappaa isäntänsä ja siinä sivussa kuolee muutama muukin valkoinen. Miten kapinaan päädyttiin, on pitkä tarina. Sitä ovat omalta osaltaan kertomassa useita henkilöitä – niin mustia kuin valkoisia.

Brinkin ratkaisu useasta kertojasta toimii erinomaisesti. Emme näe vain toista – valkoista tai mustaa – kantaa, vaan molemmat. Sinänsä kirja on aika surullinen, sillä kenenkään kohtalo tai elämä ei ole eikä ole oikeastaan koskaan ollutkaan järin onnellinen. Voisi sanoa, että vähiten ajattelevat ja osaansa tyytyvät ovat niitä onnellisimpia.

Kirja alkaa syytekirjelmällä, joka voisi periaatteessa olla referaatti kirjasta. Pitäisin sitä itse kuitenkin alkusoittona, joka valmistaa orkesterin täyteen soittoon. Yksinään se nimittäin jää vain ontoksi soinnuksi, josta puuttuu melodia.

Tämä kirja menee suosikkeihini.