Lassi Sinkkonen: Solveigin laulu
Kirja kertoo Solveigista ja hänen elämästään hänen itsensä kertomana. Kirja alkaa Solveigin syntymästä ja kulkee kronologisesti siitä eteenpäin. Solveigin tie on täynnä pikkukiviä, joskus isompiakin.
Suurin kivi lienee hänen äitinsä, Saara joka jo kerran hylkäsi tyttärensä palatakseen kuitenkin muutaman vuoden jälkeen takaisin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Poissaolo ei suinkaan ole kasvattanut Saaraa äidilliseksi, vaan hän on, jos mahdollista, vieläkin ilkeämpi ja katkerampi. Saaran vallan alaisuudessa varttuu Solveig, kun isä-Börjekään ei pahemmin pysty heidän puoliaan pitämään.
Joskus tuntuu siltä, että kirja on hiljainen, siinä tapahtuu hiljaa. Kuin unessa. Monet Andrei Makinen teoksista ovat sellaisia. Hiljaisia.
Toiset kirjat taas ovat äänekkäitä, jotkut suorastaan meluisia. Solveigin laulua voisi kutsua meluisaksi. Huomatkaa, etten koe kirjan "ääniä" mitenkään negatiivisina, vaan ne voisi rinnastaa tunnetiloihin.
Solveigin laulussa kieli huutaa ja ihmiset huutavat. Kirjaa lukiessa hengästyisi, jos se olisi mahdollista. Sen lukeminen on aikamoista haipakkaa. Mutta hyvällä tavalla, sillä kirjaa oli vaikea päästää käsistä.
Kirjassa käytettyyn kieleen, sisälsi slangia, tottuminen vei hetken, mutta siihen pääsi nopeasti sisään. Kirja on tarinaltaan synkkä, mutta siinä piilee myös valtava määrä mustaa huumoria.
Pidin paljon ja onneksi hyllyssä odottaa jatko-osa Solveig ja Jussi. Minäpä muuten jo tiedän, kuka Jussi on! Jussi ehditään tavata jo tässä ensimmäisessä osassa.
---
Sinkkonen teki itsemurhan 1976. Syitä ei kerrota. Yleensäkään Sinkkosen omasta elämästä en löytänyt pahemmin tietoa. Minua kiinnostaisi tietää enenmmänkin.
Solveigin laulusta on tehty 70-luvulla tv-sarja. Onko joku sattumoisin nähnyt?