Hae tästä blogista

maanantai 12. lokakuuta 2020

Paluu kirjojen pariin

 

Hei pitkästä aikaa! Patikat on nyt heitetty. Kolme viikkoa meni tosi nopeasti ja erittäin luonnollisissa merkeissä. Sivuakaan mistään kirjasta en lukenut eikä minulla edes ollut kirjaa mukana. Tiesin, etten reissussa ehdi enkä jaksa keskittyä lukemiseen.

Patikat olivat tarkoituksella sen verran rankkoja, ettei niiden jälkeen juuri ollut aivotoimintaa jäljellä. Kuvituksena muutama otos reissusta. Enempää en reissua käsittele tässä blogissa, sen sijaan toiseen blogiini päivitän enemmän juttua (kunhan ehdin ja saan aikaiseksi).

 
 

Lukeminen maistuu nautinnolliselta pitkän tauon jälkeen. Päädyin aloittamaan Shusaku Endon klassikon Silence. Kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa en muista nähneeni, mutta kenties katson sen kirjan luettuani.


8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tuli jo niitä ikävä itsellekin! Noh, toivottavasti ensi kesänä uudelleen :))

      Poista
  2. Kauniita kuvia, vaivatonta uskoa, että noissa maisemissa ja kunnon päivätaipaleilla viikot vilahtelivat, mutta sielu kiittää ja toivottavasti positiiviset muistot jäivät ja kantavat:) Aivot lepo on kova ja terveellinen juttu.
    Kirjat eivät karkaa,joten tervetulemas takaisin lukurintamalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näillä muistoilla jaksaa tämän talven. Toivottavasti seuraava vuosi on kuitenkin hieman armollisempi (viittaan nyt koronaan, tietty). <3

      Kun on pitkään lukematta (minulle kolme viikkoa on pitkä aika olla lukematta), niin suorastaan puhkuu intoa tarttua kirjoihin!

      Poista
  3. Tervetuloa takaisin kirjojen maailmaan! Upeissa maisemissa te olette patikoineet. Kolme viikkoa tuollaisissa maisemissa on ihana irrotus arjesta. Olen kuullut tuosta Shusaku Endon Vaitiolosta ja joskus miettinyt sen lukemistakin. Odotan mielenkiinnolla, mitä kerrot kirjasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkoinen koitos oli, mutta hyvällä tavalla. :D

      Endon kirja on uskomattoman kiinnostava, vaikka onkin melko... miten sanoisin, hiljainen. Synkähkö. Näennäisesti ei paljon tapahdu, mutta silti tapahtuu. Tykkään kovasti, puolivälissä olen.

      Poista
  4. Hienot maisemat. Kirjan kuva herätti mielenkiinnon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Minulla tämä kirja on pitkään ollut lukulistalla. Nyt reissun päätteeksi tuli sellainen olo, että haluan jotain "rauhallista ja hiljaista" luettavaa: valinta osui nappiin.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.