keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Kenen muistot ovat oikeita?

Princeton, 1987: Maineikas professori, Joseph Wieder, murhataan brutaalisti. Tekijää ei koskaan saada selvitettyä ja tapaus jää avoimeksi.

New York, 25 vuotta myöhemmin: Kirjallisuusagentti Peter Katz vastaanottaa käsikirjoituksen, jonka kirjoittaja väittää selvittäneensä Wiederin murhaajan.


E.O. Chirovici: The Book of Mirrors
Century 2017
s. 323
kirja on suomennettu nimellä Peilien kirja


Käsikirjoituksen on kirjoittanut Richard Flynn, joka tunsi edesmenneen professorin. Flynn oli muutenkin tuttu vieras professorin talossa, sillä hän auttoi professoria eräässä projektissa. Miesten välinen suhde ei kuitenkaan ollut aivan mutkaton ja asioita sekoitti muuan Laura, johon Flynn oli iskenyt silmänsä.

Minulla ei ollut minkäänlaisia odotuksia tämän kirjan suhteen, joten kaikki siinä tuli yllätyksenä ihan kirjan rakennetta myöten. Tarina liukuu kertojalta toiselle kuin viestikapula juoksijalta juoksijalle. Tässä on tosin pikemminkin kyseessä käveleminen eikä niinkään juokseminen, sillä mitään kiirettä minnekään ei ole. Tapahtumista on aikaa ja sekä murha että murhaaja ovat saaneet levätä rauhassa.

Mutta kuten ruumiilla on tapana ponnahtaa pinnalle vedenpohjasta, on myös totuudella tapana tulla ilmi ennemmin tai myöhemmin. Joskus pieni töytäisy riittää sysäämään tapahtumaketjun liikkeelle ja mitä enemmän siihen sotkeutuu ihmisiä, sen enemmän löytyy ”totuuksia”. Kenen muistot ovat oikeita ja todellisia, kun me kukin hahmotamme maailmaa ja tapahtumia eri näkökulmista. Jos valehtelee tarpeeksi kauan, muuttuuko valhe totuudeksi?

The Book of Mirrors on uskomattoman koukuttava ja alati liikkuva romaani. Se on orkesteri, johon liittyy soitin toisen perään, kunnes musiikki soi täytenä.

Tuli mieleeni tämä ”Plantyflutesizer”, jonka katson ja kuuntelen säännöllisin väliajoin, koska se kiehtoo minua. Se tuli myös mieleeni The Book of Mirrorsia lukiessani. Suosittelen katsomaan videon suoraan Youtubessa, niin kaikki yksityiskohdat erottuvat. Hypnoottista.



"Somebody once said that the beginning and the end of a story don’t really exist. They’re merely moments that are chosen subjectively by a narrator to allow the reader to look in on an event that began sometime previously and will end sometime after."


Tietoa kirjailijasta: FantasticFiction (englanniksi)
Kirjasta ovat bloganneet mm. Kirja vieköön, Mummo matkalla ja Unelmien aika.

tiistai 19. toukokuuta 2020

Tutkimuksia pohjoiskorealaiseen tapaan


Pohjoiskorealaisen diplomaatin vaimo kuolee epämääräisissä olosuhteissa Pakistanissa. Komisario O saa tehtäväkseen tutkia tapausta ja kuten tapoihin kuuluu, on toimeksianto varsin epämääräinen.

”A woman was murdered last month. We’re supposed to find out why.” He (Pak, O:n esimies) glanced up to see my reaction. I started to speak, but he cut me off. ---

”Not ’why’ actually. Not ’why’ in the traditional sense...”

Välihuomio alkaa

Kyseessä on ns. Inspector O -sarja ja Bamboo and Blood on sarjan kolmas kirja (postauksen lopussa on kirjaluettelo). Olen lukenut aiemmat osat keväällä 2015, mutta ovat sen verran hyvin muistissa, että ihmettelin miten Pak on tullut takaisin. Edellisessä kirjassa O:n esimies on Min ja muistan Pakia tuolloin ikävöineeni. Noh, selitystä Pakin paluuseen ja Minin poissaoloon (Miniä ei mainita lainkaan Bamboo and Bloodissa) ei anneta.

 Välihuomio päättyy

Tarkoitus ei ole kaivella ja tonkia, vaan ainoastaan luudalla lakaista tavanomaiset faktat, kuten uhrin taustat, ystävät, perhe, koulutus jne. siististi kansioon. Sieltä mahdollisesti sitten löytyy se ”miksi”. Jos löytyy. Komisario O on tietenkin skeptinen kaiken suhteen, myös sen onko uhri murhattu  - ehkä hän vain kuoli. Joskus ihmiset vain kuolevat.

”All we need is a collection of the facts on this end. That’s it. Nothing fancy, no hypothesizing, no grand framework. No essence. Just facts… --- Just think of yourself as a broom, Inspector. Now, go sweep.”

O ei edelleenkään ole kovin vakuuttunut ja ilmaisee epäilyksensä.

Pak sanoo:

”An unquestoning broom, a dump, unthinking, uncomprehending broom. Shut up and sweep, can’t you.”

Tämä kohtuullisen epämääräinen murhatutkimus jää vajavaiseksi, kun O komennetaan työmatkalle. Lisäksi maisemiin tuntuu ilmestyvän joka paikassa muuan herra Jenö, joka ramppaa Pohjois-Koreassa alvariinsa. Jotain suurta on tekeillä, mutta harva tietää mitä. Kaikenlaista tapahtuu, mutta vain harvat tietävät mitä eivätkä ne harvatkaan aina tiedä kaikkea. Tieto on repaleisena yhdellä sun toisella. Lopulta O:kin saa tiedonmurusensa, mutta ei niistä murusista kokonaista leipää synny.

Bamboo and Bloodin juoni on moneen suuntaan rehottava pensas, niin tiheä ettei sen ytimeen näe. Lukijan on O:n tavoin hyväksyttävä, ettei kaikki tule koskaan ilmi. Ja sen tiedon – siis sen, ettei tiedä – kanssa on vain elettävä. Ei auta lapioida ja tonkia pohjamutia myöten, sillä siinä helposti menettää henkensä. Jos kysyy, pitää olla tarkkana keneltä kysyy ja sittenkin saatu vastaus tulee puntaroida tarkkaan, sillä se (vastaus) ei välttämättä ole fakta.

Ai että, rakastuin tähän kirjaan! Otaksun, että nämä kirjat eivät mitään suuria massoja kosiskelevia kassamagneetteja ole, mutta kyllä näillekin löytyy lukijansa. Tämän kirjasarjan ensimmäinen kirja on suomennettu nimellä Korealainen kuurupiilo. Siitä ei vissiin ole kovin suuresti innostuttu, ainakaan sarjan suomentamista ei ole jatkettu. Minusta tämä sarja vain paranee edetessään, mutta tyyli on kyllä melko sama eli jos ei ensimmäisestä kirjasta innostu, niin tuskin näistä muistakaan.

Minulla on vielä neljäs osa tätä sarjaa hyllyssä odottelemassa, ottanen sen lukuun piakkoin. Pitää nuo kaksi muutakin hommata omaksi, sillä kirjastostamme (joka ei tietenkään ole edes auki) ei niitäkään saa.

Spontaani ruikutus:

On ikävä kirjastoja ja kirjakauppoja. Toki kirjoja voisi tilata, mutta toistaiseksi olen pidätellyt itseäni, koska minulla on niin paljon lukemattomia kirjoja muutenkin kotona. Pyrin nyt siis jotenkin hyödyntämään tätä masentavaa tilannetta koluamalla omien hyllyjen aarteita.


Kirjan tiedot:

James Church: Bamboo and Blood
Thomas Dunne 2008
s. 294

Inspector O -sarja:

1. A Corpse in the Koryo, 2006 /suom. Korealainen kuurupiilo, 2015
2. Hidden Moon, 2007
3. Bamboo and Blood, 2008 (tässä postauksessa)
4. The Man with the Baltic Stare, 2010 (hyllyssä odottelemassa lukuvuoroaan)
5. A Drop of Chinese Blood, 2012
6. The Gentleman from Japan, 2016

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Kaikki, mitä jätin kertomatta

Celesten Ng:n romaani Everything I Never Told You (suomennettu nimellä Olisi jotain kerrottavaa) on jälleen eräs romaani, joka on lojunut hyllyssäni pienen ikuisuuden. Kun kirjasta nyt hiljattain alkoi ilmestyä useita bloggauksia, innostuin itsekin sen siinä imussa ottamaan lukuun.



Toukokuu 1977, viisitoistavuotias Lydia ei saavu aamiaiselle eikä hän ole huoneessaan. Lydia ei enää koskaan nuku vuoteessaan eikä syö aamiaista, koska hän on kuollut.

Lydian kuolema rikkoo kiinalaisamerikkalaisen perheen näennäisen seesteisyyden vanhempien yrittäessä kumpainenkin tavallaan käsitellä kuolemaa.

Marilyn, joka on upottanut kaikki toteutumattomat unelmansa Lydiaan, ei saata uskoa, että hänen rakas lapsensa on kuollut - ei varsinkaan siten, miten poliisit asian näkevät. Marilyn luulee tuntevansa tyttärensä, mutta luulo ja tieto harvemmin ovat synonyymejä toisilleen.

Perheen isä, James, järkyttyy yhtä lailla mutta hänen surunsa – ja luulonsa – ovat toisenlaisia. Marilynin lailla myös James on istuttanut suuret toiveensa Lydiaan. Kiltti ja ahkera Lydia tuntuu olevan perheen keskus, jonka ympärillä kaikki pyörii. Jopa siinä määrin, että perheen muut lapset jäävät varjoon. Näkymättömiksi.

Nathan on sisaruksista vanhin. Häneen ei kohdistu juuri minkäänlaisia paineita, paitsi näkymättömyyden samettinen verho. Nathan on ahkera ja ahkeruus palkitaan: hän saa opiskelupaikan Harvardista. Se on hienoa asia, mutta vanhempien ilo on melko laimeaa saavutukseen nähden.

Ja sitten nuorin, Hannah. Hän on kuin mollamaija: nukke, jota ei nähdä ja jolla ei sen kummemmin ole merkitystä. On oikeastaan järkyttävää, miten turha Hannah on. Hänellä on merkitystä kenties vain sisaruksilleen, mutta vanhempiensa silmissä hän on Nathanin lailla näkymätön.

Vanhempien suuret odotukset ja täyttymättömät unelmat kohdistunevat Lydiaan, sillä hän ei näytä niin kiinalaiselta kuin isänsä, joka on ikänsä kokenut ulkopuolisuutta. Siksi James niin kovasti haluaa Lydian olevan suosittu ja samanlainen kuin muutkin. Jamesin suurin pelko on, ettei Lydia istu joukkoon.

James ei tiedä, että hänen suurin pelkonsa on totta. Ei tiedä, koska Lydia suojelee isäänsä tuolta tiedolta. On väsyttävää elää toisten odotusten mukaisesti. On väsyttävää, kun ei saa varttua ja kasvaa omaksi itsekseen, omanlaisekseen persoonaksi.

Kirjan tunnelma on ajoittain klaustrofobinen niin kuin voi ohiolaisessa pikkukaupungissa eläminen olla.  Siihen kun heittää päälle vielä “muukalaisuuden” ja Lydian kohdalla etukäteen suunnitellut unelmat, niin melko ahdasta on. On surullinen ajatus, että vasta kuolema tekee näkyväksi.

Everything I Never Told You on kauniisti kirjoitettu ja kuvattu, se soljuu ja polveilee eteenpäin ripotellen polulle paljastuksia sinne ja tänne, kunnes lopulta kaikki on nähtävillä. Näkyvää.


Kirjan tiedot:

Celeste Ng: Everything I Never Told You
Penguin Press 2014
s. 292
suomennettu nimellä Olisi jotain kerrottavaa

~~~

Kirjasta on blogannut mm. Leena Lumi, Kirjojen kuisketta, Kirja vieköön ja Kirjan jos toisenkin.

torstai 7. toukokuuta 2020

Mikä on todellinen todellisuus?

Jason Dessen on matkalla kotiin, kun hänet kaapataan. Aikuista miestä ei tietenkään ihan noin vain kaapata, mutta aseella uhaten sekin onnistuu. Vaan miksi kukaan haluaisi kidnapata fysiikan professorin?


Blake Crouch: Dark Matter
Macmillan 2016
s. 340
kirja on suomennettu nimellä Pimeää ainetta


Alkuun on tarpeen mainita, että luen todella vähän scifiä eli en osaa vertailla Dark Matteria muihin genren kirjoihin enkä ottaa kantaa siihen, onko kirjan aihe kovinkin käytetty (veikkaan silti että on, mutta eipä se minua haittaa). Scifi on jäänyt minulle vieraaksi kirjallisuudessa (elokuvina ja sarjoina on tutumpi), koska… en tiedä. Minulla ei ole mitään scifiä vastaan ja se kiinnostaakin minua. Mahdollisesti ei vain osu eteen sopivia kirjoja.

Ja mikähän se kirjan aihe sitten on? Mainitsen vain yhden sanan, koska en halua paljastella: rinnakkaistodellisuus. Aihe kirvoittaa luonnollisesti paljon ajatuksia kirjan päähenkilössä Jasonissa mutta minussakin näin lukijana.

Chicagoon sijoittuva Dark Matter on koukuttavasti kirjoitettu ja jouhevasti etenevä. Kirjoitustyyli on sellainen, että kirjan näkee helposti kuin elokuvana sitä lukiessaan. Crouch on minulle ennestään tuttu tv-sarjasta Wayward Pines, joka pohjautuu hänen kirjoittamaansa trilogiaan. En ole kyseisiä kirjoja (1. Pines 2. Wayward 3. The Last Town) lukenut, mutta kenties joskus luen.

Nyt istun ja tuijotan tätä ruutua enkä tiedä, mitä kirjasta kertoisin kertomatta liikaa. Voisin tietysti kerrata ajatuksia, joita kirja herätti minussa, mutta pääni lyö tyhjää. Pidin Dark Matterista todella paljon ja viihdyin paremmin kuin hyvin sen seurassa. Joskus vain käy näin, ettei löydy sanoja enkä jaksa väkisin vääntää. Kirjan halusin kuitenkin tuoda blogiini, koska se ansaitsee tulla esitellyksi.

Yhdyn täysin rinnoin Rakkaudesta kirjoihin -blogin Annikan mietteeseen kirjasta - lukuelämyksemme näyttävät olleen melko samanlaiset.

Jassu on myös lukenut Pimeää ainetta ja veikkaan, että olen kirjasta taannoin kiinnostunut nimenomaan hänen kirjoituksensa ansiosta. Muistan yhä Dark Matterin hankkimiseen liittyvän ”draaman” edelleen eli kova halu syntyi lukea kirja, mutta kirjastosta ei sitä tuolloin saanut (täällä kirjat eivät aina tule tuoreeltaan jos ollenkaan kirjastoon), joten ostin sen omaksi. Sitten kävi klassiset eli se ”unohtui” hyllyyn.