Hae tästä blogista

perjantai 12. huhtikuuta 2019

Koskaan ei ole liian myöhäistä ymmärtää

Kirjan kansi vihjailee trillerimäisyydellä kysyen Would you let her in? Kyseessä on kuitenkin historiallinen romaani, jolla ei mielestäni ole mitään tekemistä trillerin kanssa, vaikka kirjassa varjostamista esiintyykin. Kannessa voisi yhtä lailla kysyä Why does he hate her so much? Tai Don’t you know that I love you?


Francesca Jakobi: Bitter
Weidenfeld & Nicolson 2018
S. 340

Lontoo 1969

Gildan on vaikea välttää katkeroitumista kun oma poika, Reuben, ei halua tavata. Toki Gilda tietää tehneensä virheitä menneisyydessä eikä avioero Reubenin isästä, Frankista, mitenkään asiaa auta. Mutta siitä kaikesta on jo aikaa ja Frankillakin uusi vaimo.

Gilda pitää kulissia yllä tavatessaan ainoaa ystäväänsä Margoa. Margo saa kuulla kauniita tarinoita Gildan ja Reubenin suhteesta, mutta ne ovat valheita joissa Gilda itsekin elää. On pakko valehdella, koska todellisuutta on vaikea kestää.

Kun Reuben sitten avioituu nuoren ja kauniin Alicen kanssa, Gilda on epäileväinen: mahtaako Alice olla sopiva hänen pojalleen ja ennen kaikkea mitä Alicessa on sellaista, jota Reuben voi rakastaa kun ei edes omaa äitiään voi. Alicesta muodostuu vaivihkaa pakkomielle Gildalle. Ehkä hän ajattelee, että selvittämällä Alicen “taian”, hän lähenee poikansa kanssa.

Bitter on tunnelmaltaan melko synkkä, mutta ei murskaava. Kenties Gildan voimakkaan kriittinen ja ajoittain kitkeräkin ääni estää lukijaa vajoamasta liian alas. Ja toisaalta ei itkua ilman iloa - hyvää ja kaunistakin on.

Kirjan nykyisyyden (1969) rinnalla avautuu vaiheittain menneisyys, joka tuo Gildasta esiin toisenlaista puolta. Se myös muistuttaa, että ihminen muuttuu eikä muutoksen tarvitse koskaan loppua. Koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä oivalluksia, katsoa asioita toisesta kulmasta ja tämä hiljainen herääminen välittyy lopulta Gildan kerrontaääneenkin. Vaivihkaa ja uskottavasti.

Bitter on ennen kaikkea kirja äitiydestä ja suhteesta omaan lapseen, vaikka Reuben on enemmän poissa kuin läsnä. Vai pitäisikö sanoa, että Gilda on enemmän poissa kuin läsnä. Bitter on myös kirja nuoresta Gildasta, joka on ennemminkin pelinappula kuin lapsi. Bitter on kirja Gildasta, joka lopulta saa kasvaa ihmiseksi, jollainen on.

Pidin valtavasti tämän kirjan tyylistä, miljööstä ja tunnelmasta. Viehätyin myös Gildan ristiriitaisesta persoonasta, siitä että hän on pistävä eikä järin pidettävä, mutta ei kuitenkaan pahantahtoinen eikä läpimätä. Ehdottomaan mustavalkoisuuteen ei muutenkaan sorruta.

Kirjassa on useita kohtauksia, joita jäin kelaamaan yhä uudelleen ja uudelleen. Näen nämä kohtaukset kuin pienet hetket ja jos osaisin, haluaisin ikuistaa ne paperille piirtämällä. Niin selkeästi ne näen ja erityisesti tunnen. Mutta en osaa.

Margo wants to buy some postcards but she doesn’t have anyone to send them to. I’m her only friend and I’m here with her.

Olen oikeastaan yllättynyt, miten paljon tästä kirjasta pidin. Oikein positiivisesti yllättnyt ja ehkä hieman ihmeissänikin, koska… en tiedä. Gildan ja Margon ystävyyskin kasvaa kauniisti kirjan edetessä.Niin, pidän tällaisista pohdiskelevista kirjoista, joissa kuitenkin on särmää.

Haluan tähän vielä liittää erään kontekstissaan todella koskettavan ja merkittävän kohtauksen. Sitä tuskin tajuaa kirjaa lukematta, mutta minä elin tämän kohtauksen monta kertaa ja hieman itkettikin.

So I told Reuben exactly what I thought of those cups: their cheapness, their ugliness, their stained-urinal yellow. I didn’t hold back; I let it all out.


Kirjassani on muuten kirjailijan nimikirjoitus. Toivottavasti hän jatkaa kirjoittamista: ehdottomasti haluaisin lukea lisää häneltä.

4 kommenttia:

  1. Olen itse enemmän juonivetoisten kirjojen ystävä, mutta toisaalta tällainen viipyilevä tunnelmapala siellä täällä pitää lukemisenkin kiinnostavana. Tämä voisi siis olla erittäin mielenkiintoinenkin teos lukea. Kiitos siis mielenkiintoa herättävästä arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä ihan selkeä juonikin on, vaikka ei olekaan mikään actionpläjäys, jollaisista en oikein itse taas innostu. En oikeastaan edes tiedä, mitä tarkoittaa ”juonivetoinen”: sitä, että nopeatempoinen juoni talloo alleen henkilöhahmot ja heidän mahdollisen kehityksensä ja syvyytensä? Sitä, että juoni on tärkeämpi kuin henkilöt? Tätä täytyy ihan jäädä miettimään!

      Poista
  2. Kirjoitatpa tästä hyvin ja kauniisti! Kuulostaa kiinnostavalta aihepiiriltä ja kirjalta. Myös 1960-luvun loppu on kiinnostava ajanjakso.

    VastaaPoista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.