Hae tästä blogista

torstai 9. elokuuta 2018

Toisten sanomiset


Kirjasitaattitaulut ovat ihania: niitä on mukava lukea ja myös kiva tehdä itse. Minulla oli viime vuonna (tai voi siitä olla parikin vuotta, en muista) kunnianhimoinen haave vääntää ainakin yksi sisaattitaulu kustakin lukemastani kirjasta. Luonnollisesti se jäi haaveeksi, vaikka lähes kaikista kirjoista löytyy vähintään yksi kiinnostava kohta, josta sitaattitaulun voisi tehdä.

Minulla on muutamia kriteerejä sitaattitauluille. Ensiarvoisen tärkeää on tietenkin itse sitaatti: haluan sitaatin olevan sellainen, että se sisältää jonkin (minuun kolahtavan) ajatuksen, huomion, vitsin tai väitteen, ja että se on ymmärrettävissä ilman kontekstiakin (ei tosin välttämättä siten kuin kirjassa, mutta se onkin kutkuttavaa). Haluan pitää siteeraukset myös lyhyinä, koska visuaalisuus on minulle tärkeää.

Lätkin tähän joitakin aiemmin tekemiäni sitaattitauluja inspiroimaan minua (ja ehkä sinuakin!) tekemään niitä jatkossa ahkerammin. Kunkin sitaattitaulun alla on linkki kys. kirjapostaukseen, jos alkaa peräti kirja kiinnostaa. Tässä nyt vain enkunkielisiä, ehkä teen suomenkielisistä joskus erillisen koosteen.

When I Forgot

Homegoing 



Convencience Store Woman

Grotesque

Cosmopolis

A Girl in Exile

The Tunnel

Submission

A Perfect Crime

Born a Crime

Hidden Moon

The Peculiar Life of a Lonely Postman


Mitä mieltä olet sitaattitauluista (ihan yleisesti tai juuri näistä): uhka vai mahdollisuus vai silkkaa skeidaa?

19 kommenttia:

  1. Hieno idea. Pitäisiköhän alkaa itsekin tuunailemaan.

    VastaaPoista
  2. Elegia, taas me ollaan samiksia:) Minähän aloitin tällaisen jokin aika sitten, mutta en tee noin hienoilla kuvilla eli yksi pääkuva, joka on lankomiehen (valokuvaaja) ottama, saa riittää. Ja mulla on sellainen kriteeri, että läheskään kaikista kirjoista en löydä tauluuni kelpaavaa sitaattia. Tietty samalla kun valitsen niitä näin, paljastan jotain itsestäni, mutta ei väliä.

    Siis olen armoton sitaattien kannattaja!!! Mun Filofaxi on täynnä yhden lauseen mietteitä omilta kirjailijoiltani, joten voisin vielä harkita mahtuvatko ne edelleen elämääni.

    Hyvä sinä♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin pikaisesti kurkkaamassa sitaattejasi, paneudun niihin paremmalla ajalla (nyt tässä pakkaukset kesken, kohta täytyy lähteä kentälle). Kaikista kirjoista ei tosiaan sellaisia tunteisiin meneviä tai muuten kolahtavia sitaatteja löydy, mutta aika monista löytyy ja joskus jopa niin paljon, että tekisi mieli siteerata noin puoli kirjaa :D

      Se mitä sitaatit paljastavat niiden keräilijästä, on melko lailla tulkitsijan silmässä eli eivät ne välttis paljasta mitään “oikeaa” :) <3

      Poista
  3. PS. Täältä löydät ne nyt olevat, jota jatkan todella hitaasti ja harkiten: http://leenalumi.blogspot.com/2018/02/joku-on-siirtanyt-meren-paikkaa-minussa.html

    VastaaPoista
  4. Onpa hieno idea, ei ole tällainen tullut mieleen. Ja vielä tuo kaunis kuvitus taustalla. Kiva kun esittelit näitä meille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)) Olen ihan hulluna näiden tekemiseen ja myös niiden lukemiseen. Huolella valittuja kirjasitaatteja on ilo lukea ja siten myös palata kirjan pariin uudelleen ja uudelleen. :)

      Poista
  5. Uhka, jos ne ovat muulla kuin äidinkielellä. :) Oikeasti ärsyttää suomen kielen rakastajaa se, ettei kirjatilpehööriä (juu, ruotsista) juuri löydy suomeksi. Tauluja, tyynyjä, pussukoita ja nassakoita, mitä onkaan. Kirjamessuille tätä oheistavaraa kaipaisin, mutta suomeksi. Sulla on eri juttu kielen kanssa, ja taitoa tehdä myös itse, hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)) Olen ihan hulluna näiden tekemiseen ja myös niiden lukemiseen. Huolella valittuja kirjasitaatteja on ilo lukea ja siten myös palata kirjan pariin uudelleen ja uudelleen. :)

      Poista
  6. Mää tykkään sitaateista. Ne voi herättää niin paljon ajatuksia ja ne voi olla kutkuttavia asiayhteydestä irrallisina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että niin moni tykkää näistä :)) Asiayhteydestä irrottaminen on tosiaan ihan hauskaakin ja voi antaa sitaatille uutta näkökulmaa ja tulkintamahdollisuuksia.

      Poista
  7. Nämä on tosi hienoja ja tyylikkäitä. Suosikkini oli tuo Grotesquesta oleva sitaatti. :D

    Onko siis nuo valokuvat sun itse ottamia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Grotesquen sitaatti on myös minun eräs lempparini :D

      Kaikki kuvat olen tosiaan ottanut itse ja muokannut tarvittaessa Photarissa. Minulla on todella iso "kuvapankki", koska olen kuvannut niin kauan. :)

      Poista
  8. Nämä on tosi hienoja Elegia. Ehkä eniten puhutteli tuo Don DeLillon sitaatti upean kuvan kera. Ehkä innostun itsekin, pitää käydä katsomassa noita Leenan juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Riitta! Don DeLillon kirjassa oli hyviä kohtia, vaikka kirja kokonaisuutena ei ollut minua varten.

      Poista
  9. Näinköhän unta, että kommentin tähän jo... Mutta siis: rakastan! Varastan näistä muutaman (omaan) yksityiskäyttöön <3

    VastaaPoista
  10. Nuo taulut on kiva idea. Minä poimin aina jokaisesta lukemastani kirjasta blogitekstiin sitaattikunniamaininnan juuri noilla mainitsemillasi kriteereillä. Se ei aina välttämättä kuvaa kirjaa vaan merkkaa jotain minulle, on ehkä jotain mitä haluan muistaa tai jotain mitä en itse osaa pukea sanoiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin huomannut sitaattikunniamainintasi. Se on hieno idea!

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.