Hae tästä blogista

maanantai 13. marraskuuta 2017

Ylösnousemus

Olen ollut sen verran tömäkästi sairaana, että on pitänyt sairaalassakin käydä makaamassa (ei mitään hengevaaraa kuitenkaan). Siksi blogini vaikeni salaperäisesti ja ennakoimattomasti. En ole edes pystynyt lukemaan,vaan elämä on mennyt ohi kivuliaassa koomassa.

Vaan mitä tekee kirjarakastaja päästessään ensimmäistä kertaa ulos yli viikkoon? No menee tietenkin ostamaan toipumislahjoja itselleen. Nämä kolme löydöstä tarttuivat mukaani eri charity shopeista:

Kenzaburo Oe: Rouse Up O Young Men of the New Age!
Ryu Murakami: Piercing (olen lukenut Murakamilta aiemmin In the Miso Soupin)
J.M. Coetzee: Youth (Disgrace eli Häpeapaalu luettu)

Tuttuja?


Jouluhörhelöt olivat saapuneet kaduille koomaillessani toisissa sfääreissä. En vietä joulua, mutta pidän joulun alusajasta. Pidän joulukoristeista ja -valoista, vaikka kotona en koristele. Nautin koristuksista muualla.

Vaikka antijouluihminen olenkin, pyrin aina osallistumaan asuinalueeni vuotuisiin joulukinkereihin. Ne ovat parin viikon kuluttua eli ehdin toipua priimakuntoon ennen sitä.


Teki hyvää päästä ulos tuulettamaan itseään. Nyt menen lukemaan. Ette arvaakaan millaiset vieroitusoireet ehti tulla, kun ei pystynyt ollenkaan lukemaan!

15 kommenttia:

  1. En uskoisi, jos joku kertoisi, miten samassa kuvioinnissa on elämämme viime aikoina ollut elettävissä. Mutta kun itse kerrot, on se uskottava. Jälkitautina on minulla ollut syvä väsymys, joissa ainakin osatekijänä on ollut vahvat lääkkeet. Kirjat, joita en ole lukenut, odottavat kyllä kärsivällisesti parempaa aikaa. Itsekin odotan. Joulua en odota ollenkaan. Se tietää vaan ylimääräistä työtä. Puoli päivää meni tänään, kun siivoilin isänpäivän jälkiä. En kaipaa juhlia, en vieraita, en mitään sellaista. Mutta päivyriin on merkitty joka päiväksi jotain menoa tälläkin viikolla. Sellaista, jota ei voi ohittaa pelkillä selityksissä.
    Tahtoisin tehdä lakon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisu, onpa sattuma tosiaan. Itse vielä varsin harvoin olen fyysisesti sairas, joten tämäkin tuli ikään kuin yllätyksenä. Toipuminen etenee, mutta väsymys vaivaa minuakin. Ei tosin enää niin paha, kun saatoin lopettaa lääkkeet, jotka väsymystä/sekavuutta aiheuttivat. Onneksi kirjat tosiaan odottavat eivätkä tarinat katoa sivuilta.

      Minulle joulu on neutraali asia enkä onneksi joudu sitä mitenkään laittamaan tai siihen muutenkaan varautumaan. Ei tarvitse edes siivota, jos ei huvita. Toisaalta koen siivoamisen lähinnä jumppana, joten en vieroksu sitäkään. Mutta minä saan tosiaan olla rauhassa enkä ole velvollinen järjestämään kenellekään mitään.

      Lähetän sinulle parantavia ajatuksia! <3

      Poista
  2. Toivottavasti voit jo paljon paremmin. Se on varmasti ainakin hyvä merkki, että lukeminen maistuu? :-)

    Olen itsekin enemmän sellainen joulunalusihminen. Tykkään jouluvaloista, glögistä ja sellaisesta tunnelmafiilistelystä. Itse joulu on ollut joka vuosi enemmän tai vähemmän pettymys, ja olen tullut siihen tulokseen, että voisin jättää joulun juhlimattakin. Mulle riittävät nämä fiilistelyt ennen joulua.

    Lukemisen iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Satu, kyllä tämä tästä. Hitaasti mutta vakaasti. Lukeminen tosiaan taas kiinnostaa ja hiljalleen muutkin asiat. :)

      Joulunalusajassa on jotain harrasta ja kaunista. Kenties tunnelma on vain omassa päässäni, mutta mitä väliä: onhan se silloin totta minulle. Varsinaista joulua en edes juhli, joten ei ole vaaraa pettymisestäkään. En ole kalenterijuhlaihminen muutenkaan. Kannustan sinuakin olemaan juhlimatta joulua, jos vain mahdollista, sillä mitä sitä väkisin juhlimaan. Juhlii sitten jotain muuta joskus toiste. :D

      Poista
  3. Oh Dear! Onneksi olet kuntoutunut ulos sairaalasta ja humoristisesta otteesta päätellen myös hyvää vauhtia toipumassa. Hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Lepis, aika hidasta on toipuminen alkueuforian jälkeen, mutta suunta on kuitenkin hyvä. Kyllä tämä tästä, mutta ei saa hötkyillä ja hillua. :)

      Poista
  4. No hyvä juttu, että olet paranemaan päin. Joulu katkaisee onneksi tämän kaamosmörön, mihin en ole ikinä tottunut. Ulkokuistilla palavat kynttilät lyhdyissä ja samoin sisällä poltan kynttilöitä. Siitä se toipuminen kaamoksesta lähtee...pikkuhiljaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, suunta on hyvä ja se jatkuu. :) Minäkin tykkään poltella sisällä kynttilöitä, tykkään niiden lempeästä valosta. Kaamosta täällä ei ole, vaan kauniin värikästä vieläkin. Kaikki puut eivät ole edes vielä luopuneet kaikista lehdistään ja osahan ei koskaan luovukaan. Ruskaa saa siis ihailla vielä.

      Valoa sinulle pimeyteen ja kaamokseen! Onneksi se pimein hetki ei kauan kestä.

      Poista
  5. Elegia, toipumista!

    Onpa loistelias ja runsas joulupatsas tai pylväs, itse pidän enemmän vaatimattomammista, joissa näkyy myös havua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja mahtava nimi postauksellasi, synkkää hyvin myös uusimman Vapautuminen-kuvapostauksesi kanssa.

      Poista
    2. Marjatta, en ole tosiaankaan jaksanut kommentoida entiseen tapaan. Välillä käyn lukemassa toisten blogeja, joita on tullut tavaksi seurata, mutta kommentointi on ollut vaikeaa. joskus olen yrittänyt, esim. Iinekselle, mutta heti on tehnyt mieli poistaa omat tyhjät ja tyhmät sanansa. Alakulo ja masennus kai toimivat näin, mitään ei jaksaisi. Mutta uskon ja luulen, että tämä menee ohi. Heti, kun opin ajattelemaan positiivisesti, kaikki onkin hyvin.

      Poista
    3. Marjatta, kiitos. Aika toipunut olo alkaa jo olla. :)

      Kuvan joulupylväs esittää varmaan kuusta muotojensa puolensa. Siis joulukuusi ilman kuusta :D Minulle kelpaavat kaikki hörhelöt, saa olla bling blingiä ja maanläheistä. Mutta siis kotiini en halua mitään. Ulkona saa vaikka discopallot välkehtiä petteripunakuonon tahdissa.

      Nämä kaksi postausta syntyivät turhautumisesta, joiden syitä en jaksa eritellä. Olen oppinut hienon asian: minun ei tarvitse selitellä eikä kertoa yhtään mitään ajatuksiani, jos ei huvita. Ihana vapaus. :D

      Liisu, kiitos kommentistasi.

      Poista
    4. Elegia, tuon kun oppisin minäkin. Some ruokkii ihan päinvastaista, ikään kuin olisi pakko reagoida kaikkeen ja tuoda esiin omat kokemukset ja mielipiteet.
      Käyn nykyisin joogassa, pyrkimyksenä mielenliikkeiden hiljentäminen. En ole vielä lähelläkään. :D

      Minua kyllä kiinnostavat sinun ajatuksesi, mutta arvostan myös hiljaisuuttasi.

      Olen nähnyt ulkomailla, mm. Lissabonissa joulukuusia ilman kuusta, kehikoita, joiden päälle on kerätty koristeita. Saattaa meilläkin olla sellaisia jo ostoskeskuksissa. Mikäs siinä, voihan joulupuu olla muukin kuin puu tai puujäljitelmä. Meillä ei ole kotona aitoa kuusta, tekokuusi on helpompi ja paremman näköinen.

      Poista
    5. Marjatta, aivan! Ikään kuin jos ei kirjoita asioista, ei tiedosta tai tiedä niistä. Siten syntyy paine reagoida ja ottaa edes jotenkin kantaa. Siis vaikka koko aihe ei edes kiinnostaisi - ainakaan niin paljon, että jaksaisi siitä blogiinsa kirjoittaa. Toki paineet ovat varmasti suurelta osin omassa päässä, joten sitä kautta niihin voi yrittää vaikuttaakin.

      Itse menin pitkälle lenkille, jonka teemaksi otin bloggaamisen. Siinä lenkillä pohdin syitä, miksi pidän blogia, mitä blogiltani haluan jne. Kysyin itseltäni kaikki mieltäni vähänkin häiritsevät kysymykset ja pohdin niitä. löysin lopulta vastaukset. Oli hyvin vapauttava lenkki ja olo sen jälkeen melko zen! Minulla nämä "teemalenkit" toimivat hyvin, sillä liikkuminen ainakin minulla tehostaa ajattelua ja muuttuva ympäristö luo virikkeitä ajatusvirtoihin, mielestäni jopa lisää luovuutta joka taas auttaa näkemään erilaisia vaihtoehtoja ja ratkaisuja.

      Jooga on varmasti oivallinen keino pysäyttää mielensä hetkeksi. Itse joogailen kotona (on kyllä enemmänkin sellaista venyttelevää jumppaa) erityisesti talvisin, mutta lähinnä siksi että palelen (venyttely lämmittää) :D

      Minusta on kyllä mielenkiintoista lukea (ja kommentoidakin, jos on sellainen olo) kaikenlaisista blogi- ja kirjallisuusilmiöistä, mutta ei ole tosiaan tarvetta jokaista "somekohua" tuoda omaan blogiin. En oikein jaksa "somekohuja" enkä halua olla osallisena niissä saati että jatkaisin niitä vielä omassa blogissani. Toki voi tulla poikkeuksia, jos aihe kolahtaa. Silloin siitä voi tietenkin kirjoittaakin. Koen kyllä olevani näissä melko ulkopuolinen ja sitä suuremmalla syyllä ei kiinnosta niistä blogata. Onneksi ei ole pakko. Ei maailma yhtä mielipidettä jää kaipaamaan, ajattelen. :)

      Mitäpä sitä kuusella, kunhan on koristeet :D Meidän kaupunginosalla on tosin ihan oikea kuusikin. Sen sytyttämistä (tai siis jouluvalojen sytyttämistä) juhlitaan viikon kuluttua. Voisinkin tehdä siitä postauksen blogiini, jos jaksan. Tekokuusi on ihan hyvä ja kestävä ratkaisu. Jotenkin säälittää tammikuussa ne kaduilla makaavat kuusenrangot (täällä kuuset heitetään kadulle tiettyihin paikkoihin, joista ne haetaan tiettynä päivänä pois).

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.