Hae tästä blogista

torstai 30. marraskuuta 2017

Ken menneitä muistelee...

Huutava puu

Kirjastomme nettipalvelu (jonka kautta voi hallinnoida omia tietojaan ja lainojaan, tehdä varauksia jne.) on ollut alhaalla jo yli viikon. Sivuston päivittämisen piti kestää vuorokausi, mutta se venyi ja vanui. Viimein tänään sivusto alkoi toimia, mutta on hyvin hidas ja tahmea ja sieltä puuttuu tietoja.

En ennen katkoa tajunnut, miten riippuvainen minusta on tullut kirjaston online-palvelusta. Minulla on siellä kirjalistoja, joita en ole jaksanut muualle kirjata, koska voin sieltä kätevästi varata tietyn kirjan kun on oikeanlainen fiilis. Kirjojen palautuspäivät ovat siellä muistissa, muualla minulla ei sitä tietoa ole.

Pilvilinna repeilee

Minulle on lisäksi kertynyt pitkä lista kirjoja (sekä uutta että vanhaa), jotka haluan tarkistaa, että ovatko saatavilla kirjastoalueellani. Täällä ei ole mitenkään itsestäänselvää, että kaikki julkaistut kirjat (edes uutuudet) saa kirjastosta (kuten Suomessa). En viitsi jokaista lukemaani kirjaa ostaa, koska en halua omistaa kaikkia kirjoja ja toisekseen tilakin alkaa olla rajallinen. Kirjamakuni on sellainen, että suurta osaa kirjoista, jotka haluan lukea, ei saa kirjastosta muutenkaan.

Elämässä on väriä, edelleen.

Kirjamakuni vaihtelee kausittain. Tällä hetkellä kiinnostaa erityisesti muistelmateokset. Pidän muistelmista (toki hyvin valikoivasti, kuten asiassa kuin asiassa), koska niissä on usein mielenkiintoista pohdintaa ja ajatuksia. Tällainen läjä muistelmia minulla on nyt lainassa kirjastosta.


1. Martin Faulks: The Path of the Ninja (Random-laina, vaikutti niin kiinnostavalta)
2. Melissa Fleming: A Hope More Powerful than the Sea (kertomus syyrialaisesta Doaasta ja pakolaiskriisistä, ei olekaan varsinaisesti muistelmateos)
3. Reni Eddo-Lodge: Why I'm no Longer Talking to White People About Race (nämä ovat esseitä, mutta sallittakoon toinen poikkeus muistelokasassa kun aihe kiinnostaa)
4. Xiaolu Guo: Once Upon a Time in East (luen parhaillaan, ihan loppusuoralla olen)
5. Alom Shama: The Young Atheist's Handbook (Itä-Lontoossa muslimiyhteisössä varttunut britti-ex-muslimi kertoo miksi luopui uskosta jne.)
6. George East: A Year Behind Bars (George toteuttaa haaveensa ja perustaa pubin, tämäkin ihan random-laina)

Peili

Tällä hetkellä minulla on kaksikin muistelmateosta kesken.

Ensimmäinen on Henry Marshin Do No Harm (suom. Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta), jolle on muuten ilmestynyt jo jatko-osakin (Admissions: Life as a Brain Surgeon), joka tietenkin pitää lukea jossain vaiheessa.

Vedenalainen aurinko

Toinen on Xiaolu Guon Once Upon a Time in the East, joka on kasvukertomus. Kirja on todella kiinnostava monessakin mielessä - eikä vähiten kulttuurikuvauksessa. Guo itse tuntuu olevan törmäyskurssilla oman kulttuurinsa kanssa, mikä ei ole ihme. Mutta kirjoitan kirjasta pidemmin, kun olen sen lukenut kokonaan (ja sama juttu Marshin kirjan kanssa).


Ulkokuvat toissapäivältä - niillä ei periaatteessa ole mitään tekemistä tekstin (paitsi kuva-) kanssa.

8 kommenttia:

  1. Voi tuota kirjaston nettipalvelua! Toivottavasti alkaa toimia taas kunnolla. Ymmärrän kyllä tuskasi.

    Tuo kirjamaun vaihtelu on tuttua. Joskus suorastaan kaipaa jotain tiettyä, jota joskus muulloin ei ehkä lukisi - ja sitten tulee taas toisenlaisten kirjojen aika.

    Ihania kuvia. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tahmeasti toimii edelleen, mutta sentään toimii. Tosin jostain syystä siellä ei näy kolmea vastikään lainaamaani kirjaa. Lainatessani kirjat systeemi oli vielä alhaalla, joten ilmeisesti lainausautomaatit eivät "juttele" järjestelmän kanssa. Mietin vain ovatko kadonneet kokonaan vai pitäisikö jonkun kirjastoihmisen ne manuaalisesti syöttää tietoihini. Noh, ei sinänsä ole minun ongelmani. :D

      Juuri noin eli kun tietynlaista lukee aikansa, niin jossain vaiheessa se moodi taas muuttuu. Onneksi voin lukea kirjoja sen hetkisten oikkujeni mukaan. Minulla ei oikeastaan koskaan ole ollut lukujumia, mikä varmaan johtuu juuri näistä vaihtelevista intresseistä.

      Kiitos kuvakehusta <3

      Poista
  2. Minäkin tykkäisin lukea muistelmia, mutta on hirveän vaikea löytää sellaisia, jotka miellyttäisivät. Jäin kyllä miettimään, että ovatkohan lukemani "muistelmat" olleet sittenkin elämäkertoja. Eivät taida olla sama asia kuitenkaan?

    Minä olen myös riippuvainen kirjaston nettipalveluista. Olen niin vanhanaikainen, että jos pitää perehtyä syvemmin johonkin aiheeseen, lukisin mieluummin aiheesta kirjan kuin etsisin (hajanaista) tietoa netistä. Painettu sana tuntuu myös paljon luotettavammalta tietolähteeltä kuin netti.

    Kauniita kuvia, todellakin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, minulla tuppaa taas menemään päinvastoin eli löydän niin paljon kiinnostavia muistelmia (tai omaelämäkertoja tai vastaavia), että pikemminkin runsaudenpula vaivaa. :D Muistelman ja omaelämäkerran raja on joskus melko häilyvä (kirjoitin aiheesta pari riviä uudempaan postaukseeni). Sen sijaan elämäkerran on kirjoittanut joku muu kuin kirjan kohde itse. Mutta eivät termit ole niin tärkeitä, vaan se lukeminen :))

      Minä monesti kiinnostun jostain aiheesta törmätessäni siihen esim. nettiä selaillessa. Jään lukemaan aiheesta ja googlettelemaan enemmän. Monesti se johtaa siihen, että tutkin onko aiheesta kirjoitettu kirja tai kirjoja ja sitten haluan lukea kirjamuodossa lisää. Painettua sanaa on mukavampi lukea kuin netin hajanaisia juttuja. Pääsee syvemmälle ja silmätkin saavat lepoa (ja pylly) :D :D

      Kiitos kuvakehuista <3

      Poista
  3. Ois kyllä kamalaa, jos OUTI-verkkokirjasto menis nurin pitemmäksi aikaa! Siellä on niin helppo lainoja uusia ja varata kirjoja ja kattoa palautuspäiviä jne. Tahtoo kyllä olla, että jonkun jutun arvon tajuaa paremmin vasta ku se ei toimi tai jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en minäkään tajunnut miten tärkeä kirjastopalvelu minulle on ennen kuin se lakkasi olemasta olemassa. Mutta onneksi toimii taas edes jotenkin. Olen jo ehinyt kartuttaa siellä olevia listoja oikein runsaalla kädellä :D

      Poista
  4. Ohoh, onpas siinä komea pino muistelmia. En tiedä mikä niissä kiehtoo, mutta elämäkerrat ja muistelmat kiehtovat nykyisin kovasti. Pidän myös siitä, että jonkun historiallisen henkilön ympärille kudotaan tarinaa. Niitä on kyllä valtavasti.

    Teillähän on siellä syksy ja ruskaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, minä olen aina pitänyt muistelmista (elämäkerroista en niinkään paitsi jo edesmenneiden henkilöiden), mutta lukuintressini vaihtelevat paljon. Nyt on tällainen muistelmakausi päällä eikä loppua näy. Toki aion tässä ohessa lukea muutakin, ettei mene pää ihan sekaisin muisteloista. ;)

      Minulla taasen on hieman ristiriitainen suhde historiallisten henkilöiden ympärille kudottuihin tarinoihin. Toisaalta luin jokunen aika sitten muun muassa Terhi Rannelan Fraun, josta pidin kovasti. Ehkä olen vain hieman ennakkoluuloinen.

      Vielä on joissakin puissa lehtiä, mutta eiköhän nekin kohta lennä pois. Onneksi jäljelle jää ikivihreät puut, niin ei maisema muutu ihan harmaaksi talvellakaan. :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.