keskiviikko 4. lokakuuta 2017

Sami Liuhdon Heroiini meni suoneen

Koen runoista kirjoittamisen hankalaksi, koska runoissa lukijan tulkinta korostuu ihan toisella tavalla kuin esim. romaaneja lukiessa. Ja minussa elää pelko, että tulkitsen väärin vaikka tiedostan, että oikeaa tai väärää tulkintaa ei ole - on vain erilaisia tulkintoja, jotka lukijalleen ja kokijalleen ovat oikeita. On oikeastaan yhdentekevää, mitä runon kirjoittaja on ajatellut: kun päästää sanansa maailmalle, niistä tulee tulkitsijan todellisuuksia.



Sami Liuhto: Heroiini
Eikä muita runoja
Käsite 2017
S. koin matka (tai ehkä 56 + loput)

Liuhdon runot ovat vimmaisia, ajoittain vihaisia AGGRESSIIVISIA. Kirja on omistettu todellisille köyhille ja muille häviäjille. Olen muu häviäjä. Luuseri. En silti suostu olemaan huonompi - enkä parempi - kuin esimerkiksi sinä.

Koin runot hyvin visuaalisina, kuin kohtauksina. Pieniä tuokioita päivästä tai yöstä tai muusta hetkestä, joka kiitää tai matelee ohi mutta ei jätä rauhaan, anna rauhaa. Keskiössä ihminen, joka elää miten elää ja voi.


Ihan kuin runot olisi paiskattu seinään (näen seinään paiskautuvat sanat hyvinkin konkreettisesti), jolloin niistä tippuvat välimerkit, isot kirjaimet kutistuvat pieniksi iskun voimasta, rivinvaihdot menevät sekaisin.

Sitten runot hahmottuvat uudelleen sekasortoisina "mysteereinä", jotka kyllä avautuvat, kunhan löytää rytmin. Rytmi löytyy lukemalla runo ensin nopeasti, sillä silloin rivinvälit ja lauseet hahmottuvat uudelleen. Sen jälkeen runon osaa lukea pysähtyen oikeissa kohdissa, osaten aloittaa uuden säkeen, lauseen. Ovelaa ja tehokasta, kehottaa käyttämään omiakin aivoja eikä toisten.


Liuhdon runokirja on sanaleikki ja mysteeri. Sivunumeroina toimivat sanaväännökset, joissa kautta linjan on käytetty tiettyä kantasanaa. Mutta mikä on kantasana? Onko se ensimmäisen sivun sana vai jokin muu. Sitä ei tiedä. Kirjan lopussa oleva sisällyluettelo itsessään on runo.

Heroiinin kansien väliin mahtuu kokonainen elämä. Sellainen elämä, jota kukaan ei eläisi, jos olisi vaihtoehto? Vihan ja vimman alla inhimillisyys, jollaista ei joka paikassa kohtaa. Tornista toki on helppo huudella alaspäin, että voi voi kyllä se siitä.

Vaikuttava teos, joka kestää useita lukukertoja ja todennäköisesti avautuu jokaisella kerralla hieman eri tavalla.


Ps. Oletko kuunnellut Sami Liuhdon taudinkuvaa? Suosittelen, tässä eräs lempparini.

~~~

Lisäys 5.10. klo. 7:30 - Myös Riitta K on blogannut Heroiinista.

14 kommenttia:

  1. Mietin joskus, että koko sanan arvostella tai arvioida voisi poistaa runojen yhteydessä. Miten arvostella tunnetilaa ja jokaisen tunnetila runosta on omanlaisensa. Minulle ihan uusi tuttavuus.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen mennyt niinkin pitkälle, että olen poistanut sanan "arvio" kaikesta kirjoittamastani. Blogini on täynnä mielipiteitäni ja tulkintojani milloin mistäkin kirjoista tai teoksista ja asioista. Arvioiden tekemisen jätän niille, jotka sen osaavat. :D

      Mutta totta Leena, etenkin runojen kohdalla en missään tapauksessa ainakaan itse uskaltaisi edes käyttää sanaa "arvostelu". Tulkinta ja kokemus ovat ehdottomasti parempia.

      Suosittelen muuten näitä Liuhdon runoja, ihanan vimmaisia, suorastaan brutaaleja. Ja näissä on oikeasti tarttumapintaa, jota jäädä raaputtelemaan ja pohtimaan. Itse kuulin Liuhdosta taannoin ystävältäni ja ihastuin Sami Liuhdon taudinkuvaan (onneksi sitä voi kuunnella viljalti esim. Youtubessa - olisi kiva kyllä päästä livekeikallekin joskus!) <3

      Poista
  2. Tämä meni mullakin suoraan suoneen, vaikuttava kokemus.

    Runoista on tajuttoman vaikea kirjoittaa. Joka kerran koen olevani heikoilla jäillä, vaikka en minäkään mistään arvioita tai arvosteluja kirjoita. Omasta kokemuksesta vain.

    Blogisi uusi ulkoasu on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sinäkin olet lukenut tämän! Tongin blogiasi ja olet blogannutkin tästä, on mennyt minulta ihan ohi. Lisään linkityksen blogiisi, sinun kirjoituksesi on mielettömän hieno, nyökyttelen päätäni sille! <3

      Syksyn kunniaksi halusin hieman toisenlaisen ilmeen blogiini. Kiva, kun tykkäät ja kiitokset sanoistasi :))

      Poista
  3. Alkoi kiinnostaa. Voisin lueskella kirjakaupassa. Tykkäsin tulkinnoistasi ja kokemuksistasi, esim. "seinään paiskattu runo". Olen iloinen puolestasi, kun runous kolahti.

    Vasta viiveelä tajusin, että Taudinkuva onkin bändin nimi, ei sairaus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä on sellaista sanomaa ja rajuutta, voimaa, joista pidän. Luen kyllä runoja (ennen muinoin enemmän kuin nykyään ja olen niiden osalta muutenkin jämähtänyt eli nykyrunous ei sinänsä ole tuttua minulle), mutta en ole niistä bloggaillut, koska koen etten osaa.

      Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa! Ja tsekkaamaan taudinkuvan :D

      Poista
  4. Tämän panin mieleeni jo taannoin luettuani Riitta K:n kirjoituksen.

    Mitä tulee runoista bloggaamiseen niin huomaan lähteneeni ihan omille linjoilleni ja lähinnä kirjoitan ylös "runon henkeä", tunnetilaa ja juttuja, joita ko. kokoelmaa lukiessa on tullut mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä linja, juuri tuollainen lähestymistapa minuakin kiehtoo ja sopisi minulle. Täytyy muistaa jatkossa(kin), että parempi kirjoittaa sillä tyylillä, mikä itselle on ominaista. Muuten jää helposti kirjoittamatta, kuten esimerkiksi minulla runoista kirjoittaminen. En muista, että olisin varsinaisesti blogannut runoista aiemmin. Ehkä rohkaistun.

      Poista
  5. Tällaisia runoja ei näe näissä Suomi 100-kokoelmissa. Olen odottanut, että joku toimittaisi myös marginaalisemman runouden kokoelman. Heroiinin runot sopisivat sellaiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun on pakko tunnustaa, että olen ihan pihalla suomalaisesta nykyrunoudesta. En ole myäskään oikein seurannut tuota Suomi 100 -tempausta, vaikka itsekin siihen osallistuin kirjoittamalla Muumikirjasta. En siis tiedä, missä määrin runous näkyy juhlavuoden kirjallisuudessa.

      Mediapintahan julkaisi ilmaiseksi kenen tahansa runokässäreitä:

      " Suomi 100 runokirjaa -kirjasarja
      Mediapinta osallistuu itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaan tarjoamalla kirjoittajille mahdollisuuden julkaista oman kirjan ilmaiseksi. Tammikuussa lupasimme, että teemme vuoden 2017 aikana 100 runokirjaa veloituksetta. Sen jälkeen kustantamoon alkoi tulvia käsikirjoituksia sekä runoilijoiden iloisia ja kiitollisia yhteydenottoja. Siksi teimme maaliskuussa päätöksen, että julkaisemme juhlavuoden ajan joka kuukausi 50 runokirjaa – veloituksetta!"

      https://www.mediapinta.net/

      En sitten tiedä, kuinka järkevä tuollainen soppari on runoilijalle.

      Minua kyllä kiinnostaisi marginaalisempi runokokoelma. Heroiinissa pidin siitä, että on sanomaa ja tunnetta, saa tulkita ja on tulkittavaa eli ei ole vain roiskittu sanoja miten sattuu niin mystisesti, ettei niistä ota selvää erkkikään. En innostu sellaisesta runoudesta: tulee vain tyhmä olo ja tylsistyn. Vaaleanpunaista hattaraa ei myöskään minulle, kiitos. :D

      Poista
    2. Muutama tuttu on julkaissut tuon Mediapinnan kautta, kovin hyvää sopimusta eivät mielestäni tarjoa. Hurja määrähän noita runokokoelmia tulee, huh.
      Blogistani löytyy kategoriasta "luettua" muutama arvio noista kirjoista.
      Ja täältä löytyy keskustelua aiheesta, joillakin fb-sivuilla keskustelua on käyty kiihkeästi (en ole osallistunut, koska ei kiinnosta...)

      Ihanaa, että olet outsider tässä Suomi 100-spektaakkelissa, minä vaan odotan vuoden päättymistä, päästäisiin rauhaan :D

      http://nuorivoima.fi/lue/juttu/rahalla-kynnyksen-yli

      Poista
    3. Juu, tutkailin tuota Mediapinnan tempausta taannoin, koska harkitsin itsekin lähettäväni sinne runokässärini. En sitten lähettänyt: olisi pitänyt työstää Lapsivesi (kässärin nimi) valmiiksi enkä oikein jaksanut tehdä asialle mitään. Lisäksi kys. kustantamolaitoksen soppari ei ihan kauheasti houkutellut (eikä kirjalle tuleva myyntihinta - kuka oikeasti ostaa nobodyn pokkarirunokirjan melkein kolmellakympillä).

      Täytyykin tutustua paremmin tuohon luettua-kategoriaasi. Bongasin sieltä juuri vastikään kiinnostavan kirjan, jonka pistinkin tilaukseen! <3

      Uskaltaakohan tuota linkkiäsi lukea? Meinaan vaan, ettei yleinen maailmantuska taas tallaa jalkoihinsa, if you know what I mean. :D Onneksi tämä vuosi on kohta lusittu, niin päästään koko juhlavuodesta eroon! ;D

      Poista
  6. Kyse on teksteissä minulle siitä, minkä tunnetilan tai kokemuksen ne antavat/jättävät, ei arvioita eikä välttämättä ymmärtämistäkään, vaan se jokin, nykäisy, juju...

    Vaude & voi hurja, sanon minä!! Vahva postauksesi, seinään paiskatut runot + Taudinkuva + Liuhdon taustat = varaus tehty, suurkiitos:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän ihmisiä, jotka voivat nauttia kielestä ja sanoista ilman että niitä sinänsä ymmärtää tai on edes tarvetta ymmärtää. Silti voi syntyä voimakas tunne tai kokemus ja se on hieno asia. Minä en taida olla sellainen ihminen, sillä minulle tunne (kirjallisuudessa ja runoudessa) syntyy yleensä jonkin tulkinnan kautta. On sinänsä sama vaikka tulkitsisin ns. ihan päin peetä, sillä tulkintahan on hyvin subjektiivinen etenkin abstraktimmassa esitysmuodossa. Sama koskee (kuva)taidetta: en innostu, jos en pysty tulkitsemaan näkemääni mitenkään - jos en näe mitään.

      Olen ilahtunut, että kiinnostuit Heroiinista! Ehdottomasti se on vaikuttava ja lukemisen arvoinen lukuelämys <3

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.