lauantai 29. lokakuuta 2016

Ruma kassa

Piia Leino: Ruma kassa
Johnny Kniga, 2016
S. 223
Kansi: Maria Mitrunen


Nimeän Ruman kassan pelastusrenkaaksi, sillä minulle se toimi sellaisena (palaan tähän myöhemmin).

 Ruma kassa on hulvattoman hauska ja överiksi vedetty romaani, jossa irvitään tosi-tv-ilmiöille. Näitä ns. reality-romaaneja on kirjoitettu lukuisia aiemminkin, joten aihe ei ole uusi. Tämä ei ole moite, vaan huomio: eiköhän lähes kaikesta ole jo kirjoitettu.

Ruman kassan "ruma" kassa on Sarianna, joka ei täytä yleisiä "kauneusihanteita". Siksi hän on ruma. Ja siksi hän sopii mainiosti tosi-tv-formaattiin nimeltä Kaunottaret ja hirviöt: osallistujat roudataan Thaimaan aurinkorannalle kilpailemaan keskenään.

- Sarianna Laakso tässä hei.
- Hmm?
- Täältä kaupasta...
- Joo...
Hän ei selvästikään muistanut minua ja häpesin jo aivan vietävästi, että olin edes kuvitellut voivani jäädä mieleen.
- Se pullon posauttaja.

Joukkueita on kaksi, joissa kussakin kuusi naista. Kaunottaret koostuvat kauniista julkkiksista, hirviöt ovat taviksia eli rumia nobodeja. Ei liene vaikea arvata kumpaan joukkueeseen Sarianna sijoitetaan.

Ennalta-arvattavaa stereotyypittelyä? Kyllä, kliseistäkin mutta Leino onnistuu käsittelemään kliseitäkin olematta kliseinen.

Ruma kassa ei kenties tarjoa mitään uutta, mutta tarvitseeko edes? Leino leikittelee ajan ilmiöillä kepeä (ja sarkastinen) pilke silmäkulmassaan. Pidän kirjan tyylistä ja sukkelasta kielestä hullunkurisia dialogeja unohtamatta, jotka rullaavat eteenpäin helposti ja kiinnostavasti.

Miksi kirja on pelastusrenkaani? Eihän siinä periaatteessa paeta arkea, vaan nimenomaan ryvetään ajan ilmiöissä. Ensinnäkin Ruma kassa on mainiota viihdettä. Viihde ei ole minulle kirosana, vaan tarkoittaa viihtymistä. Viihtymiseen liittyy minulla nauru ja ilo, pinnan alla saattaa nähdä syvempiäkin virtauksia, vaikkei niitä hierotakaan lukijan naamaan.

Tällaista kirjaa kaipasin suruuni: sitä, että kirjallisuuden avulla pystyn hetkeksi irroittamaan itseni tästä maailmasta ja matkustamaan muualle, kokemaan asioita jotka omassa elämässäni ovat hyvin toissijaisia ja -arvoisia. Ja huom: taiten kirjoitetussa muodossa.

Luettuani kirjan tunsin suurta rakkautta kaikenlaista kirjallisuutta kohtaan: kaikelle on aikansa ja paikkansa ja minua kirjallisuus on elämäni aikana kantanut monien kolhujen ja vaikeiden aikojen yli. Ruma kassa jää mieleeni juuri sellaisena: pelastusrenkaana. Minulle kirjat eivät ole pelkkiä tarinoita, ne ovat myös tunteita.

Tästäpä tulikin varsin tunteella vedetty kirjoitus, mutta mitä väliä: ei minulla muutenkaan ole mitään kaavaa, jolla blogiini lukukokemuksistani kirjoitan eli pistän menemään milloin mitenkin. Kirjamietteeni ovat myös erittäin subjektiivisia ja niihin vaikuttavat muun muassa mielentilani, elämänkokemukseni, taustani, kuun sijainti, biorytmit, onko mars venuksen huoneessa jne. Ihana vapaus.


Kirsin Book Clubissa on mielenkiintoisella tavalla toteutettu kirjoitus Rumasta kassasta, suosittelen lukemaan.

Muita ns. reality-romaaneja, jotka olen lukenut:

Ben Elton: Tappavan kuuluisa
Amelie Nothomb: Sulphuric Acid
Eppu Nuotio: Kosto


Tiedän, että niitä on enemmänkin, mutta pääni tyhjeni äkillisesti. Tuleeko teille mieleen muita?

Edit: 29.10. kello: ekan kommentin jälkeen

Reality-romaaneja, joita on ehdotettu kommenteissa tai on tullut minun mieleeni myöhemmin:

Arto Salminen: Kalavale
Riku Talvitie: Tappava formaatti: kuokkavieras

16 kommenttia:

  1. Reality-romaanilistan jatkoksi mieleen tulee äkkiä ainakin Arto Salmisen Kalavale.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan googlettaa Kalavale ja vaikuttaapa villiltä menolta :D Kiitos vinkistä, Lukijatar, minun on ehkä pakko lukea se. Vaikuttaa sen verran pimeältä. :D

      Teen tuohon postaukseen listan, johon lisään näitä kirjoja sitä mukaa kun ehdotetaan tai tulee minulle mieleeni.

      Poista
    2. Raflaavuutta ei kyllä ole säästelty kysesessä romaanissa. Olehan hyvä, toivottavasti Kalavale osoittautuu kiinnostavaksi lukukokemukseksi!

      Poista
    3. Juuri se överiksi vetäminen kiinnostaa. :P Tässä Rumassa kassassakin on vedetty lähes kaikki överiksi ja se onkin kirjan eräs vahvuus mielestäni.

      Poista
  2. Aloitin tämän kirjan Bookbeatista, mutta kokeiluaika meni umpeen ja kirja jäi kesken. En tosin kovin pitkälle ehtinyt lukemaan, mutta sen verran jäi vaivaamaan kuitenkin, että pitää tämä jossain vaiheessa vielä lukea. Hienoa, että kirja toi elämääsi juuri sitä mitä kaipasitkin :)

    Lukijattaren suosittelema Kalavale kuulostaa hyvältä, laitanpa itsekin ylös tuon.

    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, Ruman kassan lukeminen osui minulla tosiaan oivalliseen saumaan. En edes yleensä pidä humoristisista kirjoista (olen melko nirso huumorin suhteen), mutta tämä oli oikeasti hauska. Kannattaa lukea se kokonaan, jos tulee mahdollisuus. :)

      Poista
  3. Kirja on lukematta, kirjalla on kamala nimi. Mutta kuulostaa hauskalta ja se on pääasia, että se on auttanut suruusi ja on ollut pelastusrenkaasi, niitä tarvitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, kirjan nimi on karsea ja tuomitseva, mutta sisältö onneksi muuta. Tarinan taustalla leijuu vahvana pohdinta siitä, kuka lopulta on kaunis ja kuka ruma ja miten ne oikeastaan edes määritellään. Minusta tämä on hauskuudessaan melko lempeä kirja. :)

      Poista
    2. Ystäväni sanoi, että häntä aina haukuttiin läskiksi ja rumaksi kouluaikana, enkä minä tiennyt mitään. Olimme eri kouluissa. Minusta ystäväni on aina ollut ihana ja kaunis ja meillä on vieläkin älyttömän hauskaa.

      Poista
    3. Mai, minuakin on haukuttu ja muutenkin kiusattu kouluaikoina. Varsin selväksi on tehty, että olen ruma kuin saatana ja läskikin vielä (en ole koskaan ollut ylipainoinen). Tämä kirja ei mielestäni mässäile rumuudella, jos näin voi sanoa. Pikemminkin muistuttaa, että kaikissa on jotakin kaunista. En voi sietää kiusaamista enkä toisten ulkonäön repostelua. Minusta se on kuvottavaa. Ja itse samastun rumiin.

      On kyllä ikävää, että etenkin tyttöjä/naisia määritellään jo pienestä pitäen niin paljon ulkonäön takia.

      Poista
  4. Huumori on minulla hankala alue kirjoissa - joskus toimii, aika usein ei. Tätä aion silti kokeilla (vaikken katso realityä tv:stä, mutta ehkä se toimisi kirjallisessa muodossa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, minäkin olen hyvin valikoiva huumorin suhteen etenkin kirjallisuudessa ja elokuvissa. Komedioita en katso juuri ollenkaan. Ruma kassa oli positiivinen yllätys minulle. Vaikea tietenkin sanoa, miten se vaikkapa sinuun uppoaisi, mutta kokeilemalla se selviää. :)

      Minäkään en ns. realitystä piittaa. Tai no, seuraan muutamia eläin-reality-ohjelmia (tyyliin Animal cops ja Vet on the Hill), ihmis-reality ei pahemmin kiinnosta.

      Poista
  5. Näissä tositv-jutuissa ei voi niin hullua keksiä, etteikö sitä olisi jo jossain kehitelty.

    Tässä on myös hyvä asia pohdittavaksi, mikä on kaunista ja mikä rumaa. Tähän kysymykseen liittyy myös paljon moralisointia. Ajattelen nyt vain itseäni, kun olen kauhistellut viime päivinä itseni ikäisten yli kuusikymppisten naisten pitsiminishortseja täällä Aurinkorannikolla. :)
    Olen nyt sillä pitkällä lomallani, jossa on tarkoitus patikoidakin jossain vaiheessa.
    Huumori on tärkeää, ja lukeminen on pelastanjut monia. Samoin kirjoittaminen.

    Elegia... jaksamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mrjatta, ei taida tosiaan olla aihetta, josta ei olisi jo väännetty realitya. Tai no, ehkä on vielä hieman matkaa esim. tuon Nothombin Sulphuric Acid -kaltaiseen realityyn, jossa osallistujat poistuvat ohjelmasta lähinnä jalat edellä :D

      Rumassa kassassa heitettiin ilmoille ajatus, että kauneus on aina samanlaista, rumuutta taas on erilaista. Ehkä kliseinen heitto, mutta toisaalta totta, kun alkaa sitä tarkemmin miettiä. Jos ihminen ei täytä kauneudelle asetettuja ihanteita, häntä pidetään rumana.

      Itse kauhistelen nykyistä kauneuskirurgista trendiä, jossa kaikki naiset alkavat näyttää samalta. Tämä näkyy etenkin iäkkäämmissä ulkomaalaisissa (julkkis)naisissa.

      Tosin mesolankojen rantauduttua monet suomalaiset nuoretkin ovat kiristäneet itsensä omituisen näköisiksi. Siihen päälle vielä happohuulet, niin ai kamala. Minusta ilmiö on kauhea etenkin kun näitä toimenpiteitä tekevät nuoret, jo alkujaan mielestäni kauniit naiset. Mietin, miksi nykyään itsensä hyväksyminen on niin vaikeaa? En väitä, että se ennenkään sen helpompaa oli, mutta silloin oli pakko, koska vastaavia "hoitoja" ei ollut tarjolla varsinkaan taviksille. Silloin piti oppia hyväksymään itsensä sellaisena kuin oli (tai no, korkeintaan laihduttaa itsensä rusinaksi, että jäljelle jäivät vain luut mutta joo).

      Ruma kassakin irvii ilmiöille, ei sinänsä yksittäisille ihmisille. On tietenkin jokaisen oma asia, miten kirjaa tulkitsee ja mitä siitä saa irti. Minusta Ruma kassa voisi olla vaikkapa mainio keskustelunavaus moneenkin asiaan.

      Muistelinkin, että olet reissussa ja minua kiinnostaa kovasti ne patikat! Eli vink vink - kiinnostaisi lukea niistäkin sitten blogistasi. :)

      Itse siirryn ensi viikolla takaisin kotiin ja sitten minua ei kyllä saa sieltä mihinkään reissuun vähään aikaan. Vaikka täällä (Suomessa piilopirtissä) viihdynkin, niin oma koti on aina oma koti. Ja minulla on siellä paljon keskeneräistä hommaa.

      Kiitos, Marjatta <3

      Poista
  6. Hyvä, kun sait kammettua itsesi elävien kirjoihin! Haluaisn itsekin lukea jotain kepeää mutta lämminhenkistä. Tällä hetkellä keskittymiskykyäni raunioittaa hermosärkyjen jälkeinen muuntunut tuntoaisti. Esim. paidan kosketus tuntuu kylmiltä väreiltä tai muuta outoa. Yritin aloitella Emmi Itärannan romaania, mutta oli tukalaa. Pitäisikö kuitenkin lukea Ehtoolehdon vanhuksista, että tuntisi itseni terveemmäksi? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, Tuija! Kliseiseti sanon, että aika tekee tehtävänsä niin kuin aina, vaikkei aina siltä tunnukaan.

      Luin blogistasi hermosäryistäsi eivätkä kuulosta nekään sellaisilta, joita itselle toivoisi. Sen sijaan toivon, että pääset niistä eroon!

      Ehtoolehto voisi tosiaan sopia vallitsevaan tilaasi :D Olen lukenut vain sen ekan kirjan (muita en ole saanut vielä käsiini) ja se oli sopivan lempeää ja jouhevaa luettavaa, vaikka rivien väleissä voikin nähdä krittisiäkin vivahteita. Minusta aidosti hauska kirja se!

      Huomaan, että itse haluan joskus "rypeä" oloissani enkä edes jaksaisi lukea mitään hauskaa. Tämä yleensä silloin, kun huumorintaju on muutenkin hukassa. Sitten on ne hetket, kun nimenomaan kaipaa kevyempää otetta myös kirjallisuudessa. Luin muuten juuri Antti Tuomaisen uutuusromaanin Mies joka kuoli ja se on myös hauska. Siinä kirjan henkilö on myrkytetty ja saa tietää kuolevansa. Aihetta on käsitelty varsin kepeästi ja raflaavin sanankääntein: saattaisit ehkä tykätä - tai sitten et. :D

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.