Hae tästä blogista

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Jihadistin vaimokokelas

Anna Erelle: Undercover Jihadi Bride - Inside Islamic State's Recruitment Networks
Alkuper. Dans la peau d'une djihadiste, 2015
Harper Collins, 2016/2015
Ranskasta englanniksi kääntänyt Erin Potter
S. 230

Undercover Jihadi Bride julkaistiin Briteissä vuonna 2015 alun perin nimellä In the Skin of a Jihadist. En tiedä, miksi samasta kirjasta tehtiin (edelleen brittimarkkinoille) seuraavana vuonna uusi laitos eri nimellä. Ehkä kirjan elinkaaren pitkittämiseksi?

Anna Erelle on kolmekymppinen ranskalainen reportteri. Ja pseudonyymi, sillä Erelle on edelleen hengenvaarassa hänen oikean henkilöllisyytensä paljastuttua korkea-arvoiselle jihadistille, josta piti (muka) tulla hänen aviomiehensä. 

Mélodie on kaksikymmentävuotias muslimiksi kääntynyt naiivi opiskelijatyttönen, joka asuu Toulousessa. Hän tapaa Facebookin kautta 38-vuotiaan jihadistimiehen, Bilelin. Bilel "rakastuu" Mélodieen ja alkaa pommittaa häntä viesteillä. Hän haluaa Mélodien tulevan Syyriaan, jossa heidät voidaan vihkiä. Mélodie pelaa mukana, sillä hän näkee edessään tuottoisan informaatiolähteen. Mélodie on feikki, oikeasti hän on Anna Erelle.

Undercover Jihadi Bride kertoo Erellen tutkimuksista Mélodiena. Erellen keskeinen tavoite on tutkia jihadistien keinoja rekrytoida väkeä joukkoihinsa. Minulle tuli oikeastaan yllätyksenä, kuinka paljon naisia on houkuteltu Syyriaan. Toisaalta kun tarkemmin pysähtyy ajattelemaan, niin ilman naisia ei ISIS voisi kukoistaa ja kasvaa. Tarvitaan naisia tekemään vaimojen työt, hoitamaan lapsia ja miksei vaikka sotimaankin.

Tämä kirja käsittelee lähes ainoastaan naisten rekrytoimista ja on siinä mielessä varsin avaava. Toisaalta kaltaiseni epäilevän tuomaan (ts. millään uskonnolla ei ole suurta roolia elämässäni) on ajoittain hieman vaikea käsittää, miksi kukaan haluaa elää jonkin ankaran ismin mukaan. Toki ymmärrän, että sellaisia on ja varmasti esimerkiksi uskonto voi tietyllä tapaa olla pakokeino, tai tuoda lohtua ja sisältöä elämään jne. En siis sitä ihmettele, että niin moni kaikenlaisia asioita - jopa tappaa - tekee uskonnon nimissä. Uskonto on kätevä keppihevonen.

Tätä kirjaa lukee kuin trilleriä. Erelle jää koukkuun esittämäänsä Mélodieen, sillä hänen tiedonjanonsa on loputon. On vaikea lopettaa tutkimuksia, vaikea deletoida Mélodien profiilit netistä. Kummastelen Erellen kiintymystä luomaansa feikki-ihmiseen. Mélodiehan on pelkkä nimi, hengetön profiili tiedonkeruuta varten, vaikka muuttuukin lihalliseksi muun muassa Skype-keskusteluissa Bilelin kanssa. Silloin Erelle pukee päälleen chadorin - onhan hän kunnon muslimi eikä voi paljastaa itseään miehelle. Ei edes tulevalle aviomiehelleen.

Summa summarum: Kiinnostava kirja - ja karmaiseva. Ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ja valitettavan ajankohtainen.

16 kommenttia:

  1. Minunkin on todella vaikea ymmärtää tätä ajatusmaailmaa, joka näissä kiihkoismeissä on takana mutta ehkä just siksi tämäntyylinen kirjallisuus voisi olla avartavaa luettavaa. Täällä Suomessa asiat ovat monella tapaa niin hyvin, että ismien kiihkeä todellisuus tuntuu kuin välillä kuin ulkoavaruudelta, niin vierasta meno siellä on. Mutta hyvä kun nämä tarinat pääsevät kirjojen kautta julki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on avaava kirja etenkin naisten rekrytoimisen kohdalla. Itse en ole pahemmin koko asiaa ajatellut, koska pääasiassa miehethän siellä mellastavat, mikä ei ole ihme, koska eihän naisella ole juuri arvoa ISISin ihanteissa. Naiset ovat vain himon kohteita, jotka on piilotettava kaapujen alle, ettei miehen aivotoiminta mene sekaisin.

      On tosiaan vaikea käsittää, miksi kukaan ja varsinkaan länsimainen nainen haluaisi kääntyä muslimiksi ja muuttaa Syyriaan elämään kaavun alla kotona miehen iloksi. Tämä kirja ei sinänsä niitä syitä valota. Syyt ovat niitä samoja kuin aina eli naisia houkutellaan valheellisin lupauksin ja tunteisiin vedoten. Sellainen toiminee joihinkin naisiin ja palvelee heidän tyhjyyden tunnettaan tai ehkä taustalla on vaikeat kokemukset/repaleinen lapsuus tmv. Jotakin sellaista, että halutaan muutosta ja uskotaan sen tuovan muassaan turvaa (niin nurinkuriselta kuin se tällaisissa tapauksissa kuulostaakin). Minullekin tosiaan ihan alienia, sillä mairittelu, kuun taivaalta lupaaminen ja lirputus ei ole koskaan toiminut minuun.

      Poista
  2. Minun taas ei oikeastaan ole vaikea ymmärtää, miksi joku ryhtyy terroristiksi tai vastaavaa. Juuri sen takia (ja muistakin syistä) haluaisin lukea tämän kirjan ja katsoa, miten se suhteutuu siihen, mitä olen ajatellut.

    Elegia teit sen taas. Toit blogiisi ihan sikakiinnostavan kirjan. Olet uskomaton kiinnostavien kirjojen löytäjä. Auts!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, miesten kohdalla se on helpompi ymmärtää, mutta että eurooppalaisten naisten. Tässä kirjassa kuvataan sitä tapaa, jolla nimenomaan länsimaalaisia muslimiksi syystä tai toisesta kääntyneitä houkutellaan ISISin joukkoihin. Tässä kirjassa käy muuten ilmi, miksi syyriassa temmeltävät ISISin jäsenet haluavat nimenomaan eurooppalaisen vaimon evätkä paikallisia. Jestas, mitä kaksinaismoralismia. Tietenkin täytyy muistaa, että kyseessä "yksittäistutkimus", mutta eiköhän tässä voi melko turvallisesti jossain määrin yleistää.

      Olisi kyllä mielenkiintoista kuulla sinun ajatuksiasi tästä kirjasta! Itse bongasin tämän kirjastosta. En ollut kirjasta aiemmin kuullutkaan, mutta minusta on palkitsevaa tutkailla kirjaston hyllyjä ja etsiä ihan randomisti luettavaa. Viime kerralla kävin live-osastoa läpi aakkosjärjestyksessä ja tämän otin lähempään tutkintaan ja sitä kautta se päätyi lainaan. Harrastaakohan kukaan muu tällaista penkomista? :D

      Poista
    2. Totta, lähinnä ajattelenkin miehiä, mutta kuten alla olevassa kommentissasi Marjatalle toteat, niin osin samat syyt koskenevat myös naisia. Toisaalta niinkin, että naiset tekee noin yleisesti paljon asioita/puhuvat asioista, joita en itse kovin hyvin ymmärrä/ole kiinnostunut.

      Juu, kyllä tämä jossain vaiheessa pitää lukea.

      Poista
    3. Minäkin olen ajatellut lähinnä miehiä, mutta tämä kirja avasi minut ajattelemaan naisten ja ISISin "suhdetta". Maailmassa on paljon asioita ja ihmisiä - ihan sukupuolesta riippumatta - joita minä en täysin ymmärrä eikä tarvitsekaan/kiinnostakaan. :)

      Poista
  3. Hui, kuulostaa vaaralliselta tilanteelta Erellelle!
    Minäkin olen ihmetellyt noita uskonnollisiin ym. ryhmiin sitoutuvia. Osa on ilmeisesti vain omaan elämäänsä tyytymättömiä ja seikkailua hakevia. Monet terroriteoissa kuolleet ovat paljastuneet hyvinkin vähän uskonnollisiksi. Onko se poliittinen asia sittenkin tärkeämpi ja uskonto siinä vain peittona ja tekojen oikeuttajana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin luulen, että osalle nämä uskontohommat tarjoavat sisältöä elämään. Lisäksi jos elämä on vaikeaa tai kokee itsensä ulkopuoliseksi, niin ei ole varmaan vaikeaa saada sellaista värvättyä lupailemalla kaikenlaista - tämä kaiketi koskee sekä miehiä että naisia.

      Jos oikein kärkevästi sanoisi, niin eihän näillä ISISIn pelleillä (oops, sori) ole juuri mitään tekemistä uskonnon kanssa paitsi sillä ratsastaminen. Naisen hunnuttaminen ei esimerkiksi kuulu Islamiin. Ei Koraani sitä säätele, se on ihan miesten omaa keksintöä. ISIS ja muut ääriliikkeet ovat pilanneet koko Islamin uskon maineen luomalla sääntöjä (etenkin naisille), jollaisia ei ole oikeasti Islamissa olemassakaan. Ja sitten monet uskovat näihin ja halveksuvat kys. uskontoa ja sen toteuttajia. Mutta sitähän ISIS haluaa: mitä enemmän sekasortoa ja vihaa muslimeita kohtaan, sitä helpompi värvätä myös niitä maltillisia muslimeita.

      Eräs toveri ilmoitti jokin aika sitten, että mitä enemmän hän on lukenut Islamista sitä enemmän koko uskonto kuvottaa häntä. En sanonut mitään, vaikka olisi tehnyt mieli sanoa, että aika vähän tiedät. Miten olisi mediakritiikki ensi kerralla, kun luet kys. uskonnosta. Mutta en jaksa vääntää tällaisista asioista. Moni ihminen mieluummin uskoo siihen, mikä vahvistaa omia (ennakko)luuloja.

      Poista
    2. Orlandon ampujakin on muka tehnyt teurastuksen ISISin nimissä. Isänsä on sanonut, ettei poika ollut uskonnollinen, vaan homovihaaja. Ilmeisesti myös narsisti.

      Mutta ne naiset! Pelottaako oma elämä ja vapaus joitain naisia niin paljon, että pakenevat mieluummin perinteiseen orjamaiseen naisen osaan, kun sellaista tarjotaan? Samalla tavalla kuin jotkut teinitytöt pakenevat äitiyteen:elämä ratkaistu - olen äiti!

      Mitä jos syntyisi liike, joka sanoisi olevansa puhdasta kristinuskoa ja alkaisi pakottaa ihmisiä Vanhan Testamentin aikaisiin asenteisiin ja elämäntapoihin! Valtaisi oikein alueen itselleen ja alkaisi alistaa muuta maailmaa. Olisi siinä piispoilla ja papeilla selittämistä, kun nämä tekisivät pahojaan Kaikkivaltiaan nimissä.

      Poista
    3. Juu, tuntuu että pelkkä tausta antaa oikeutuksen vedellä kaikenlaisia johtopäätöksiä. Tuo ampujahan on ollut pitkään epävakaa ainakin hänen entisen tyttöystävänsä mukaan. Katsoin videon, jossa haastateltiin. Ei kyllä ollut mitään viitteitä uskontoon. Mutta Islamista on tullut hyvä tekosyy joka asialle: kaikki johtuu aina siitä, jos ihmisen etninen tausta vähänkin sinnepäin viittaa. Hyvä tuo sinun esimerkkisi kristinuskosta!

      Naisten värväytymisen voisi ymmärtää, jos heillä olisi jotain oikeuksia näissä ISISin ihannevaltioissa. Mutta naisen asemahan on lähinnä pysyä kotona. Miksi joku haluaa tehdä elämästään vapaaehtoisesti vankilan?! Onko se oma elämä oikeasti niin kamalaa, että jopa elämä neljän seinän sisällä "synnytyskoneena" houkuttelee enemmän.

      Poista
    4. Tuli muuten mieleen nämä kotoisat moottoripyöräkerhomme. Nekin houkuttelevat riveihinsä niitä, jotka haluavat epätoivoisesti kuulua johonkin, saada valtaa (vallan tunnetta) ja jotka muuten ovat (ehkä) hieman ulkopuolisia. Muistaakseni joku uusnatseihin liittynyt ja niiden riveistä sittemmin eronnutkin kertoi jossain haastattelussa, että häntä houkutteli se joukkovoiman tunne, jonka sai, kun muuten oli ollut vähän reppana.

      Tämä esittelemäsi kirja on todella ajankohtainen, ja kuten muutkin kommentoijat kirjoittavat, kiinnostava!

      Poista
    5. Jotkut ihmiset kaipaavat yhteisöä tai ryhmää, johon kuulua. Jos ei sellaista muuten ole, niin nämä erilaiset kerhot varmaan sitten toimivat sellaisina: sieltä saa yhteenkuuluvuudentunnetta ja ehkä sitä arvostusta, jota kaipaa. Itse olen melko erakko, joten siinä mielessä tällaiset kuulostavat joskus alienilta minulle (vaikka siis toki tiedostan ja ymmärrän, että ihmiset ovat erilaisia jne.)

      Poista
  4. En voi kysyä, että mistä temmot näitä kirjoja, jotka todella kiinnostavat. Eli tiedän sun sijainnin. Oikeastaan haluan kysyä, kuinka sinä selviät ja hallitset tai pysyt tuon valtavan tarjonnan perässä? Miltä se tuntuu, kun kaikkea on saatavilla. Yritin saada tällä viikolla Stadista YA kirjaa, ööö se pitää tilata... tyydyin käännökseen, mutta sapetti. Itse hillitsen itseni sinun mailla ja pidän huolen, että vain botaaninen kirja pääsee mun mukaan, sillä täältä ostettuna kirjan hinta on moninkertainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, en minä pysykään kaiken tarjonnan perässä. On ihan mahdotonta pysyä kärryillä kaikesta siitä, mitä jatkuvasti julkaistaan eli todella paljon menee ohi. Täällä kun ei sellaista katalogimeininkiä ole niin kuin Suomessa ja vaikka olisikin, tuskin jaksaisin niitä selailla. Siinähän menisi puoli elämää pelkästään niiden tutkimiseen :D

      Uutuuskirjavinkkejä saan muun muassa lehtien kulttuurisivuilta (paperisten ja netissä olevien) sekä kirjakaupoista ja kirjastosta jne. Lisäksi täällä kustantamot ovat ahkerampia sosiaalisessa mediassa esim. Twitterissä. Tosin en muista, että sieltä olisi jäänyt haaviini mitään. Sitten on toki tietyt kirjailijat, joita tehokyttään saadakseni tietää onko uutta tulossa.

      Tämä Anna Erellen kirja on viime vuodelta ja löysin sen vasta hiljattain kirjastosta kolutessani siellä hyllyjä. Eli sattuman kauppaa tämä paljon myös on ja olen näissä "uutuuksissa" joskus vuoden jäljessä. Vaan ei haittaa - kirjahan ei vanhene, vaikka uutta pukkaakin koko ajan uunista ulos. :)

      Nautin siitä, että täällä kirjojen hinnat ovat usein sellaisia, että niihin on kenellä tahansa varaa. Jos ei uutena, niin sitten käytettynä charity shopista, joihin päätyy uutuuksiakin melko pian. Kirjaston tarjonta on mielestäni täällä parantunut, mutta toisaalta se voi johtua myös siitä, että olen oppinut vasta hiljan käyttämään kunnolla kirjaston hakua ja tilaamaan kirjoja omaan kirjastoon. :D

      Poista
  5. Ainakin sinun blogista oppii, mitä voi olla meillekin tulossa. Ja osaa tilata. On kiva olla askeleen edellä täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. The Fishermen (Kalamiehet) on ainakin tulossa minun blogiini ja myös suomeksi elokuussa. Ja hyvältä vaikuttaa, rohkenen ilmoittaa noin puolet kirjasta lukeneena.

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin (paitsi mahdollisiin epäasiattomuuksiin en välttämättä jaksa), vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.