Hae tästä blogista

perjantai 25. joulukuuta 2015

Tiedän, mitä teit 20 vuotta sitten

Renee Knight: Disclaimer
Doubleday, 2015
S. 295

Disclaimer ilmestyi samoihin aikoin kuin Paula Hawkinsin runsasta markkinointia nauttinut Nainen junassa.

Myöhemmin Disclaimeria alettiin markkinoida Hawkinsin kirjan siivellä eli lätkäistiin kanteen tarra, jossa ilakoitiin "If you loved The Girl on the Train, you'll love this."

Inhoan näitä tällaisia markkinointilätinöitä, koska yleensä ne eivät kerro mistään mitään. Siksi en jättänytkään Disclaimeria lukematta, vaikka EN RAKASTANUT Naista junassa.


Jostain saapuu kiehtovalta vaikuttava kirja Catherinen yöpöydälle. Catherine ryhtyy lukemaan kirjaa, mutta saa varsin pian huomata olevansa itse kirjan päähenkilö. Miten se on mahdollista? Miten kukaan voi muistaa saati tietää parikymmentä vuotta vanhasta tapauksesta?

Ikivanha tapaus uhkaa nousta aaltojen syvyydestä päivänvaloon, vaikka sen piti olla kadonnut ikuisiksi ajoiksi. Sen joka tiesi, piti olla kuollut. Kirja leviää Catherinen pojalle ja päätyy lopulta aviomiehenkin lukulistalle. Tsunami on lähtenyt liikkeelle eikä sitä voi pysäyttää.  Mutta jotain on tehtävä.

Kirja alkaa nautillisen epämääräisesti saaden lukijan arvuuttelemaan kirjan minä-kertojaa. Nimi kyllä selviää piankin, mutta mitä sillä on tekemistä minkään kanssa. Minä-kertojan ohessa tarinaa kerrotaan kolmannessa persoonassa lähinnä Catherinen näkökulmasta. Pidin kirjan rakenteesta, joka mahdollistaa motiivien, syiden ja seurausten tarkastelun laajemminkin. Se vetää lukijan mukaan arvausleikkiin.

Kirjan tunnelma on melko apea, mutta mitäpä muuta voi odottaa, kun elämä on pirstoutumassa palasiksi nenän edessä. Synkkien salaisuuksien taustalla häilyy myös toivo muutoksesta, vapaudesta. Voisiko menneisyyden vihdoin haudata lopullisesti ja jatkaa elämää? Miksi on niin helppo uskoa toisesta pahaa, mutta ei hyvää?

Knight välttää kliseiden karikot, vaikka eräs kliseinen "kohtaus" kirjasta löytyy. Voisin sen osoittaa ihan sormellani, mutta tulisin samalla spoilanneeksi liikaa, joten olenpa hiljaa. Tosin mielestäni kyseinen kohtaus on melko turha: se on ylimääräinen kauhallinen löylyä kiukaalle. Ilmankin olisi sauna ollut riittävän kuuma.

Disclaimer on oikeasti yllättävä, jopa koskettava trilleri. Tietynlaista syvempääkin pohdintaa löytyy taustalta liittyen erityisesti anteeksi antamiseen. Ja siihen, miten osa käsityksistämme perustuu mielikuviin ja olettamuksiin - ei välttämättä todellisuuteen.

Hyviä uutisia, tästä kirjasta on tulossa suomennos nimellä Kenenkään ei pitänyt tietää. Niin että jos et pitänyt Naisesta junassa, voit silti pitää Disclaimerista. Mielestäni Disclaimer pesee Naisen junassa mennen ja tullen ja ohittaen ja kiilaten ja kaikin tavoin. Jos kuitenkin pidit Naisesta junassa, voit silti pitää myös tästä - ehkä jopa enemmän.

Löysin Otavan tekemän/teettämän videon kirjasta. Se on napakka ja lyhyt.

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa koukuttavalta, kiitos kun kerroit, ilman muuta lukuun! Odottelen suomennosta. Ja yritän bongata tuon mainitsemasi "turhan" kohdan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä, jännityksellä odotan, miten tämä sitten sinuun kolahtaa. Voin sitten paljastaa sinulle sen "turhan" kohdan, kun olet kirjan lukenut - ellet siis arvaa sitä itse. :D

      Poista
  2. Kiinnostava kirja, listaan ylös, mutta haluan lukea englanniksi. Keräsin listalle parikymmentä Woolfia, jotka on tilattava ensin. Lainasin kirjastosta ja haluan omaksi. Ei Woolfin omia teoksia vaan hänestä ja tai sitten sellaista matskua, jota ei ole suomeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomesta saanee enkuksikin kirjoja, ehkä kirjastostakin? Voisin kyllä luopua tuosta omastani, koska tuskin luen sitä toiste. Jos haluat sen vaikkapa joululahjaksi, ilmoittele maililla osoitteesi niin pistän tulemaan! :)

      Poista
  3. Luin tosiaan tämän juuri käännöksenä, on jo kirjakaupoissa vaikka varsinainen ilmestymispäivä on vissiin 5.1. Minäkin pidin tästä, juoni onnistui yllättämään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, viihdyttävä ja yllättämään pääsevä trilleri eli mainio lukukokemus. Odottelen mielenkiinnolla sinun bloggaustasi! :)

      Poista

Kiitos paljon kommentistasi! Vastaan kaikkiin kommentteihin, vaikka joskus vastaaminen voi vähän kestää.